Viikko 49

Viikon fiilikset

Itsenäisyyspäivä, ja kuten edellisenäkin vuonna, ihan rauhallisesti kotosalla. Näinköhän ensi vuonna olisi mahdollisuus juhlistaa taas kunnolla. Oma itsenäisyyteen liittyvä muisto on siitä, kuinka joskus lapsena oivalsin vaarini olleen kymmenvuotias Suomen itsenäistyessä, joten välissä oli vain yksi sukupolvi. Olemme yhä varsin nuori valtio, jolla paljon koettelemuksia takana, mutta joka samalla on noussut yhdeksi maailman johtavaksi hyvinvoinnin ja tasa-arvoisen yhteiskunnan maaksi. Tästä aiempien ja myös nykyisten sukupolvien työstä kannattaa olla ylpeä. Nykypäivän päätöksentekoon sai myös hyvää kertausta viime vuosikymmeniltä, kun katsoin Politiikka Suomi -sarjan läpi. 

Korona lisääntyy vauhdilla ja altistumista tapahtuu, niin että kävin myös osaltani testissä viikon aluksi. Onneksi monet kokoukset taas ja osin koko ajan olleet etänä, joten työtä pystyy tekemään, vaikka sitten kotoa käsin. Sote-ministeriryhmässä päivitimme tilanteen ja totesimme että alueille tehtyjen rajoitusten toimiminen nähdään lähiviikkoina, jonka jälkeen tehtävä arvio, tarvitaanko tiukempia toimia. Tiukkaa keskustelua aiheuttaa ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa käsitelty hoitohenkilökunnan velvollisuus rokotteen ottamiseen, joka monissa maissa jo huomattavasti tiukempi koskettaen jo kaikkia työpaikkoja ja joissakin maissa jo kaikkia kansalaisia. 

Hyvinvointialueiden hallinnosta ja taloudesta kävimme alueiden kanssa hyvän päivitystilanteen. Vaikka virallisesti talouden ja hallinnon neuvottelukuntaa ei ole vielä perustettu, on näistä asioista hyvä aloittaa yhteiset keskustelut. Tilanne alueiden etenemisessä on tasoittunut, eli myös ihan alusta aloittaneet alueet ovat päässeet jo hyvin vauhtiin. Monia kysymyksiä tulee liittyen tukipalveluihin, kiinteistöihin, sopimuksiin ja ICT-ratkaisuihin, mutta niihin etsitään yhdessä ratkaisuja. 

KUTHANEK kokoontui tämän vuoden viimeiseen kokoukseen, tiedostaen, että erillisneuvotteluja joudutaan ehkä vielä käymään, riippuen koronasta johtuvista lainsäädännön tarpeista. Kävimme läpi kuntapolitiikan valmistelua; mietinnässä jatkoaskeleet eli miten alkuvuodesta valmistuva työ viedään käytäntöön ja mitä lisäselvityksiä tarvitaan. Viikon kuntakierrokset suuntautuivat Alavudelle ja Ähtäriin, joissa myös avoimia tilaisuuksia paikallisten kanssa koronaturvallisesti. Kävimme myös demariporukalla hyvän keskustelun aluevaaleista.  

Viikon suuri ja talous-, ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävä päätös tehtiin HX-hankkeessa eli päätettiin tulevien vuosikymmenten hävittäjähankinnat. Valinta on F35 joka suorituskyvyltään hyvä ja myös muut ehdot eli teollinen yhteistyö, hinta, huoltovarmuus ym. täyttyivät. Merkittävä summa rahaa ja herättää keskustelua, mikä on hyvä: olisi ehkä hälyttävää, jos kymmenen miljardin asiasta ei keskusteltaisi ollenkaan julkisesti. 

Omassa ministeriryhmässä kävimme läpi ilmasto- ja maatalousasioita, jotka etenemässä. Eduskunnassa useampia koronatartuntoja, mutta yhä äänestetään ja keskustellaan kaikki paikalla. Eduskuntaan perustettiin uusi liikuntaverkosto, johon päätin liittyä. On hyvä, että urheilukerhon, jossa edustajat liikkuvat itse, lisäksi on myös foorumi, jossa keskustellaan liikuntapoliittisista kysymyksistä ja akuutisti tietysti nyt rahasta, mutta myös liikunnan tärkeydestä. Julkaisimme vähähiilisten hankintojen pelikirjan, jonka avulla hankintayksiköillä on työkaluja hankintakriteereitä tehtäessä.  Seuraavana on code of conduct eli työntekijöiden vastuulliseen kohteluun liittyvät ohjeistukset. Näin hankinta-asiat etenevät strategian mukaisesti käytännön työhön. 

Valtuuston tiedonantokokouksessa kävimme läpi kiusaamista, sen ennaltaehkäisyä ja siihen puuttumista. Valtuustoryhmässä oli aiheena vuoden -22 talousarvio, joka meni uusiksi ja jouduttiin siirtämään kokousta Kymsoten ennakoitua suurempien korotusten vuoksi. Lauantaina kiersimme alueella eli Karhulan, Kotkan ja Haminan toreilla aluevaalityön aloituksen merkeissä. Keli ei ollut aivan optimaalinen, mutta ehdokkaita ja kansalaisia hyvin liikkeellä. Valitettavasti tämän päivän seurauksena sain tiedon altistumisesta ja alkuviikko menee etätyössä ja testeissä käynnissä. Taitaa olla enemmän kuin normaalia tästä eteenpäin monelle, kun tautia on paljon liikkeellä.