Poliitikon Suomi

Edellisviikon lauantaina peruuntui sovitut tilaisuudet koronatilanteen vuoksi, joten viikonloppuun jäi aikaa katsoa ”maratonina” koko YLE:n Politiikka Suomi -sarja. Sarjaa katsoessa oli mukava palauttaa mieleen asioita, joita on aikanaan seurannut vain median kautta ja toisaalta myös niitä tapahtumia, joiden aikana on jo itsekin ollut mukana politiikassa. Samalla tuli tehtyä joitakin huomioita politiikan tekemisestä, näkymisestä ja siihen vaikuttamisesta. Yleisenä huomiona voi todeta että ”kaikki ei ole ollut ennen paremmin” ja muutos kuuluu elämään.

Vaikka aina jonkun tietyn kriisin keskellä tuntuma on, että tilanne on jotenkin ainutkertainen – kuten joka kerta tavallaan onkin – osoittavat menneet vuosikymmenet kuitenkin sen, että turbulenssia niin asioiden kuin henkilöidenkin osalta on ollut aiemminkin. Kun nyt kipuillaan koronan vuoksi, olivat 90-luvun lama ja vuoden 2008 finanssikriisi myös tapahtumia, joihin ei oltu varauduttu, eikä tiedetty ennalta miten ja kuinka selvitään, sotien ajoista puhumattakaan. Muutos aiempaan on asioiden globaali vaikuttavuus ja nopeus, jolla vaikutukset näkyvät; vaikkapa taudin leviämisessä muutamissa viikoissa tai kaupan ja teollisuuden nopeasti ilmenevissä ongelmissa tuotteiden saatavuudessa.

Poliittisia kriisejä joissa hallitus eroaisi, on tietysti nykyisen perustuslain aikana huomattavasti vähemmän kuin aikana, jolloin presidentti pystyi erottamaan hallituksen. Eduskunnan rooli on kasvanut myös siksi, että Suomessa kaikki EU-asiat käsitellään yhteisesti suuressa valiokunnassa ja sitä ennen asiantuntijavaliokunnissa. Eduskunnan tiedon saantiin on viime aikoinakin kiinnitetty erityistä huomiota. Kuitenkin usein on yksittäisiä ministereitä vaihtunut ja puolueita lähtenyt kesken kauden, joko liittyen hallituksen päätöksiin tai henkilökohtaisiin ”hässäköihin”.

Politiikka Suomi -sarjan kuvauksissa eri vuosikymmeniltä näkyy selvästi muuttunut mediakenttä. Kun aiemmin riitti, että asia oli jonkun päivän lehdessä, on televisio sittemmin kuvallistanut asioita ja nykyisen sähköisen median muodot muuttaneet rytmiä yhä nopeatempoisemmaksi. Monelle some-kanavat ovat politiikan tekemisen tapa, jossa on oltava mukana, mutta samalla varsinainen asia on kuitenkin hoidettava. Ajankäyttö on melkoista taiteilua sen suhteen, kuinka paljon sosiaalinen media – joka monessa kohdin hyvä viestinnän väline – vie muulta tekemiseltä aikaa. Toisaalta voi ajatella myös sosiaalisen median olevan yhä enemmän osa työtä eikä vain erillinen viestin välityksen kanava. Nämä ovat asioita, joita ainakin itse joudun pohtimaan koko ajan ja varmasti osin siksi, että on aloittanut politiikan teon jo aikana ennen näitä kanavia.

Nopeatempoisessa maailmassa asioita tulee ja menee nopeasti ohi, ilman sen enempiä pohdintoja. Samalla voi riskiksi muodostua tapa tehdä politiikkaa kärjistämällä, jotta saadaan mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tämä toimii usein, mutta aiheuttaa myös ongelmia, kun useat asiat on kuitenkin hoidettava tekemällä kompromisseja.

Tapa tehdä poliitikon työtä, eli hoitaa yhteisiä asioita, on varmasti aina enemmän riippuvaista persoonasta kuin siitä, millä vuosikymmenellä toimitaan. Ainakin ajattelutapojen ero ”minä vai me” on näyttäytynyt erottavana tekijänä. Joidenkin puheissa on aina ”minä”, vaikka toisaalta sanotaan työtä tehtävän yhdessä ihmisten parhaaksi. Samankaltainen on taiteilu poliittisten ideologioiden ja tutkitun tiedon yhdistämisessä, etenkin kun muut vaikuttajat ja ”musta tuntuu” -tieto saavat aina silloin tällöin enemmän jalansijaa. Tässäkin on tietysti siirrytty pelkästä vapaasta kansalaisvaikuttamisen muodosta malliin, jossa rinnalla ovat ammattivaikuttajat eli lobbarit. Kolmantena ovat vielä poliitikon ja virkamiesten roolien pitäminen erillään, mutta toimiminen yhdessä niin, ettei tule tilannetta jossa ”vain” hoidetaan asioita, sillä politiikka on aina arvopohjaista ja näkymä tulee olla yhteiskunnan kehittämisessä pidemmälle eteenpäin.

Monilta ihan muissa ammateissa toimivilta tuttavilta olen saanut palautetta, jonka mukaan Politiikka Suomi -sarja avaavaan hyvin politiikan arkea ja poliitikkojen tuntemuksia. Tuntuukin olevan tarvetta politiikan työn tekemisen kuvaamiselle ja toisaalta sille, että ihmisille siellä sisällä annetaan lisää tilaa keskusteluissa, yksittäisten lööppiotsikoiden tai some-päivitysten lisäksi. Itselläni ajatukset menivät sarjaa katsoessa meidän erilaisuuteemme ihmisinä ja siksi erilaiseen tapaan tehdä politiikkaa; jokaisen pitää luoda siihen oma mallinsa. Kaikki 200 kansanedustajaa ja ministerit ovat erilaisista lähtökohdista ja eri arvomaailmoista, mutta kuitenkin tekemässä työtä ihmisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

Pohdin myös sitä, että saadakseen muutoksia tehtyä, on päästävä valtaan ja kun tämä mahdollisuus tulee, on sitä osattava käyttää viisaasti. Tätä opettelen itse koko ajan lisää. Toisaalta maailmaa, jossa voisi kaikkien mielestä tehdä hyvin ja oikein ei – vaikka kuinka haluaisi – ole mahdollista saavuttaa. Siksi ”on tehtävä parhaansa” kuten suomalaisten urheilijoiden usein kuulee sanovan. Näin myös poliitikot tekevät ja käyvät sitten ”työhaastattelun” neljän vuoden välien. 

Kommentit

Jätä kommentti