Viikko 45

Viikon fiilikset

Hallitus vastasi opposition välikysymykseen EU-vaikuttamisesta, joka lähti liikkeelle ennallistamisasetuksesta. Tässä hallituksen eduskuntaan lähettämässä linjausesityksessä oli monia kriittisiä näkökohtia, joihin Suomi pyrkii vaikuttamaan ja lopullinen päätös asiasta tehdään ehkä vuoden päästä. Asiasta saatiin myös kiista hallituksen sisälle siitä, millä sanamuodoilla vastaus tehdään. Kaikille oli selvää jo alusta hallituksen kannat, jotka EU ministerivaliokunta oli päättänyt. Tämä ei ole viimeviikkojen ainoa ”sotku”, vaan saamelaiskäräjälaki, jota on valmisteltu ehkä kymmenen vuotta, olisi Keskustan mielestä pitänyt yhä jättää antamatta. Edellisillä viikoilla näitä olivat mm. arvonnousuvero tai taloudellisen työnantajan määritelmä tai hyvinvointialueen rahoituslaki ja varmaan muitakin. Kyse on siis kiistasta, jossa löytyy aina joku peruste toisin päin ajateltuna. Jos halutaan sopia, löytyvät kyllä ratkaisut. Näillä mennään tällä hetkellä, mutta raskaaksi käy lopputaival päivittäisessä säätämisessä.

Normaali kalenterin mukainen työ jatkuu kaikkien omilla vastuualueilla ja ministeriryhmät käyvät yhä läpi esityksiä. Korona- ministeriryhmässä linjasimme rokotusten antamisesta halukkaille työikäisille ja työllisyys-ministeriryhmässä valmistaudumme työllisyyspalveluiden siirtoon kunnille. Kunhan laki tulee valmiiksi, on suunnitelmat siirrosta olemassa. Sote ministeriryhmässä on yhä esityksiä menossa eduskuntaan, kun on vielä viikko aikaa ja keskustelua käydään alueiden valmistelusta, sekä valtakunnallisesta viestinnästä. Päädyimme hyvinvointialueiden vaalikelpoisuuden selvittämiseen, kun alueilta tulleet viestit kertovat tilanteiden hankaluudesta. Uudet valinnat myös KT-hallitukseen ja jaostoihin ovat ajankohtaisia ja pohdimme niitä esitettäväksi puoluehallitukselle.  Kävin myös eduskunnassa kuultavana hyvinvointialueiden ja kuntien taloudesta. Myös hoitovelan määrä Koronan jälkeen keskusteluttaa. 

Kuthanek eli kuntien talouden ja hallinnon neuvottelukunta kokoontui ja lakiesitysten lisäksi on tarpeen myös puhua kuntien muuttuvasta roolista ja vaikutuksista myös tähän kokoonpanoon. Kuntaliitossa on meneillään myös isoja muutoksia, joista sain kuulla ja hieman tunnelmasta, kun kävin Terhin eläköitymisjuhlassa piipahtamassa. Muita aiheita olivat Senaatin roolissa Riihimäen asemanseudun kehittäminen ja mielenkiintoinen dialogi eli kansalaisten kuuleminen aiheena, mitä opimme korona kriisistä, yhdessä Pro-tukipisteen kanssa. Dialogit ovat uudenlainen malli tasa-arvoisesta keskustelusta poliitikkojen kanssa, jonka käytöstä ollaan kiinnostuneita myös kansainvälisesti. 

Puolueen verotyöryhmä kokoontui ja ajankohtaisten asioiden lisäksi vastasimme puoluekokouksen selvitystehtäviin. Talouspoliittinen työryhmä kävi läpi isoa kuvaa taloudesta eli työllisyyden ja kasvun varmistamista, rakenteellisten uudistusten tarvetta, sopeutuksen tekemistä sekä meno- että tulopuolelta. Tästä tarkemmin talven aikana ja jotakin varmaan jo puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä. Kävimme Laurin kanssa vierailulla myös järjestöryhmässä, jossa aiheena kansalaisjärjestötyön kehittäminen, josta valmisteltu ajatuksia niin verotuksen kuin rahankeräyksen uudistamiseksi. Pohdimme myös Veikkauksen roolia ja muutostarpeita. 

Kotkan ja Kaakkois-Suomen asioita kävimme läpi satamassa ja kutsuin myös Viron kollegaministerin käymään, jotta voisimme vahvistaa etelä-pohjois akselin yhteistyötä, nyt kun itä-länsi vaihtoehto on molemmilla poissa pelistä. Kotkan kaupunki järjesti Helsingissä aamiaistilaisuuden, jossa osallistuin keskusteluun Kotkan tulevaisuudesta. Vastaanotto oli varsin positiivinen tälle mallille eli Helsingissä oli useita eri tahoja samanaikaisesti reilun tunnin verran yhdessä paikassa. Kaakkois-Suomen yrittäjät olivat myös Helsingissä ja tapasin heidät pikaisesti eduskunnassa ja sitten illallisella. Kotkan valtuuston budjetin valmistelun vuoksi kokoonnuimme valtuustoryhmänä ensin maanantaina tiedonantokokouksen jälkeen ja sitten etänä lauantaina.

Viikonloppuna kävin puhumassa Jyväskylässä Keski-Suomen demareiden piirikokouksessa, jossa asetettiin myös eduskuntavaaliehdokkaat ja valittiin piirin johto. Isänpäivää, Leon 26 v ja Ellin 2 v syntymäpäivää vietimme vähän perjantaina ja sitten isolla porukalla sunnuntaina, jolloin oli kylläkin saamelaiskäräjälain vuoksi myös ylimääräinen valtioneuvosto. On kiva kahvitella sisarusten ja kaikkien perheiden kanssa ja tietysti hienoa olla hetki isänpäivänä kaikki samassa paikassa.