Viikko 33/2021

Viikon fiilikset

Eduskunta kutsuttiin koolle pikaisesti, kun ulko- ja puolustusministeriössä oli päädytty näkemykseen tarpeesta lähettää Suomeen evakuoitavien turvaksi suomalaisia sotilaita ja menettelytapa on näissä totutusti valtioneuvoston selonteko, jonka eduskunta käsittelee. Eduskunta oli asiasta yksimielinen, jonka jälkeen presidentin vahvistus saatiin heti perjantaina iltapäivällä ja joukot lähtivät matkaan pikaisesti. Eri maiden evakuoinnit jatkuvat, mutta tilanne ei ole rauhoittunut ja lentokentän käyttö ilman sotilaita ei olisi mahdollista. Suomeen on saatu jo yli 100 henkilöä, mutta tarvetta on yhä. Yhdysvaltojen ilmoittama joukkojen viimeinen päivä tämän kuun lopussa tulee monien mielestä liian nopeasti, jonka vuoksi on kysymys jatkosta. Seuraamme tarkasti Suomen, mutta myös EU:n ja YK:n rooleista tilannetta tiiviisti ja ulkoministeriö reaaliajassa. 

Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa kävimme läpi koronatilanteessa Taneli Puumalaisen tilannekatsauksen, budjetin valmistelun omat kärjet, aluevaaleihin valmistautumisen ja kaikkien ministeriöiden syksyyn liittyvät ajankohtaiset asiat. Listauksesta päätellen on tulossa tiivis syksy ja vielä taiteillaan koronan vuoksi. Onneksi talous, työllisyys ja investoinnit näyttävät menevän paremmin kuin ennen koronaa. Tautitilanteen vuoksi yleisötilaisuudet oli peruttu, mutta kävimme yritys- ja kuntavierailuilla, oma kohteeni oli Hyvinkää ja siellä toisen asteen uudet koulut. Palaute oli hyvää kuntien rahoitustilanteen parantamisesta sekä toisen asteen laajentamisesta ja maksuttomuudesta. 

Kuntien asiat olivat esillä Kuntaliiton ja eri ministeriöiden yhteisessä kuntahankekäsittelyssä. Kävimme läpi tehtyä selvitystä, jossa on arvioitu kuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden turvallisuutta sekä keinoja sen parantamiseen. Seuraavaksi teemme suunnitelman, miten eri keinoja otetaan käyttöön, joista yhtenä vaihtoehtona erillinen laki kuntien ja hyvinvointialueiden turvallisuudesta. Viikon suurin tilaisuus oli yli 400 osallistujan Teams-palaveri TE-palveluiden siirrosta kuntiin. Asiassa on runsaasti vielä kysymysmerkkejä ja päätettävää tiukalla aikataululla, mutta innostus on suurta, joten tässä varmasti toimii sanonta, kun on tahtoa, niin on myös kykyä. Kävimme näitä asioita läpi kuntaosaston vastuualueelta, eli rahoitusta ja järjestämisvastuuta. 

Muita viikolla pidettyjä palavereita olivat oma johtoryhmä ja valtiovarainministeriön yhteinen johtoryhmä ja puoluejohto oli koolla kokonaisuudessaan eli eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ja ministerit. Eduskuntaryhmän kokouksen välissä pidettiin myös sote-ministeriryhmän kokous ja palaveri Digi-Finlandin seuraavista askeleista. 

Maailma Kymissä -tapahtuma oli Karhulan torilla lauantaina ja sateesta huolimatta oli monipuolisia esityksiä ja mukava tunnelma.