Viikko 32/2021

Viikon fiilikset

Afganistanin tilanne kriisiytyy todella nopeasti, kun Talebanit ovat vallanneet maata kaupunki kaupungin jälkeen. Hätä ja huoli on valtava, sillä maa näyttää ajautuvan kaaokseen ja nykyinen johto on menettämässä otettaan. Inhimillisesti tilanteet ovat kriittisiä ja siksi monet maat, kuten myös Suomi on tehnyt päätöksiä ottaa maahan ihmisiä, ketkä ovat työskennelleet Suomelle eri tehtävissä. Samalla on lisättävä humanitaarista apua. Afganistanin tilanteen johdosta valtioneuvosto kokoontui kahteen ylimääräiseen istuntoon. Näissä kohdin sotesta tai kuntien taloudesta olevat huolet tuntuvat hyvin marginaalisilta ja helposti ratkaistavilta, kun ajattelee epävarmuutta yli 30 miljoonan ihmisen maassa vain muutamassa viikossa. Toivottavasti YK, EU ja kaikki muut pystyvät toimimaan alueella myös tästä eteenpäin. 

Koronan osalta näimme korkeimmat luvut koko taudin ilmaantumisen aikana, yli 1000 tartuntaa päivässä, joten tilanne ei ole ohi. Sote-ministeriryhmä käsitteli hybridistrategian päivitystä kahdessa kokouksessa ja samalla sote-keskusten rahoitushakua. Uusi hybridistrategia on mahdollista ottaa käyttöön, kun rokotuskattavuus on riittävä ja voimme avata yhteiskunnan. Nyt kuitenkin toteutetaan voimassa olevaa strategiaa, jotta tartunnat saadaan vähenemään ja toisen rokotuksen saaneiden määrää kasvatettua. Onneksi Suomessa suurin osa niin aikuisilta kuin nuorista haluaa ottaa rokotteen ja avata yhteiskuntaa. Valitettaviakin piirteitä on, joilla yritetään vaikuttaa ihmisten rokotushalukkuuteen. Tästä isosta kokonaisuudesta kävimme hallituksen neuvottelut torstaina.  

Tapasin uusia työntekijöitä, julki-ICT uuden johtajan Jarkko Levasman, Keken kanssa käytiin läpi näkemyksiä mitä kaikkea meneillään ja mihin keskistytään, toisena viestintään erityisesti kuntapuolelle tulleen Katja Kecmanin, jonka kanssa keskustelimme hyvinvointialueiden ja uusien kuntien muutoksista. Julki-ICT:n asioissa tapasimme myös yrityksen kanssa, jotka ovat kehittämässä omaa mallia, joilla on käytettävyyttä sähköisen henkilöllisyyden tunnistamisessa. Aloitamme laajemman keskustelun kuntien tulevaisuudesta tilaisuudella ja taustaksi on teetetty selvitystä verotuksesta ja rahoituksesta, jotka ovat mielenkiintoisia. 

Valtiovarainministeriön oma budjettiriihi aloitettiin Moisniemessä ja on hienoa olla tilanteessa, jossa talous kasvaa, työllisyys paranee, investoinnit lisääntyvät ja kansalaisten, yritysten ja sijoittajien luottamus on korkealla. Tästäkin huolimatta on budjettiosaston tehtävä muistuttaa, että kasvu voi jäädä lyhytaikaiseksi ja velkaantuminen (vaikkakin se on vähäisempää kuin arvioissa) jatkuu. Näistä lähtöasetelmista aloitamme kahdenväliset ja koko hallituksen neuvottelut. Mielenkiintoista on, että pystytäänkö tässä vain sovitussa asiassa, vai lähteekö muille teille kuten keväällä. Nyt joidenkin mielestä on tulossa talous-, ilmasto-, työllisyys- tai hyvinvointiriihi. Tärkeätä on katsoa pidemmälle eli TKI ja ihmisten mahdollisuuksiin yhteiskunnassa.  

Muita säännöllisten kokousten lisäksi olivat tapaaminen Suomen yrittäjien kanssa, keskustelut Pyhtään lentokentän kehittämisestä kunnan johdon ja yrittäjän kanssa, sekä viestin vieminen liikenneministerille. Kävimme palaverin TE-toimintojen siirrosta, jossa oli vuorossa keskustelu kuntien kanssa, tilaisuuteen ilmoittautuneita oli yli 300. Oli hyvä kuulla näkemyksiä ennen seuraavaa työllisyyden ministeriryhmää. Teimme yhden jutun kuntien tulevaisuudesta Pirkanmaan paikallislehtiin. 

Kesätauon jälkeen oli koolla myös ensimmäisen kerran puoluehallitus, jossa pääpaino oli poliittisella keskustelulla, mutta myös useita valintoja sekä puoluetoimistolle että avustajaksi ministeriöihin ja kuntavaalien jälkeen valtakunnallisiin luottamustehtäviin. 

Kauden ensimmäinen valtuusto pidettiin höyrypanomolla eli erityisjärjestelyin ja valittiin edustajat kaikkiin luottamustoimiin. Isoja asioita olivat kansallinen lapsistrategia ja hyvinvoinnin ja turvallisuuden periaatepäätös sekä alueellinen työllisyysohjelma ja paikallinen lähiliikuntapaikka. Tunnelma oli hieno, kun olimme tyttären kassa nyt ensimmäistä kertaa yhdessä valtuuston kokouksessa. Viikonloppu vietettiin tuulisessa ja sateisessa kelissä saaressa, mutta lämpimästä kelistä yhä nauttien.