Nuorisotakuun toteuttaminen kehysriihen tärkein asia

20.03.2012 17:04

Tiedote 20.3.2012

Julkaisuvapaa heti

 

SDP:n Paatero: Nuorisotakuun toteuttaminen kehysriihen tärkein asia

 

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Sirpa Paateron mukaan nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen on hallituksen kehysriihen tärkein tehtävä.

– Suomessa vuosittain jää lähes 4 000 nuorta ilman peruskoulun jälkeistä jatkokoulutuspaikkaa. Tämä on sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti kestämätön tilanne. 

Paatero huomauttaa, että julkinen keskustelu talouden tasapainottamisesta on ollut liian yksipuolista.

– Puhetta on säästöistä ja veroista, mutta olennaisinta on tarttuminen huoltosuhde-ongelmaan. Työuria on pidennettävä kaikissa ikäryhmissä. Tämä ei ole kuitenkaan käytännössä yhtään säästämistä tai verojen korottamista helpompaa, vaan vaatii johdonmukaisuutta ja kykyä päätöksentekoon myös hankalammissa asioissa.

– Erityisesti nuorissa on laskennallisesti iso potentiaali. Jos koko ikäluokalle tarjotaan toisen asteen koulutus, keskimääräinen työllisyysaste nousee tämän ryhmän kohdalla tilastollisesti 40 prosentista 70 prosenttiin. Tämä nostaisi kokonaistyöllisyyttä yli 4 prosenttiyksikköä ja pidentää keskimääräistä työuraa reilulla 1,5 vuodella.

– Vastuullinen talouspolitiikka on poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa ankkuroitava luottamuksen vahvistamiseen. Tässä nuorten luottamuksen palauttamisella yhteiskuntaan on ratkaisevan suuri merkitys. Jokaiselle nuorelle on taattava koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka kolmen kuukauden sisään työttömyyden alkamisesta.

Lisätietoja: Sirpa Paatero 050 512 1602

Kommentoi

Wallinista vapaa versio puolustusvoimien uudistamiseksi julkaistava

19.03.2012 16:41

TIEDOTE 19.3.2012

JULKAISUVAPAA HETI

 

Sosialidemokraattien Paatero: Wallinista vapaa versio puolustusvoimien uudistamiseksi julkaistava

 

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paateron mielestä puolustusvoimien alkuperäinen arvio puolustusvoimauudistuksen toteuttamisesta on esitettävä ja käsiteltävä uudelleen ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. 

 

- Nyt on kaivettava esiin puolustusvoimauudistuksesta se versio, jossa ei ole Wallinin muutoksia. Ei ole oikein, jos varuskuntia säilytetään joillain paikkakunnilla puolustuksellisin ja toisilla poliittisin perustein.

 

Sirpa Paateron mielestä perustellusti herää kysymys, olisiko alkuperäisessä suunnitelmassa säilytettävien listalla ollut Kotkan rannikkopataljoona, koska sen toimenkuva on erittäin monipuolinen. Pataljoona vastaa varusmieskoulutuksen lisäksi osin muun muassa Kaakkois-Suomen öljyntorjunnasta, säähavaintoasemasta ja rajavalvonnasta.

 

- Poliittisen ohjauksen paljastumisen jälkeen on nyt tarpeen avata reilusti koko puolustusvoimauudistuksen paketti, ja tähän oletan ministerin olevan valmis. 

 

Lisätietoja:

Sirpa Paatero

0505121602

2 kommenttia

Ryhtiä valtioyhtiöiden omistajaohjaukseen

15.03.2012 18:01

TIEDOTE 15.3.

Ryhtiä valtioyhtiöiden omistajaohjaukseen

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paateron mielestä aika olisi kypsä yleiselle keskustelulle valtioyhtiöiden omistajaohjauksen pelisäännöistä.

 - Nyt ovat poliitikot vasemmalta oikealle käyneet vuorollaan pitämässä suuria puheita Finnairin tilanteesta. Loputon paheksunta ei tee muutosta, vaan muutos vaatii myös valtioyhtiöiden pelisääntöjen uudelleenarvioimista.

Paatero näkisi mielellään julkisen keskustelun käsittelevän nykyistä enemmän sisäpiiritoiminnan mahdollistavia rakenteita henkilöiden sijaan.

- Ristikkäisten osallistumisten ja jääviyskysymysten välttämiseksi on valtion omistajana tehtävä selkeä ryhtiliike toiminnassaan. Ensimmäinen toimenpide olisi lisätä henkilöiden vaihtelua yhtiöiden hallituksissa. Toiseksi pitäisi uudistaa palkitsemissäännökset ja erityisesti ohjeet palkitsemisen läpinäkyvyydestä. Kaikki toimet ovat kuitenkin turhia, jos yhtiöt eivät sitoudu uudistuksiin ja jos valvonta on riittämätöntä. Pahoittelun jälkikäteen ei pitäisi olla riittävä seuraus yksityistä hyötyä tavoittelevasta sisäpiiritoiminnasta.

 Lisätietoja: Sirpa Paatero

Sirpa.paatero@eduskunta.fi

+358505121602

Www.sirpapaatero.net

Kommentoi

Humun rinnalle kumu

12.03.2012 15:12

Tiedote 11.3. 2012

 

Humun rinnalle kumu

 

Huippu-urheilun muutosryhmä Humu on toiminut nyt reilun vuoden ja seuraavaksi onkin perustettava kuntourheilun muutosryhmä Kumu. Suomen liikunnan ja urheilun vision Suomi on maailman liikkuvin urheilukansa 2020 toteutumiseksi on keskityttävä koko kansan kunto- ja terveysliikuntaan. Kuntoliikuntaa toteuttvat järjestöt ovat kokoontuneet muutamia kertoja todeten että huippu-urheilun rinnalle on julkiseen keskusteluun nostettava kuntourheilun merkitys. Liikunnan merkityksestä puhutaan paljon ja sille asetetaan monenlaisia odotuksia liittyen kansanterveyden, tai kuntoutuksen edistämiseen. Järjestöt toimivat varsin kattavasti eri ikäisten ja erilaisten liikkujien kanssa niin seuroissa, työpaikoilla, kouluissa kuin tapahtumissakin. Työnjakoa on hyvä tarkentaa ja yhteistyötä lisätä vahvistamalla tätä verkostoa vaikkapa Kunto urheilun muutosryhmäksi (kumu).   

 

Lisätietoja TUL pj Sirpa Paatero p. 050 512 1602

Kommentoi

Sosialidemokraattien Paatero: Vaalipiirien yhdistäminen on suuri pettymys

07.03.2012 14:23

TIEDOTE 7.3.20120

VAPAA JULKAISTAVAKSI

Sosialidemokraattien Paatero: Vaalipiirien yhdistäminen on suuri pettymys

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja kommentoi tuoreita uutisia Kymenlaakson ja Etelä-Savon vaalipiirien yhdistämisestä tuoreeltaan:

- Tänään saimme uutisista lukea, että Kymenlaakson ja Etelä-Savon vaalipiirit tullaan yhdistämään yhdeksi suureksi äänestysalueeksi. Tämän päättivät hallituspuolueiden puheenjohtajat keskenään ilman, että alueen edustajien ääntä kuultiin. Tämä on minulle suuri pettymys, koska Etelä-Savon yhdistäminen Kymenlaaksoon äänestysalueena on vastoin Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnan, sen kuntien ja Kymen sosialidemokraattien tahtoa. Pettymys tämä on myös kymenlaaksolaisille, jotka ovat jo tottuneet ajatukseen, että alueen kehitys kulkisi pääkaupunkiseudulle päin. Tuhannet kymenlaaksolaiset käyvät töissä tai opiskelevat Helsingissä, sen sijaan luonnolliset yhteydet Etelä-Savon keskuksiin, kuten Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan puuttuvat täysin. Tämä esitys on käsittämätön, arjelle vieras.

Paatero jatkaa heittämällä ilmaan muutaman kysymyksen keskustelun jatkoa varten.

- Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi vaalipiiriuudistuksella oli kiire juuri hallituksen tulo- ja menoriihen alla. Lisäksi haluaisin minulle itselleni ja Suomen kansalle kerrottavan, kenen tai minkä puolueen etuja tällä palvellaan.

Lisätietoja:

Sirpa Paatero

0505121602

Kommentoi

Täyskielto pikavipeille

06.03.2012 14:07

 

Tiedote 6.3.2012

Julkaisuvapaa heti 

SDP on suhtautunut jo pitkään kriittisesti pikaluottobisnekseen. Ensimmäisen kerran SDP:n kansanedustaja Esa Lahtela esitti kriittisiä kannanottoja asiasta vuonna 2005 kirjallisen kysymyksen muodossa. Pikaluottojärjestelmän uudistamiseksi puolue otti kantaa vuonna 2008. SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paateron mielestä tänään eduskunnan käsittelyssä olevaan pikaluottojen täyskieltoon on syytä suhtautua myönteisesti, koska se on puolueen pitkän linjan mukaista. Linja tulee saamaan vahvistusta myös tulevassa puoluekokouksessa.

 

- Kun otetaan huomioon pikavippien aiheuttamat velkakierteet monelle nuorelle ja työttömälle, on täysin ymmärrettävää kannattaa tänään eduskunnan lähetekeskustelussa olevaa lakialoitetta pikaluototuksen kieltämiseksi.  SDP:n esitykset pikaluototuksen kitkemiseksi eivät aiempina vuosina ole edenneet ja onkin hyvä että nyt asiaan on herätty myös muissa puolueissa.

 

Paatero kuitenkin huomauttaa, etteivät elämänhallinnan ongelmista kärsivien nuorten ongelmat ratkea pikavippien kieltämisellä. Hänen mielestään pikavippikeskustelu johdattelee väistämättä suurempien yhteiskunnallisten kysymysten äärelle.

 

- Pikavipit ovat vain yksi tekijä, mikä voi lisätä syrjäytymisvaarassa olevan taloudellisia ongelmia. Näitä tarinoita olemme varmaan kaikki kuulleet velkojen kanssa painivilta henkilöiltä kuin heidän läheisiltään. Mielestäni pikavippikeskustelu on osoitus huolesta nuorten ikäluokkien vuoksi, vaikka syrjäytymiskierteeseen vaikuttavissa asioista pikavipit eivät ole ainoa tekijä. Pohjimmiltaan kysymys on siis yhteiskunnan eriarvoistumisesta, mikä vaikuttaa raadollisesti nuorten elämään. Julkisen keskustelun eriarvoistumisesta on syytä jatkua pikavippien mahdollisen kieltämisen jälkeenkin.

 

Lisätietoja:

Sirpa Paatero

0505121602

Kommentoi

Kohtuuvero sadantonnin klubilaisille

28.02.2012 16:06

TIEDOTE

JULKAISUVAPAA

Sosialidemokraattien Paatero: Kohtuuvero sadantonnin klubilaisille

Suomalainen oikeisto, keskuskauppakamari ja veronmaksajien keskusliitto kohahtivat, kun SDP:n puheenjohtaja Urpilainen ilmoitti ajavansa määräaikaista lisäveroa superrikkaille. SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paateron mielestä tämä ei tullut yllätyksenä

- Tässä ei sinällään ollut mitään yllättävää – kenen leipää syöt sen lauluja laulat, kommentoi Paatero vastareaktiota.

Kokoomus ilmoitti ensimmäisenä, ettei se kannata Urpilaisen avausta. Suomessa rikkaiden verotus on Pohjoismaiden hellintä, keskipalkan ansaitsevalle rajuinta.

- Kohtuutta on, että verot kerätään sieltä, missä on maksukykyä. Tässä mielessä Kokoomuksen tapa tyrmätä SDP:n esityksen suoralta kädeltä on hyvin surullista suomalaisten veronmaksajien kannalta

Samanlainen kommentointi ja asenne tuli esiin myös veronmaksajien keskusliiton puolelta.

- Veronmaksajien keskusliiton vastustusperustelu on, että koska lisäverolla ei saada kerättyä satoja miljoonia euroja valtion kassaan, ei uudistusta tarvitse tehdä. He kuitenkin ilmoittavat tukevansa oikeudenmukaisuutta verotuksessa, mutta yhtään konkreettista esitystä ei tiedotteista ole löytynyt.

Solidaarisuusveron kohtalo ratkeaa tällä viikolla alkavissa valtiontalouden kehysneuvotteluissa. Paateron mielestä SDP:llä on syytä mennä sinne avoimin mielin ja itsevarmalla asenteella.

- Mediamyllytyksestä ja leikkauksilla pelottelusta huolimatta toivon, että äänestäjien viime eduskuntavaaleissa valitsema linja pitää. Oletettavasti hallitusohjelman linja oikeudenmukaisesta verotuksesta saa nyt jatkoa.

Lisätietoja:

Sirpa Paatero

05051251602

Kommentoi

Rannikkopataljoonan sulkeminen kova isku Kymenlaaksolle

08.02.2012 15:43

Tiedote

8.2.2012

Vapaa julkaistavaksi 

Rannikkopataljoonan sulkeminen kova isku Kymenlaaksolle

 

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero korostaa Puolustusvoimien uudistukseen liittyvän laajoja yhteiskunta- ja aluepoliittisia vaikutuksia. Hänen mielestään Kotkan rannikkopataljoonan sulkemisen vuoksi irtisanotuille on taattava uudelleen kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuus äkillisen rakennemuutoksen toimintamallin mukaisesti.

 

- Kymmenien armeijan työntekijän joutuminen irtisanomisuhan on kova isku Kymenlaaksolle, joka on viimeiset kymmenen vuotta ollut suuressa elinkeinopoliittisessa murroksessa. Työttömyyttä on nähty ennenkin, mutta tällä kertaa sen aiheuttajana on julkinen toimija. Tulen toimillani varmistamaan, että pataljoonan sulkeminen huomioidaan vahvistamalla Kymen rakennemuutosrahoitusta nykyisestään.

 

- Rannikkopataljoonan lakkauttamisen tulee tapahtua mahdollisimman hallitusti sekä inhimilliset että yhteiskunta- ja aluepoliittiset näkökulmat huomioiden. Rakenteellisten tukien lisäksi on huomioitava inhimilliset tukitoimet, sillä jokaiselle irtisanottavalle kyseessä on raskas ja vaikea tilanne. Laajaa muutosturvan keinovalikoimaa tullaan tarvitsemaan kipeästi.

 

Paatero ymmärtää, että puolustusvoimien uudistus on tehty puolustuksellisista kriteereistä lähtien ja siinä näkyy pääesikunnan valmistelu huomioiden ikäluokkien pienentyminen ja uudenlainen varustautuminen. Selvää ei Paateron mielestä kuitenkaan ole, miten yleinen merivalvonta raja-alueella hoidetaan, jos puolustusvoimat poistuu alueelta.

 

Lisätietoja:

Sirpa Paatero

0505121602

Kommentoi

Tiedote: Suomen kehityspoliittiseen ohjelmaan tarvitaan lapsinäkökulma

23.01.2012 14:46

Suomen kehityspoliittiseen ohjelmaan tarvitaan lapsinäkökulma

Nuorten Kotkien liittohallitus keskusteli luonnoksesta Suomen kehityspoliittiseksi toimenpideohjelmaksi.

Erilaisista katastrofeista, kuten sodat, luonnonmullistukset ja köyhyys, kärsivät eniten lapset. Siksi Nuorten Kotkien mielestä on erilaisia ongelmia ja kehitystarpeita arvioitava erikseen lasten näkökulmasta.

Köyhyys lisää lasten hyväksikäyttöä

-Lapsiköyhyys on uhkana monille lapsen oikeuksien sopimuksen tavoitteiden toteutumiselle, esimerkkeinä oikeus käydä koulua, saada terveyspalveluja ja huolenpitoa. Puhumattakaan oikeudesta saada puhdasta ruokaa ja vettä. Köyhyyden seurauksena lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, lapsikauppa ja varhaiset avioliitot lisääntyvät, toteaa Nuorten Kotkien puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero.

Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten köyhät maat

Ilmastonmuutoksesta tulevat kärsimään eniten maat, jotka sitä ovat vähiten aiheuttaneet. Näillä mailla on myös heikoimmat mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutokseen.

- Ilmastopakolaisuus on jo nyt lisääntynyt. Ilmastonmuutos lisää kuolleisuutta ja lapsikuolemien määrä lisääntyy kymmenillä tuhansilla vuosittain. Luonnonkatastrofien vahingoittamista ihmisistä on suurin osa lapsia. Arvion mukaan 2010-luvulla 175 miljoonaa lasta tulee kärsimään ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista luonnonkatastrofeista. Lasten aliravitsemus ja erilaiset taudit lisääntyvät. Ilmastonmuutoksen vuoksi perheiden tulot vähenevät, jolloin lasten koulunkäynti vaarantuu. Tyttöjen koulunkäynti on ensimmäisenä vaarassa, Paatero muistuttaa.

Määrärahatavoitteesta on pidettävä kiinni

Suomen pidemmän aikavälin tavoitteena on kehitysyhteistyön määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Nuoret Kotkat vaatii, että tavoitteeseen on päästävä kansainvälisten sitoumusten mukaisesti vuoteen 2015 mennessä.

Köyhyyden poistamiseksi tehtävät toimet tukevat myös ilmastonmuutokseen sopeutumista erityisesti alueilla, joilla ihmisten elinkeinot perustuvat pitkälti luontoon liittyviin aloihin.

Tiedote on lähetetty Kymenlaakson lehdille 17.1.2012

Kommentoi

Mikä on kokoomuksen linja?

08.12.2011 17:31

TIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi
 
Mikä on kokoomuksen linja?
 
Kimmo Sasin irrottautuminen Suomen aiemmista linjauksista on huolestuttavaa. Jos Sasin kaavailema siirtyminen enemmistöpäätöksiin toteutuisi, olisi seurauksena Suomen eduskunnan budjettivallan siirtyminen muiden eu-maiden käsiin. Sasin vihreä valo sille, että muut maat voisivat päättää Suomea sitovista miljardiluokan takuiden antamisesta, on mahdotonta ymmärtää.
 
Kokoomuslainen valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja on irrottautunut hallituksen ja eduskunnan aikaisemmasta linjasta. Kokoomuksen täytyy pikaisesti selventää tilannetta ja kertoa, mikä on puolueen linja. Onko Sasi toimimassa omin päin vai onko Sasin esiintyminen kokoomusjohdon siunaamaa?
 
Sirpa Paatero
SDP:n eduskuntaryhmän 1. vpj
0505121602
Kommentoi

1 2 3