Kolumni on julkaistu TUL Aviisissa 12.4.2016

Liikunta on itseisarvo eli merkityksellistä toimintaa, jolla on myös suotuisia sivuvaikutuksia. Liikunnasta saa hyvän mielen, sosiaalisia verkostoja ja terveysvaikutuksia. Laajemmin se vaikuttaa kansanterveyteen, tuo taloudellista hyvää ja lisää yhteisöllisyyttä.

Kenelle sitten kuuluu vastuu, että tämä kaikki hyvä toteutuu? Vastaukseksi saa helposti, että yksilöillä on kullakin vastuu omasta liikunnastaan ja samalla yhteiskunnalla on vastuu luoda suotuisat edellytyksen liikunnalle. Näiden kahden vastauksen väliin mahtuu kuitenkin vielä runsaasti toimijoita, joiden keskinäiset työnjaot ovat jatkuvasti muutoksessa. Liikuntalain mukaan yhteiskunta eli valtio ja kunnat luovat edellytykset eli paikkoja, tiloja ja tukea. Varsinaisesta toiminnasta vastuussa ovat urheilu- ja liikuntajärjestöt sekä seurat.

Tietenkään liikunta ei ole ainoastaan sidottu liikuntaan ja urheiluun suoraan liittyviin toimijoihin. Siihen kuuluvat muun muassa julkiselta puolelta varhaiskasvatus ja koulut kaikilta tasoilta. Mahdollistajana liikkumiselle toimivat kaavoitus ja esimerkiksi kevyen liikenteen väylät, puistot sekä muu vapaa tila. Julkisen puolen lisäksi markkinaehtoinen liikunnan järjestäminen on tullut mukaan yhä vahvemmin ja on entistä suositumpaa.

Monen toimijan maailmassa tällä hetkellä ajankohtainen kysymys on, ottavatko liikuntajärjestöt oman roolinsa ei vain urheilun vaan myös liikunnan järjestämisessä. Onko kaikkien mielestä enää tilaa vapaaehtoisuuteen perustuvalle harrastustoiminnalle, toisten ohjaamiselle ja seurojen pyörittämiselle vai olisiko kaikki oltava ammattimaisesti johdettua työtä? Vai onko niin, että liikunnan järjestämisestä vastaavat yhä vahvemmin vapaaehtoistahot, jotka tulevatkin sosiaali- ja terveys-, nuoriso- tai kulttuurijärjestöjen parista? Näin ei tarvitse olla, ja siksi tämä kokonaisuus on tärkeä näkökulma, kun suunnitellaan liikuntajärjestöjen uudelleenorganisointia.

Liikuntajärjestöillä ja niiden jäseninä olevilla seuroilla on tärkeä tehtävä ja tekemisen paikka. Liikunnan laajemmalle pohjalle on yhteiskunnallinen tarve ja huippu toimii vain pienen ryhmän eduksi. Liikuntajärjestöt ovat yhteisöjä, joissa pääosa toiminnasta tehdään yhä vapaaehtoistyönä seuran jäsenten sekä lähiyhteisöjen liikuttamiseksi. Seurat ja valtakunnalliset järjestöt tekevät osaltaan myös yhteistyötä koulujen, päiväkotien, iltapäivätoiminnan, työpaikkojen, kuntoutuksen, työllistämistoimien ja monien muiden yhteisöjen kanssa. Yhteistyötä tehdään myös toisten liikuntatoimijoiden sekä laaja-alaisesti muiden vapaaehtoisjärjestöjen kanssa tuoden mukana oma erityisosaaminen liikunnasta.

Liikuntajärjestöjen ei tule kaventaa omaa sektoriaan, vaan laajentaa näkemystään miettien, kenen kaikkien liikkumisen lisäämistä on mahdollista edistää ja kantaa näin myös yhteiskunnallista vastuuta. Tähän tarvitaan linjauksia myös valtion tasolta, jotta resurssit on kohdennettu yhteiskunnallisen tarpeen mukaisesti koko kansan liikuttamiseksi. Mahdollisuuksien tulee olla kaikkien saavutettavissa. Vain siinä vaiheessa voidaan aidosti puhua kansalaisten oman vastuun osuudesta.