Arvoisat puoluevaltuuston jäsenet, hyvät toverit

Tervetuloa puoluevaltuuston ylimääräiseen kokoukseen.

Tämän päivän kokouksessa meillä on merkittävä tehtävä, jonka puoluevaltuusto voisi ainoastaan delegoida puoluekokoukselle. Nyt emme ole näin tekemässä, vaan käytämme meille kuuluvaa valtaa ja olemme päättämässä sosialidemokraattisen puolueen presidenttiehdokkaasta. On ollut hienoa nähdä ensin puolueosastojen aktiivisuus ehdokasasettelussa, vaikka ajankohta kesäkuussa ei kokousten osalta ollut paras mahdollinen, ja sen jälkeen itse kampanja sekä viimeisimpänä äänestys, jonka tulokseen on ollut vaikuttamassa vaikuttamassa runsas joukko jäseniä. Tämä jos mikä on jäsendemokratiaa. Tulokseen pääsemme kokouksessa hieman myöhemmin.

Hyvät ystävät,

Tässä puoluevaltuuston kokouksessa keskitytään presidentinvaalien teemojen johdosta enemmän ulko- ja turvallisuuspoliittisiin asioihin ja tietysti samalla arvojohtamiseen. Kun katsoo mitä maailmalla tapahtuu, on keskustelulle aihetta niin oman puolueen sisällä, Suomessa, Euroopassa kuin globaalistikin.

Samalla on kuitenkin muistutettava pitkän aikavälin kuvasta, jossa viimeisen sadan, tai myös viimeisten vuosikymmenten trendi on kokonaisuudessaan ollut myönteinen. Ihmisiä kuolee sodissa, terroristisissa iskuissa ja väkivallan uhreina tänään vähemmän kuin koskaan viime vuosikymmeninä niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Tämä ei tietenkään poissulje huolta kaikesta ikävästä, jota yhä edelleen tapahtuu, mutta asettaa asioita ehkä hieman mittasuhteisiin.

Turvallisuus puhututtaa nyt ja erityisesti viime aikaisten ikävien tapahtumien jälkeen. Arjen turvallisuuden tunne muodostuu monista tekijöistä. Koulut, työpaikat, palvelujen kattavuus ja saatavuus, näiden merkityksellisyys turvallisuuden tunteen taustalla on ihan jokaisella, asuupa missä tahansa – Suomessa tai muualla. Jokaisen pitäisi voida elää arkeaan ilman pelkoa väkivallasta, nälästä tai taudeista.

Keinoja ikävien tapausten ennaltaehkäisemiseksi on olemassa, mutta mikään näistä ei toimi pelkästään yksin, toisin kuin nyt on annettu hieman ymmärtää esimerkiksi tiedustelulakien valmistelun yhteydessä. Erityyppinen tietojen vaihto ja yhtenäiset rekisterit Suomessa ovat jo varsin pitkällä, mutta EU:n ja muulla kansainvälisellä tasolla keinoja tarvitaan lisää. Yhdessä tehdyt sopimukset, kuten Dublin sopimus, on tehty noudatettaviksi ja yhteiset välineet on oltava konkreettisesti käytössä, puhutaan sitten ihmisten, talouden tai turvallisuuden hoidosta. Samalla on voitava luottaa eri viranomaisiin ja näiden yhteistyön sujuvuuteen, joka myös ollut viime aikoina esillä, eikä vain positiivisesti.

Suomella on perinteisesti ollut vahvan vaikuttajan rooli niin EU:ssa kuin YK:ssa ja jota tulee yhä tulevaisuudessa vahvistaa. Nyt keskiössä tulee olla kestävän kehityksen 2030 sitoumukset, jotka toteutuvat toivottavasti vähintään yhtä hyvin kuin vuosituhattavoitteet 2015 – joista osa jopa etuajassa.
Nyt 2030- tavoitteisiin tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä niiden kohteena on jokainen maailman maa, ja jokaiselle on asetettu omat tavoitteensa, myös Suomelle.

Olemme kestävän kehityksen tavoitteiden ja ilmastosopimuksen lisäksi sitoutuneet myös tavoitteeseen 0,7% kehitysyhteistyörahoituksesta suhteessa BKT:hen. Tästä ollaan jäämässä reilusti jälkeen, sillä nykyhallituksen esityksessä olemme vain 0,4 % tasolla. Tähän olemme jo aiemmin, mutta myös tänä syksynä esittäneet 100 miljoonan euron lisäystä.

EU-politiikkaa voi hyvällä syyllä sanoa myös rauhantyöksi, kun alun kauppaliitosta ollaan siirrytty yhä enemmän työn, liikkumisen, rahoituksen ja maahanmuuton kysymyksiä ratkaisevaksi liitoksi. Onkin mietittävä millä rahoituksen keinoilla myös Euroopan Unioni voisi osallistua yhä enemmän siihen työhön, jolla ihmisten elämisen mahdollisuudet olisivat paremmat kaikkien omissa kotimaissa. Tarvitsemme perimmäisiin syihin puuttumista, eli tahtoa ja keinoja rakentaa vahvoja yhteiskuntia.

Hyvät toverit,

Ulkopolitiikka ei ole vain harvojen ja valittujen asia vaan usein hyvin arkista yhteistyötä. Lähes kaikessa päätöksenteossa – ei vain turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa – on myös Suomen rajojen ulkopuolelta tuleva tai sinne ulottuva vaikutus. Näitä esimerkkejä ovat esimerkiksi energiapolitiikka, jossa kaasuputket niin Baltian kuin Itämeren osalta ovat politiikan teon välineitä. Työskentely eri maissa, kaupan käyminen tai vaikkapa urheilu ovat osa suurempaa ulkopoliittista kokonaisuutta, joka pitää ymmärtää. Tästä syystä myös eri kulttuurien tunteminen on tärkeää; juuri kuulin Venäjä-yhteistyöstä hyvän tiivistyksen joka kuului: ”Kyllä Dostojevskit on oltava luettuna”.

Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskausi alkoi kesäkuussa. Arktisessa yhteistyössä on yhdistettävä ympäristö, luonnon rikkaudet, meriväylät, kauppa, turvallisuus, puolustus ja alkuperäiskansojen elinmahdollisuudet. Puolueen sisällä olemme myös linjanneet omaa tahtotilaamme.

Puheenjohtajana meillä on nyt otollinen mahdollisuus ottaa esille ajankohtaisia aiheita, joista yksi on jäämeren rata ja sen saaminen osaksi EU:n TEN verkkoa. Suomen tulee ottaa suurempaa roolia myös pohjoisen ulottuvuuden johtajana ja osaajana myös EU:n arktisissa linjauksissa. Arktinen yhteistyö myös Venäjän kanssa on äärimmäisen tärkeää ja tästä yhteistyöstä Suomessa on kokemusta vuosikymmenten ajan. Oman kotimaisen liiketoimintaosaamisen osalta olisi vahvistettava yritysten mahdollisuuksia, etenkin kun Barents-keskus on nyt lopetettu ja sille tulisikin löytää korvaava malli. Samoin osaaminen jäänmurtajien ja muun merellä jäissä toimivan kaluston rakentamisessa on hyödynnettävä nykyistä paremmin tulevaisuudessa. Datakaapeli hanke pohjoisen kautta Aasiaan on ehdottoman tärkeä. Pohjoinen alue on tulevaisuudessa merkittävä alue ja kulkuväylä, jonka kehittämisestä Suomi ei saa jäädä sivuun.

Kysymys maahanmuutosta on ajankohtainen nyt ja tulevaisuudessa. Suomeenkin saavutaan erilaisista syistä, mutta pääpaino keskustelussa on turvapaikanhakijoissa. Pitää muistaa, että Suomessa on kuitenkin huomattavasti enemmän muista syistä maahan muuttaneita. Suurin syy taitaa olla yhä rakastuminen ja sen jälkeen koulutus ja työ; tällaisista syistä tapahtuvasta muutosta olemme usein ylpeitä silloin, kun suomalaiset – joskus vaikkapa omat lapset! – vaihtavat maata väliaikaisesti tai vakituisemmin.

Turvapaikanhakijoiden osalta linja on selkeä: olemme sitoutuneet kansainvälisiin sopimuksiin, joiden mukaan hädässä olevia ihmisiä autetaan, tietysti. Olemme myös vastaan rasismia, tietysti. Turvapaikkahakemusten käsittelyn tulee olla jo inhimillisestäkin näkökulmasta mahdollisimman nopeaa ja tietysti laadukasta, sisältäen esimerkiksi riittävän määrän avustajia. Jos perusteellisen käsittelyn jälkeen ei turvapaikan tarvetta ole osoitettavissa, on käännytys ja palautus tarpeellinen toimenpide. Kiintiöiden osalta Suomella on mahdollisuus suurempaan määrään kuin 750 henkilöä, kuten meillä on väliaikaisesti ollut jo aiemminkin.

Nyt hieman toiseen aiheeseen joka liittyy yhteiskunnalliseen keskusteluun ylipäänsä, mutta myös keskusteluun puolueemme sisällä. Miten meidän tulisi toimia rakentaaksemme yhteistä näkemystä ja yhteistä hyvää?

Lukiessani kesän aikana kirjaa ”Dialogi demokratiassa” jäin miettimään viisaita oivalluksia jo antiikin kreikasta, tuhansien vuosien takaa. Ne tuntuvat yhä ajankohtaisemmilta nyt kun demokratiaa haastetaan pyrkimyksellä saneluun vahvan johtajan mallilla, demokratian elementtien tai välineiden kuten sananvapauden rajoittamisella tai toisaalta valheellisen tiedon hyväksyttävyydellä.

Kantava ajatus on, että Demokratia ei ole pelkästään valtiomuoto vaan myös elämäntapa. Lapset tulee ottaa poliittisen yhteisön jäseniksi siten, että heille on hyvä opettaa rohkeuden, järkevyyden, kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden hyveitä, jotta he voivat aikuisina toimia näiden hyveiden ohjaamina myös politiikassa.

Tänäkin päivänä riskit demokratian toimivuudelle piilevät myös rakenteissa. Ihmisiä koulutetaan kapea-alaisesti mekaaniseen tehtävien suorittamiseen ja keskinäiseen kilpailuun, joka konkretisoituu esimerkiksi pätkätöissä. Ja toisaalta sivistyksen arvo on jäämässä talouskasvun jalkoihin.

Tarvitaan syvää luottamusta, yhteisiä voimanponnistuksia ja vastuunkantoa. Eli yhteistoimintaa, jonka ytimessä on dialogi.

Valitettavasti demokratia on ongelmissa ja tämä näkyy erityisesti köyhimmissä maissa silloin kun keskusteluyhteydet ovat katkenneet sekä valtioiden sisällä, eri väestöryhmien välillä että suhteessa muihin maihin, erityisesti vauraaseen maailmanosaan.

Vaikka asian tunnistavat meistä monet, on tämä kaikki helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei saa vähentää sen tavoittelemista. Tarvitaan keskustelua, yhteistä tekemistä, yhteisöllisyyttä ja toisten arvostamista.

Suomen tulee säilyttää asemansa tasa-arvon ja demokratian mallimaana 100 v juhlan teemalla, myös seuraavat 100 v.

Tämä sama pätee kaikissa yhteiskunnissa, mutta myös meitä ihan lähellä. Maailmaa voidaan muuttaa. Tarvitaan vain rohkeita ihmisiä, niin yhdessä tekemällä siitä tulee parempi.