VIIKKO 30/2021

Viikon fiilikset

Takana on todella rentouttava kesä, joka on pitänyt sisällään upeita ilmoja ja läsnä perhettä, sukua ja kavereita. Ilmoilla on todella suuri merkitys ja mikä ihaninta, meri pysyi koko kesän kirkkaana sinilevistä, vaikka välillä oli todella lämmintä.

Kesän keskellä koronan kanssa oli ongelmia ja tästä syystä pidimme muutamia sote-ministeriryhmän kokouksia tehden valmiiksi asetuksia. Päätöksentekoon tarvittiin myös valtioneuvoston istunto sekä presidentin esittely. Kesän aikana ei tainnut olla yhtään viikkoa, jolloin valtioneuvosto ei olisi ollut koolla. Onneksi kaikki ovat voineet pitää ainakin jonkin verran lomia, sillä syksystä näyttää tulevan ennakoitua hankalampi. Heinäkuun viimeiselle viikolle, jonka oli virallisesti jo töissä, jouduttiin hätyyttämään osa lomilta, jotta saatiin valtioneuvosto päätösvaltaiseksi.

Kesä meni koronan osalta huomattavasti huonommin kuin edellinen, jolloin pystyttiin poistamaan lähes kaikki rajoitukset. Nyt jalkapallon EM turistit ja delta-variantti sekä ravintoloissa ja tapahtumissa tartuntojen lisääntyminen ovat muuttaneet kuvaa ja joudumme arvioimaan tilannetta uudelleen. Jo kesän alussa oli sovittu, että hybridistrategia päivitetään elokuussa ja samalla on ollut lausunnolla asetusluonnos yli 12-vuotiaiden rokotuksista. Näillä tiedoilla rokotukset ovat aikuisväestössä kattavat joskus lokakuussa, mutta taudin muuttuessa joudutaan jo arvioimaan kolmatta tehostetta.

Kesän aikana on käyty paikallisia neuvotteluja kuntavaalien paikkajaoista ja monessa kunnassa puolueiden väliset saatiin sovittua onneksi jo ennen juhannusta, mutta sisäinen jako ja ylikunnallisten paikkojen täyttäminen ovat työllistäneet. Aikataulu on tiukka, kun elokuussa tulee valtuustoissa päätettäväksi lautakunnat, yhtiöt ym. ja samaan aikaan aloitetaan hyvinvointialueiden ehdokkaiden hankinta. Eli kaikki uudet valtuutetut ovat isossa roolissa tässä vuosisadan muutoksessa. Tästä aiheesta vaihdoimme muutaman sanan myös Suomi Areenan puoluepäivän keskustelussa heinäkuun puolessa välissä, joka kylläkin oli Helsingissä eikä Porissa.

Sisäministeriön asioissa oli kesän aikana jokunen palaveri rajojen turvallisuuteen ja toisaalta perheen yhdistämisen lainsäädäntöön.  

Kirjoittelimme muutamista ajankohtaisista aiheista blogit, toinen käsitteli OECD:n arviota suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kehittämisestä ja toinen teknologianeuvottelukunnan raporttia ja ajatuksia etenemisestä käytäntöön. Monta muutakin asiaa on siis meneillään, vaikka useana päivänä tuntuu, että kalenterissa ja mediassa näkyy vain korona. Samalla valmistaudumme budjettiriiheen, jossa toivottavasti keskitytään nimettyyn asiaan ja saadaan näkymä koronan jälkeiseen aikaan. Tällä hetkellä on hienoa, että kansalaisten luottamus talouteen ja toisaalta myös politiikkaan sekä erityisesti pääministeriin on paremmassa tilanteessa kuin aiemmin. Hyvä näin, sillä työllisyys vahvistuu, konkursseja on vähemmän ja monien yritysten tulokset näyttävät huomattavasti paremmilta, mitä ennakoitiin. Luotan, että keskustelu suomalaisten yritysten vastuullisuudesta myös ilmastopolitiikassa näkyy ja tulee näkymään viennissä. Ilmasto on aihe, josta tulemme keskustelemaan budjettiriihen yhteydessä aivan varmasti ja on hyvä, että suomalainen elinkeinoelämä on tässä vahvasti tukena.