Viikko 3 / 2020

Viikon fiilikset

VIIKKO 3 / 2020

Tällä viikolla aiheena olivat alueelliset asiat. Aloitin omalta alueelta, jossa oli tapaamiset Kymenlaakson Kauppakamarin, Hamina-Kotka-sataman toimitusjohtajan sekä eläköityneen Imatran kaupunginjohtajan kanssa meneillään olevista asioista. Tämän lisäksi teimme juttua Ankkuriin teemalla alueen kansanedustajien työ ja järjestimme avoimen yleisötilaisuuden teemalla Politiikka 2020, jossa keskustelimme monipuolisesti eri aiheista.

Tiistaina ja keskiviikkona olivat vuorossa alueellistamisen kierroksella Mikkeli ja Hämeenlinna, seuraavina Rovaniemi ja Vaasa. Alueellistamisen lainsäädäntö käydään hallitusohjelman mukaisesti läpi ja alueellistamisen koordinaatiotyöryhmä työstää uudenlaista ajattelua virastojen siirtelyyn sijaan paikkariippumattomasta ja monipaikkaisesta työstä. Asian osalta tehdään maaliskuun loppuun myös strategiaa ja linkit löytyvät tietysti koko julkisen hallinnon kehittämiseen, tilakysymykseen sekä uudenlaisen johtamisen kehittämiseen. Aluekierroksen paikkakunnilla järjestimme myös yleisötilaisuudet sekä teimme juttuja paikallisten medioiden kanssa. Erittäin antoisaa käydä keskustelua eri puolilla Suomea toimivien valtion mutta myös muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyössä ovat tärkeänä osana luonnollisesti myös kunnat.

Sote-ministeriryhmä aloitti tämän vuoden puristuksen kun tavoitteena on, että lait ovat syksyn aikana eduskunnan käsiteltävänä. Soteen liittyen pidimme myös pyöreän pöydän keskustelun Kuntaliiton edustajien kanssa. Tätä mallia on tarkoitus jatkaa. Valtiovarainministeriön porukalla kävi läpi SoteDigi-yhtiön asioita ja iltakoulussa lyhyesti myös sote-rahoitusta samalla kun kävimme läpi isoa kuvaa julkisen talouden kestävyydestä tulevaisuudessa.

Kuntien asiat, erityisesti niiden talous, puhuttavat monella eri foorumilla. Se on hyvä asia, sillä esimerkiksi verotulopohjaa on hyvä tarkastella tarkemmin, jos ajatellaan kuntien peruspalveluiden rahoituspohjaa yhä tähän malliin. Tein päätökset muutamista osakuntaliitoksista, joista kaikki eivät edenneet ja meneillään on keskustelut etenemistavasta kriisikuntana jo toista kertaa olevan kunnan tulevaisuudesta.

Viikon ns. normaalit rutiinit olivat ministeriryhmä, valtioneuvosto ja presidentin esittely. Tälle viikolle sijoittuivat myös talouspoliittinen ministeriryhmä sekä puoluehallitus. Omistajaohjauksen asioita kävin läpi uuden ministerin ja uuden valtiosihteerin kanssa. Palaamme varmasti vielä useamman kerran asiaan yhtiöitä ollessa kymmeniä. Hyvä, että periaatepäätös, jossa linjauksia yleisesti yhtiöiden toimintaan koko valtioneuvostolta, saadaan käsiteltäväksi.

Viikolle sovittuja muita tapaamisia olivat Sodankylän elokuvajuhlien tulevaisuus ja Senaatin ajankohtaiset asiat. Päätimme viikon perjantaina vierailuun digi- ja väestötietovirastoon, joka aloitti toimintansa tammikuun alusta. Hyvältä tuntui kuulla yhteistyön käynnistyneen mukavasti Väestörekisterikeskuksen ja maistraatin yhdistyessä. Tulevaisuuden haasteita on kehittää digitaalisia palveluita asiakkaille, palvella sekä verkossa että toimipisteissä eri puolilla Suomea ja varautua muuttuvaan maailmaan. Hyviä esimerkkejä on jo nyt yhteispalvelupisteistä, jotka ovat tulevaisuuden suunta. Yhteispalvelupisteisiin on valtion toimintojen lisäksi yhdistettävissä myös kuntien toimintoja.

Viikonloppuna retkeilimme Tukholmaan, kun lastasimme ensin pakettiautoon kaikki tavarat kolmesta eri pisteestä Kotkasta. Laivamatka ja sen jälkeen Tukholman päässä tavaroita asunnolta toiselle. Hieman remontti kesken, mutta aivan viehättävä meidän nuorten asunto yli sata vuotta vanhassa talossa.