Viikko 11

Viikon fiilikset

Viikon isot jutut liittyivät Finnairiin, AKT:hen ja Dragsviikkiin. Valtionyhtiö Finnairista paljastuu kaiken aikaa lisää kummallisuuksia. Asiasta tekee hankalan ja myös epäuskottavan se, että valtionyhtiöistä vastaava ministeri ei ole tiennyt mitään kahdella jakkaralla istuvista henkilöistä. Yhtiö on tehnyt palkitsemispäätökset vastoin valtion sekä yhtiön palkitsemisohjeistusta ja tästä syystä nykyinen vastuuministeri päätti erottaa lähes koko porukan. Valiokunnassa jatkamme kuulemista ja miettimistä millä keinoin tähän on saatavissa jotakin tolkkua.

 

AKT:n hallitus päätyi kutsumaan koolle valtuuston miettimään puheenjohtajan edellytyksiä jatkaa tehtävässään. Olimme tukemassa mielenilmausta Hakaniemen torilla.

 

Viikon lopulla paljastui, että puolustusvoimien varuskuntien lakkauttamiset eivät olleet vailla poliittista ohjausta toisinkuin tähän asti oli vakuutettu. Ruotsinkielinen Dragsviik oli rkp:n ministerin erityissuojeluksessa.

 

Varsinainen eduskunnan täysistuntoviikko sujui ilman hämminkejä. Maakuntaliiton haastattelutyöryhmällä valitsimme ehdokkaan aluekehitysjohtajan tehtävään. Puolueen taloustyöryhmässä siirryimme vaikeimpaan vaiheeseen eli säästöihin, joista jatkoa seuraa heti alkuviikosta. Keväällä käsittelyyn tulevat energia-asiat puhuttivat Fortumin edustajan kanssa.

 

Selvitys nuorten yhteiskuntatakuusta julkaistiin tällä viikolla ja se sai hyvän vastaanoton. Nyt on vielä huolehdittava rahoituksen riittävyydestä tarvittaviin toimiin, tietoa on ainakin tarpeeksi. Nuorassa otimme kantaa tähän kuin myös perusopetuksen tuntijakouudistukseen. Kotkaliiton hallituksessa päätimme toiminnanjohtajan tehtävän auki julistamisesta välittömästi.

 

Liikuntajärjestöelämässä tapahtuu jatkuvasti ja tälle viikolle kokouksista osuivat TUL strategiavaliokunta, SLU puheenjohtajisto, Olympiakomitean hallitus, Vantaan painicupin eli olympiakarsintojen kunniatoimikunta ja Veikkauksen yhtiökokous. Viikonloppuna sain vielä puhua liikunnan puolesta Kotkassa terveyden edistämisen teemapäivässä kauppakeskus Pasaatissa. Omakin liikkuminen parani hieman kun pitkittynyt flunssa alkaa helpottaa ja kelit paranee.

 

Sirpa Paatero

Sirpa.paatero@eduskunta.fi

+358505121602

Www.sirpapaatero.net