Olimme vuosia sitten käymässä Pariisissa, jossa paikallisen lakon vuoksi Eiffel-torni oli suljettu. Pyörimme koko perhe siinä alhaalla, kunnes selvisi mistä oli kyse ja samalla paikalle oli tullut myös media, joka aloitti kyselyn turisteilta harmittaako kun ei pääse torniin. En koskaan nähnyt TV lähetystä mutta yritin englanniksi selvittää että työntekijöillä on varmasti hyvä syy lakkoon ja arvostan sitä (pääsimme kyllä reissulla myöhemmin). Hieman tämä ajatus on tullut mieleen keskusteluissa lakoista myös lähipäivinä. 

On vaikeata käsittää ajatusta, että lakko olisi siinä olevien mielestä turha. Usein syy löytyy suoraan yrityksen, työnantajajärjestöjen tai maan hallituksen toiminnasta, oli se sitten neuvottelujen vauhdittamista, tukea toisen alan työntekijöille tai jonkun esim. lakiesityksen vastustamista, kuten tällä kertaa on kyseessä. Lähtökohta haittaako lakko jonkun toimintaa on jo absurdi, koska juuri sillä tavoin työntekijöillä on mahdollisuus ”painostaa” omaa näkökulmaansa. Tuskin lakoilla, jotka eivät tuntuisi missään, olisi myöskään mitään merkitystä. Lakkojen kohdentaminen työnantajajärjestöihin tai maan hallitukseen on hankalaa, joten vaikutukset ovat välillisiä, mutta ymmärrettäviä. 

Se vaikuttaako esim. yksittäinen lakkopäivä vaikkapa perheiden elämään, on asia jota mediakin on kysellyt pitkin viikkoa. Kyllä jokainen aikuinen ihminen pystyy varautumaan muutaman päivän ruokatarpeisiin ja kulkemaan työmatkan tarvittaessa jollakin muulla keinoin kuin normaalisti. Kysymys päivähoidon järjestämisestä on eri perheillä erilainen, mutta aina silloin tällöin on myös työntekijöiden koulutuspäiviä ym. jolloin erilaisia järjestelyjä on totuttu tekemään. Kriittisten toimialojen pitämiseksi käynnissä ovat olemassa suojatyö määritykset, jotta mm. poliisi, raja, sairaalat ja pelastus on pidettävä toiminnassa. 

Kun samaan aikaa keskustelua käydään kansalaisten resilienssistä eli kriisin siedosta ja joustavuudesta, on myös ihmisten aliarvioimista, että muutaman päivän lakko heilauttaisi perusturvallisuutta ja luottamusta, vaan enemminkin vahvistaa sitä. Olen kuullut useita kommentteja siitä, miten ymmärrys lakon syistä on vain vahvistanut näkemystä lakkojen tärkeydestä. Erityistä ymmärrystä on lakkoon menon isosta kysymyksestä, eli nykyisiin sopimuksiin ja luottamukseen perustuvasta järjestäytyneestä yhteiskunnasta.

Työntekijöillä ei yksittäisinä toimijoilla ole mahdollisuuksia tasapuoliseen neuvotteluun työnantajien kanssa, kuten kuvaa tällä hetkellä halutaan luoda. Tämän vuoksi neuvotteluja käydään liittojen tasolla ja paikallisesti pääluottamusmies mukana. Työntekijöillä on olemassa myös kansainvälisten sopimusten mukainen oikeus järjestäytymiseen ja lakkoihin puolustaakseen ja parantaakseen työskentelyn olosuhteita. Usein nämä parannukset, jotka nykyisin ovat arkea, ovat tulleet vasta vuosien työn ja taistelujen jälkeen. Toisaalta monet asiat ovat samalla lisänneet myös työhyvinvointia ja tuottavuutta, joita jatkuva epävarmuus, luottamuksen puute ja heikennykset sitä vastoin vievät. Vertailussa naapurimaa Ruotsiin, kannattaa erityisesti ottaa oppia sopimisen kulttuurista, josta on Suomessakin kokemusta. Eli puhutaan ja väännetään, jonka jälkeen sovitaan ja kaikki tämä toista osapuolta arvostaen.