Tiedote 20.3.2012
Julkaisuvapaa heti
SDP:n Paatero: Nuorisotakuun toteuttaminen kehysriihen tärkein asia
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Sirpa Paateron mukaan nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen on hallituksen kehysriihen tärkein tehtävä.
– Suomessa vuosittain jää lähes 4 000 nuorta ilman peruskoulun jälkeistä jatkokoulutuspaikkaa. Tämä on sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti kestämätön tilanne.
Paatero huomauttaa, että julkinen keskustelu talouden tasapainottamisesta on ollut liian yksipuolista.
– Puhetta on säästöistä ja veroista, mutta olennaisinta on tarttuminen huoltosuhde-ongelmaan. Työuria on pidennettävä kaikissa ikäryhmissä. Tämä ei ole kuitenkaan käytännössä yhtään säästämistä tai verojen korottamista helpompaa, vaan vaatii johdonmukaisuutta ja kykyä päätöksentekoon myös hankalammissa asioissa.
– Erityisesti nuorissa on laskennallisesti iso potentiaali. Jos koko ikäluokalle tarjotaan toisen asteen koulutus, keskimääräinen työllisyysaste nousee tämän ryhmän kohdalla tilastollisesti 40 prosentista 70 prosenttiin. Tämä nostaisi kokonaistyöllisyyttä yli 4 prosenttiyksikköä ja pidentää keskimääräistä työuraa reilulla 1,5 vuodella.
– Vastuullinen talouspolitiikka on poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa ankkuroitava luottamuksen vahvistamiseen. Tässä nuorten luottamuksen palauttamisella yhteiskuntaan on ratkaisevan suuri merkitys. Jokaiselle nuorelle on taattava koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka kolmen kuukauden sisään työttömyyden alkamisesta.
Lisätietoja: Sirpa Paatero 050 512 1602

Jaa tämä artikkeli