Päätoimittaja Erja Yläjärven kirjoitus (KySa) 8.9. tarvitsee myös toisenlaisen näkökulman. On liian yksisilmäistä syyllistää kuntien työntekijät kuntaliitoksia tehtäessä. Jo aikanaan PARAS-lain yhteydessä päätetty irtisanomisen suoja-aika on tehty tarpeeseen. Irtisanomissuoja on helpottanut kuntien yhdistymisiä ja kuntalaisille on voitu taata palvelut yhdistymisprosessin aikana ja sen jälkeen. Kunta-alan työntekijöiden eläköityminen on voimakasta, määrän ollessa vuosittain 16 000-17 000. Tämä näkyy siinä, että vuonna 1990 oli kuntasektorilla 460 000 työntekijää, kun määrä tällä hetkellä on 440 000. Näin siitäkin huolimatta, että samanaikaisesti kuntien tehtävät ja velvollisuudet ovat jatkuvasti lisääntyneet.  

Valtiovarainministeriön mukaan kunnilla on erilaisia tehtäviä tällä hetkellä yli 500 ja muita velvoitteita noin 1000. On siis perusteltua käydä tehtävät läpi ja katsoa olisiko mahdollista jättää joitakin pois tai siirtää valtion hoidettavaksi. Vaihtoehto voisi olla myös se, että vähentämällä normeja mahdollistettaisiin kuntakohtaiset joustavat palveluiden tuotantomuodot, jolloin myös henkilöstön tarve vähenee. Samalla on huolehdittava siitä, ettei samaa tai suurempaa summaa käytetä vastaavan palvelun ostamiseen, sillä näin ei saada säästöjä. Tehdyn kuntabarometrin mukaan 1/3 kunnista on luopunut tai luopumassa ostopalveluista niiden korkeiden kustannusten tai heikon laadun vuoksi. Tehokkuuden osalta Suomen kuntasektori on Pohjoismaisessa vertailussa esimerkiksi terveydenhuollossa tehokkain suhteessa käytettyihin euroihin BKT:stä, ja myös OECD:n vertailussa Suomi pärjää varsin hyvin. Kehyksen yhteydessä asetetut tehokkuustavoitteet voidaan saavuttaa normien purkamisen lisäksi esimerkiksi parantamalla ICT-järjestelmiä. Julkinen hallinto, josta on aina puheissa helppo ottaa esimerkki työntekijöiden vähentämiseen, on tällä hetkellä noin 3 % koko työntekijämäärästä, ja josta ei kaikkea voi lakisääteisyyden vuoksi myöskään purkaa. 

Kuntatyöntekijöiden nopea vähentäminen johtaisikin lakisääteisten palveluiden laadun ja saatavuuden heikentymiseen tilanteessa, jossa palveluiden tarve kasvaa mm. työttömyyden ja ikääntyvien määrän lisääntyessä. Aivan toinen asia on heikon kuntatalouden perusteella tehtävät rankat päätökset lomautuksineen tai irtisanomisineen, joita nyt on uutisoitu useammasta kaupungista. Valitettavaa on, että useassa tapauksessa nämä ovat juuri kuntaliitoksia tehneitä kaupunkeja. Tehtyjen päätösten, esimerkiksi Kouvolan ja Salon osalta, todellinen syy tuskin on työntekijöiden irtisanomissuoja, vaan pääosin verotulojen vähentyminen samasta syystä kun palveluiden kasvava tarvekin. Huoli ja ongelma monilla alueilla on jo nyt sekä tulevaisuudessa hankaluus saada työntekijöitä hoitajiksi, lääkäreiksi, erityisopettajiksi, psykologeiksi ym. Sitä vastoin kuntaliitostilanteissa työntekijöiden mukaan ottaminen tuo lisää sitoutumista ja uusia ideoita palveluiden tuottamiseen.