Alkoholimainonnan rajoittaminen suojelee lapsia ja nuoria

Kirjoitukset

TIEDOTE 25.4.

Paatero: Alkoholimainonnan rajoittaminen suojelee lapsia ja nuoria

 SDP:n kansanedustaja ja TUL:n puheenjohtaja Sirpa Paatero on tyytyväinen alkoholimainonnan rajoituksia sisältävään lakiesitykseen. Hänen mielestään lapsiin ja nuoriin kohdistuvan mielikuvamainonnan kieltäminen on erinomainen asia.

”Jos halutaan kansanterveydellisiä vaikutuksia, tarvitaan monia keinoja ja erityisesti lasten ja nuorten päihdekäytön estämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Ulkomainonnan kielto sekä televisio- ja radiomainonnan aikarajojen tarkistus auttavat suojaamaan lapsia ja nuoria alkoholin haitoilta”, Paatero sanoo.

Paatero muistuttaa, että alkoholimainonnan rajoittaminen ei ole mikään suomalainen kummallisuus, vaan sitä tehdään useassa maassa ja esimerkiksi Ranskassa se on televisiossa täysin kielletty.

”Hallitus toteuttaa tässä sen, mikä on jo pitkään ollut laajan kansanedustajajoukon ja usean päihdealan järjestön näkemys. Työryhmä kiinnittää aivan oikein huomiota alkoholimainontaan urheilussa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että alkoholin ja urheilun suhde täytyy nähdä kokonaisuutena, johon liittyy mainonnan lisäksi muun muassa myynti ja järjestyksenvalvonta urheilutapahtumissa”, Paatero sanoo.

Paatero painottaa, että penkkiurheilu on tärkeä osa urheilukulttuuria ja siksi myös sillä puolella esimerkin antaminen on tärkeää.

”Jokainen voi osaltaan miettiä, miltä urheilu vaikuttaa lapsen silmin örveltävän ja kaljanhuuruisen joukon keskellä.”

Lisätietoja:

Sirpa Paatero

0505121602