Pysyykö Veikkauksen Lotto lauantai-iltojen jännityksenä YLE:n kanavilla ja voiko kauppamatkalla laittaa kolikon RAY:n automaattiin voiton toivossa? Kuka järjestää tutut urheiluvedonlyönnit tulevaisuudessa? Näitä ja monia muita suomalaisiin rahapeleihin liittyviä kysymyksiä on ollut viime aikoina esillä, lähinnä yksityisen ulkomailta tulevan rahapelimaailman ”ansiosta”.

Uhka Suomalaisen rahapelijärjestelmän murtumisesta ei ole ollenkaan sitä luokkaa, kuin mistä yksityinen rahapelimaailma on viime aikoina antanut kuvaa. Vaikkakin todellistakin uhkaa on EU-komission kysyessä lisäselvityksiä mm. siitä, miten suomalainen malli on järjestetty pelihaittojen vähentämiseksi tai mainonnan osalta. Tiedossa on, että liiallisesta pelaamisesta kärsiviä on Suomen kolmen miljoonan pelaajan joukoista noin 100 000, määrä on tosin onneksi laskusuunnassa. Tällä hetkellä peliyhtiöt kustantavat Peluurin toimintaa, joka pyrkii puuttumaan pelihaittoihin jo ennalta sekä tarvittaessa hoitoon ohjauksessa. Samasta syystä on otettu varsin tiukka linja pelitoimintaa valvovan sisäministeriön osalta mm. uusien pelien ja mainonnan säätelyyn. Myös ikäraja kaikessa pelaamisessa on nostettu 18 vuoteen. Toisaalta edellytetään yhä vahvemmin tunnistautuneena pelaamista, johon liittyvät myös peliyhtiön asettamat euromääräiset rajat pelaamiselle. On totta, että monet pelaavat jo ulkomaisilla nettisivustoilla, jonka vuoksi tasapainoilu mm. suomalaisten yhtiöiden peliaikojen osalta on hyvä pitää kilpailukykyisenä. Kysymykseen liiallisesta markkinoinnista voi todeta siihen käytetyn osuuden vähentyneen, eivätkä kasvuprosentit pelaamisessa myöskään tue aggressiivisen markkinoinnin väitettä. Valvonta tältäkin osin on järjestetty varsin tiukasti samalla kun on kielletty kokonaan ulkomaisten peliyhtiöiden mainostaminen, joskin siihen valitettavasti yhä silloin tällöin törmää.

Tähän asti suomalaiset ovat pitkälti halunneet tukea kansanterveyttä tai ajatusta siitä, että suomalainen voittaa aina – jos ei henkilökohtaisesti – niin ainakin välillisesti kun raha palaa yhteiseen hyvää kaikkien iloksi. Tätä pohjaa yritetään nyt horjuttaa vahvalla lobbauksella siitä, miten kilpailu tuottaa hyvää kansantaloudelle.

Ainoa todellinen uhka on, että jos nykyinen järjestelmä joskus häviää, ovat kärsijöinä ihan tavalliset suomalaiset edunsaajien rahoituksen kadotessa. Tämä on tärkein asia joka on otettava huomioon joidenkin lyhytnäköisen voitontavoittelun vastuuttomuudessa. Kolmen peliyhtiön yhteenlaskettu tuloutus edunsaajille on 1.1 miljardia euroa vuodessa. Veikkauksen edunsaajina noin 500 miljoonan euron voitosta ovat jakosuhdelain mukaan liikunta 25%, kulttuuri 38,5 %, nuorisotyö 9 % ja tiede 17,5 % sekä 10% jaetaan vuosittaisen harkinnan mukaan.  Rahat jaetaan esimerkiksi liikuntapaikkahankkeille ja järjestöille valtion liikuntaneuvoston esityksestä ja opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä. Raha-automaattiyhdistyksen edunsaajina ovat sosiaali- ja terveysalan järjestöt sekä sotaveteraanit. RAY:n hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti kohdentavat ne rahat oman strategiansa mukaisesti, mutta vahvasti sosiaali- ja terveysministeriön valvonnassa.

Jaetut euromäärät ovat merkittävät, etenkin valtiontalouden nykyisessä tiukassa tilanteessa.  Esimerkiksi liikunnan saamat tuet tulevat lähes kaikki Veikkauksen voitoista, valtion suoran budjetti osuuden ollessa kuluvalle vuodelle vain 100 000€. Suoran tuloutuksen lisäksi peliyhtiöt maksavat arpajaisveroa ja esimerkiksi osa Veikkauksen tuotosta kootaan rahastoon, josta voidaan vaikkapa nyt investoida Olympiastadionin remonttiin. Jos laskee yhteen verot sekä tuloutukset, tulee valtiolle yhteensä 67% yhtiöiden voitoista. Tuskinpa kovinkaan moni yksityisistä peliyhtiöistä olisi valmis maksamaan tätä veron ja lisenssimaksun muodossa vuosittain.

Kannattaa siis pitää kiinni nykyisestä järjestelmästä, samalla  tietenkin sitä kehittäen ja ollen valmiina tekemään muutoksia syistä, joita tulee komissiosta tai Suomessa valvovilta viranomaisilta, mutta ei yksityisten peliyhtiöiden luomista mielikuvista tai paineista.