Kun valtakunnallinen liikuntaorganisaatio VALO perustettiin kaksi vuotta sitten yhdistämällä Nuori Suomi, SLU ja Kunto, oli jo epäilys jatkosta yhdistää myös nämä kaksi organisaatiota tai sisällyttää kaikki suomalainen liikunta ja urheilu Olympiakomitean alaisuuteen. Silloinen viesti oli, että tämä ei ole tarkoitus, mutta nyt suunnitelma on kuitenkin etenemässä. Aikataulua hankkeelle ei ole, mutta julkisuudessa asia on ollut muutamia viikkoja ja se oli esittelyssä myös järjestöjen yhteisessä seminaaripäivässä. Tahtotila tähän näyttää olevan vahva järjestöjen johdossa, jotka sattuvat olemaan samoja sekä luottamushenkilöiden että työntekijöiden osalta.

Kaikki edellisessä yhdistämishankkeessa mukana olleet muistavat kritiikin eri puolilta. Isot lajiliitot suhtautuivat kriittisesti alueellisten organisaatioiden jäsenyyteen. Harraste- ja kuntoliikuntaan painottuvien järjestöjen osalta taas heidän teemansa jäivät liian vähäiselle uudessa organisaatiossa ja sille tehdyssä strategiassa. Myös yhdistämisprosessin vieminen eteenpäin olisi voinut olla enemmän jäsenjärjestölähtöistä, kuten kansalaisjärjestötoiminnassa on tarkoituskin. Tilanne on VALOn osalta juuri tasaantunut ja monet aluksi pois jättäytyneet tai ainakin harkinneet liittymistä. Toivottavasti tämä ei muutu täysin uudessa vaiheessa.

Olympiakomitean lähtökohtainen tehtävä on huolehtia huippu- ja kilpaurheilusta, minkä vuoksi ymmärtääkseni myös Euroopan ja Kansainvälisen olympialiikkeen jäseninä ovat eri lajien kilpaurheilusta vastaavat järjestöt mutta eivät harraste- ja kuntoliikuntaan keskittyvät sports for all – järjestöt. Tästä syystä on tai olisi tärkeää pitää huolta myös koko kansan liikunnan ja höntsäilyn omasta edunvalvonnasta. Liikunnan merkitys tunnistetaan yhä tärkeämmäksi monilla ihmisten hyvinvointiin vaikuttavilla osa-alueilla kuten terveys, työssä jaksaminen, sosiaaliset suhteet ja mielenterveys. Tähän voi vielä yhdistää hyödyn järjestöissä tehtävästä vapaaehtoistyöstä, josta saa elämään tarkoitusta ja miellekyyttä. On totta, että monet liitot ja seurat järjestävät samanaikaisesti sekä vahvaa lajityötä että kuntoliikuntaa. Kysymys onkin, mihin suuntaan olemme menossa.

Suomalainen urheilujohtaminen ja monien toimijoiden linjaukset ovat keskittyneet huippujen kasvattamiseen. Sen uskotaan tulevan varhaisella lajivalinnalla, valinnoilla eritasoisiin valmennettaviin sekä kovalla ja tiiviillä harjoittelulla jo lapsuudesta. Näitä teemoja on edistetty Olympiakomitean sisällä olevan huippu-urheiluyksikön toimesta. Huippu-urheiluun on viime vuosina käytetty Valtion liikuntaneuvoston tekemän selvityksen mukaan yhtä enemmän rahoitusta.

Surullista on, että kaikki kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että tuloksia saadaan aivan päinvastaisella toiminnalla. Harrastaen leikinomaisesti useaa lajia, helpoiten yleisseurassa eikä kuluttaen lapsia loppuun liiallisilla vaatimuksilla. Samalla olisi vielä lasten iässä mahdollista pitää koko porukka yhdessä, mikä palvelisi muitakin tavoitteita kansalaisten tulevaisuuden hyvinvoinnin osalta.

Kunto- ja harrasteliikunta on koko eliniän kestävää ja sen vahvistamiseksi on tehtävä työtä, kun arkeen liittyvä liikunta vähentyy. Tämä tulee ottaa koko suomalaisen liikuntakulttuurin ja –politiikan lähtökohdaksi. Huiput kyllä seuloutuvat sen sisältä. Tähän tehtävään ei riitä muutama kunto- ja harrasteliikuntaa järjestävä taho, vaan sen on oltava kaiken yläpuolella ohjaavana tavoitteena. Valitettavasti luottamus siihen, että tämä asia tulisi hoidettua Olympiakomitean johdolla, on heikko. Tähän työhön tarvitaan omaa vahvaa erityisosaamista.