
Vaalikauden lopulla moni esittää hyviä ja tarpeellisia kysymyksiä siitä, mitä on tehty Suomen, Kaakkois-Suomen, Kymenlaakson tai Kotkan asioiden parantamiseksi? Tietysti on aina muistettava se, että mitään asiaa ei kukaan saa aikaan yksin – ei kunta, alue tai valtakunnan tason päätöksenteossa – vaan aina kyse on yhteistyöstä ja joskus lyhyemmän tai pidemmän ajan tavoitteista ja tekemisestä. Tällä vaalikaudella koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä siitä johtuva energiakriisi ja inflaatio ovat muuttaneet tilanteita. Tämä hallitus on näiden kriisienkin aikana vienyt eteenpäin uudistuksia, joista suurimpina sote-uudistus, oppivelvollisuusuudistus sekä TE-hallinnon siirto kuntiin.
Kuntaministerin tehtävässä on ollut tärkeää, että kuntien taloutta saatiin tasapainoon edellisen hallituksen leikkausten jälkeen ja voitiin tukea kuntia myös koronakriisin aikana. Valtionhallinnon ja siinä ICT-puolen uudistaminen tulee näkymään monen ihmisen elämässä palvelupisteiden ja digitaalisten palveluiden lisäämisenä sekä helpompana saavutettavuutena. Hyvinvointialueiden aloitus on sujunut hyvin ja toiminnan vakauttamiseksi on nyt tulossa lisärahoitusta.
Kaakkois-Suomen kysymykset liittyvät akuutisti rajan sulkeutumiseen ja työtä tarvitaan yhä, jotta satama ja muu logistiikka toimivat. Onneksi alkukaudesta saimme Kotolahden ratapihan vihdoin kuntoon ja koronapandemian alkaessa elvytyspaketista rahat Paimenportin risteyksen uudistamiseen. Kymenlaaksoa yhdistävää rataa kunnostetaan parhaillaan ja VT15 uudistaminen on parlamentaarisesti päätetyn liikennejärjestelmäsuunnitelman pohjalta Väyläviraston investointiohjelman ensimmäisessä korissa, kunhan rahoitus toteutukseen järjestyy.
Yhteistyön saralla yksi merkittävä toimija on valtionyhtiö Suomen Malminjalostus, jonka hankkeita ovat sekä Haminan että Kotkan akkumateriaalitehtaat, jotka ovat hyvässä vaiheessa. Valitettavasti emme onnistuneet biojalostamon kohdalla, jonka UPM päätti sijoittaa Rotterdamiin. Kotkassa kuitenkin meillä on uudistuvaa metsäteollisuutta kahdella tehtaalla, jotka ovat investoineet lisää.
Ammattikorkeakoulumme on maan huippua ja ammatillinen koulutus hyvällä tasolla, ja joka ei saa joutua uudelleen leikkausten kohteeksi. Erittäin hyvä asia oli, että saimme uusvanhan koululaivan Kotkaan rajavartiostolta nykyisen Katariinan tilalle. Toinen laiva eli museolaiva Kemi saatiin myös kunnostettua kaikille nähtäväksi. Yliopistokeskus-ajatuksesta oli ministeriön päässä jo linjaus, mutta yhteistyöhön tarvittavien yliopistojen strategiat eivät tukeneet tätä. Lahjoitusprofessuurien esim kyber kautta yhteistyö kuitenkin jatkuu.
Uusiutuvaa energiaa tarvitaan lisää ja tulevan tuulivoimaselvityksen lisäksi alueen aurinko- ja vetyhankkeet ovat etenemässä ja Haminassa on LNG terminaali. Itärajan mahdollisuuksia selvittänyt työryhmä antoi esityksensä ja nyt itärajayhteistyöhön suunnatut kansalliset sekä EU-rahat ovat mahdollisia muihin uusiin ideoihin. Nyt vahvistamme yhteistyötä Viroon ja laivayhteyden selvitystyö on jo käynnissä sekä uusia ajatuksia matkailuun, mutta myös teollisuuteen, esimerkiksi yhteistyötä akkujen kierrätyksessä. Työtä kyllä riittää, mutta tässä asioita kertauksena lopettavan hallituksen ajalta.

Kommentit