Kun sote- tai sittemmin maakuntauudistusta alettiin valmistella, linjattiin, että työterveyshuolto ja opiskeluterveydenhuolto (YTHS) jätetään tässä vaiheessa uudistuksen ulkopuolelle. Perusteena oli, ettei rikota ehjää eikä sekoiteta uudistusta, vaan uudistetaan pala kerrallaan. Tämän jälkeen on sekä rikottu toimivaa, että sekoitettu uudistukseen vaikka kuinka paljon muuta – maatalouslomituksista tienpitoon – mutta se on toinen tarina.

Todellisuus työterveyshuollon jättämisestä ulos näyttää toimivan hyvin, jos – tai kun – tavoite on ollut saada julkinen toiminta siirretyksi yksityisille. Tähän vaikuttavat sekä aiemmin tämän hallituksen aikana säädetty hankintalaki, että nyt soteen suunniteltu tilaaja-tuottajamalli ja kuntaomaisuuden siirrot maakuntiin.

Sote-maakuntauudistuksessa purkautuvat vakiintuneet toimintamallit, joissa kunta, kuntayhtymä tai molemmat yhdessä tuottaa palveluja. Kun siirrytään tilaaja-tuottajamalliin ja yksityisen yritystoiminnan turvaamiseksi kaiken palvelutuotannon on oltava ”samalla viivalla”, tullaan nykyiset julkiset tukipalvelut ruokahuollosta ja kiinteistönhoidosta taloushallintoon ja työterveyshuoltoon organisoimaan uusiksi.

Kunnallisten työterveyspalveluiden piirissä on tällä hetkellä yli 500 000 kuntien, kuntayhtymien ja paikallisten yritysten työntekijää. Näistä asiakkaista n. 200 000 on siirtymässä maakuntien työntekijöiksi. Vastuu työterveyshuollon järjestämisestä siirtyy maakunnille ja samalla siirretään myös veloituksetta yritysten ja kunnan maksamat osakkeet. Jatkossa kunnat voivat tuottaa kunnan henkilöstölle omaa työterveyshuoltoa oletettavasti vain muutamissa suurimmissa kaupungeissa. Tätä kehitystä vauhdittaa sekin, että hankintalaissa on rajattu, ettei kunnallinen tai muukaan julkinen saa myydä palvelua ulos kuin 5 %:n tai 500 000 euron arvosta. Näin on käytännössä mahdotonta myydä palveluja maakunnille.

Kunnat ovat jo tehneet tai tekemässä ulosmyyntejä, ennenkuin työntekijät äänestävät jaloillaan. On esitetty mahdollisuudeksi perustaa kuntien ja maakunnan yhteisomisteisia yrityksiä, mutta siinäkin rajoitus on, että kunnat voisivat yhteisestikin omistaa vain vähemmistön, joten päätösvalta olisi aina maakunnilla. Inhouse-myynti eli sisäisen toiminnan myynnit ovat vielä epäselviä, jos kaikkien on toimittava markkinaehtoisesti.

Ajatus työterveyshuollon keskittymisestä ensisijaiseen tehtävään eli ennaltaehkäisevään toimintaan on hyvä, mutta arkijärjen ja asiantuntijanäkemysten mukaan on jatkossakin voitava tuottaa samalla myös työterveyspainotteista sairaanhoitoa. Muuten asiakkaita pompotellaan turhaan, yritykset joutuvat tekemään useampia erilaisia sopimuksia ja maakuntaan jouduttaisiin ehkä tekemään useampi yritys eri myynneille. Työterveyshuolto sinänsä säilyy lakisääteisenä toimintana maakuntien vastuulla.

Sote-maakuntauudistuksessa kunnille on sanottu jäävän elinvoiman luominen, jonka olennainen osa on ollut myös työterveyshuollon palvelut, paikallisen työvoiman työkyvyn turvaaminen. Toimivat kunnallisen työterveyshuollon palvelut ovat olleet erityisesti pienille yrityksille elinehto ja toiminnan valtteja ovat olleet työterveyden paikallistuntemus, läheisyys ja luotettavuus. Monet yritykset ovat saaneet palvelut kuntien omistamista työterveyshuolloista helposti ja läheltä. Tulevaisuudessa tämä ei liene mahdollista. Nyt ollaan heikentämässä julkisesti tuotetun työterveyshuollon palvelua rajoittamalla merkittävästi sen toimintaedellytyksiä. Paras ratkaisu olisi luopua tilaaja tuottaja mallista, joka ei missään ole toiminut pienemmässäkään mittakaavassa ja vähintään muutos olisi tehtävä hankintalain ulosmyyntirajan nostamiseksi eurooppalaiselle tasolle 20%, nykyisen 5% sijaan.