Teollinen rakennemuutos on puhututtanut viime aikoina ja syystä, kun työpaikkoja on vähentynyt 100 000 viimeisten vuosikymmenten aikana. Teollisuuspaikkakunnilla tämä ei tunnu äkilliseltä rakennemuutokselta, vaan jo pitkään jatkuneelta suuntaukselta. Nyt mukaan keskusteluun on tullut myös työpaikkojen ja tehtävien muuttuminen. Kaikkea tätä on tapahtunut aina, mutta tällä hetkellä tuntuma on yhä nopeammin tapahtuvasta muutoksesta työssä, kuten yhteiskunnan monilla muillakin aloilla. Teollisuuden rakennemuutoksessa on kyse suurista investoinneista ja pitkästä historiasta sekä laajasta joukosta työntekijöitä, jonka vuoksi tuska ja huoli tulevaisuudesta on suuri.

Poliittisessa ajattelussa nousevat esille usein ääripäät, jotka tässä tapauksessa ovat kaiken entisen säilyttäjät vastaan vain palveluyhteiskuntaan perustuvaan tuottavuuteen luottavat. Totuus löytyy usein ääripäiden välistä ja näin varmasti myös tässä kohdin. Tuskin on mitään järkeä olla hävittämässä hyvää metalli- tai metsäteollisuuden osaamista, kun luonnonvarat tähän löytyvät yhä runsaina kotimaasta. Se, että jalostusastetta ja uusia innovaatioita kaivataan alojen kehittymiseksi, on toinen asia. Hyvän osaamisen esimerkeistä meillä on ollut, ja toivottavasti on myös jatkossa, kehittyvä ICT-sektori. Hyvät alut uusille toimialoille peleihin, clean techiin ym. tuovat hyvää lisää laajentamaan teollista pohjaa ja pohjaavat monesti jo aiempaan osaamiseen.

Riippuvuus viennistä on olennaista Suomen kansantaloudessa ja siksi on arvokasta saada laajennettua vientiin suuntautuvia toimialoja sekä yritysten määrää. Nyt Suomen 25 yritystä kattaa yli 50 % viennistä ja esimerkiksi Espanjassa vienti on lähtenyt kasvuun maan talousongelmista huolimatta juuri monipuolistuvien toimialojen vuoksi. Nykyisin teolliseen tuotantoon liittyy yhä enenevässä määrin myös palvelut, myös viennissä, jonka vuoksi vastakkainasettelua tuotannon ja palveluiden osalle ei kannata keinotekoisesti rakentaa. Eräänä piirteenä Suomessa on ollut hallinnon ja organisaatioiden uudistaminen enemmän kuin tuotteiden ja palveluiden. Suomi on vaarassa jäädä muiden Euroopan maiden kehityksestä, jollei saada uudenlaista ajattelua ja tuotantoa. Tähän tarvitaan yhä vahvempia satsauksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä yrityksiltä että yhteiskunnalta.

Valtion rooli teollisessa muutoksessa on välillinen, eli edellytysten luominen. Siksi onkin hyvä miettiä kuinka tiukasti voidaan etukäteen määritellä toimialoja joihin satsata. Monesti menestyneet toimialat tai yritykset eivät ole olleet niitä etukäteisarvioinneissa vaan ovat tulleet yllätyksinä. Ennakointityötä on hyvä tehdä ja uusille kokeiluille on annettava mahdollisuuksia, vaikka osa niistä kaatuukin alkumetreillä, sillä ympäröivän yhteiskunnan ja sen markkinoiden muuttuessa muuttuvat myös uusien yritysideoiden tilanteet. On kuitenkin ymmärrettävä, että rakenteet niin yhteiskunnassa kuin teollisuudessakaan eivät muutu nopeasti vaan vaativat toteutuakseen vähintään vuosikymmenen. Tämä näyttäytyy tuskallisesti ns. välimaastossa olevien työntekijöiden kohdalla, joilla koulutus ja työpaikka ovat menneet alta, mutta uutta mihin tarttua ei ole oikein näkyvissä.

Uusi talousajattelu, joka perustuu inhimillisen eli osaamisen ja aineettoman pääoman kerryttämiseen on tullut ja tulossa vahvemmin vain tuotantomääriin perustuvan ajattelun tilalle. Tämä on ollut Suomen vahvuus ns. osaamisyhteiskuntana ja kovenevassa kilpailussa on hyvästä koulutustasosta pidettävä yhä tiukemmin kiinni, etenkin näin pienenä kansakuntana. Osaamisen lisääminen sekä tutkimus- ja tuotekehitys tarvitsevat julkista rahoitusta eli verotuloa. Verotuloilla katetaan koulutetun työvoiman lisäksi myös muita teollisuuden tarvitsemia julkisia palveluita kuten teitä, rautateitä, satamia, energian saantia, vettä, tietoliikenneverkkoja, asuntoja, terveydenhuoltoa ym. Tästä syystä vastakkainasettelu julkisen ja yksityisen sektorin välillä on käsittämätöntä.

Teollisuuden uudistamiseksi tarvitaan toimia, joissa tulee olla mukana sekä yksityinen että julkinen sektori. Tähän malliin on perustunut myös hyvinvointiyhteiskunta joka on ollut ja on myös tulevaisuudessa Suomen vahvuus sekä edellytys pärjäämiselle.