Sukupuolten välisen tasa-arvon etenemiseksi on tehty paljon työtä, mutta paljon on yhä tekemättä niin kansallisella kuin Euroopan tasollakin sekä kansainvälisissä ympyröissä.  Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan yhteistyötä Pohjoismaissa, OECD-maissa ja vaikkapa YK:n kehitysyhteistyössä. Hallituksen tasa-arvo-ohjelman puolivälitarkastelussa tuli taas esille yksi valitettava Suomalainen erityispiirre, jossa on paljon vielä tehtävää. Kyse on perhe- ja lähisuhdeväkivallan määrästä ja siihen liittyvistä eritasoisista auttavista palveluista. Näihin liittyvistä ongelmista johtuen ei Suomi ole pystynyt ratifioimaan Istanbulin sopimusta, jonka tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, uhrien suojelu sekä väkivallantekijöiden saattaminen syytteeseen. Työtä on jatkettava määrätietoisesti, jotta tasa-arvo voisi toteutua.

Konkreettisesti toimet tarkoittavat turvakotipaikkojen lisäämistä yli 300:lla ja alueellisen kattavuuden parantamista. Rakennepaketissa linjattiin että 2015 vastuu turvakotitoiminnasta siirtyy kunnilta valtiolle ja hyvänä toteuttajana ovat jo tälläkin hetkellä laajasti toimiva ensi- ja turvakotiliitto. Tarvitaan myös matalan kynnyksen palveluja väkivallan ja seksuaalisen väkivallan uhreille. Tästä syystä valtakunnallisen ympärivuorokautisen auttavan puhelimen perustamiseen lisättiin juuri rahoitusta ensi vuoden budjettiesitykseen. Parhaillaan ollaan uudistamassa tasa-arvo- ja seksuaalirikoslainsäädäntöä.

On tietysti välttämätöntä hoitaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneita, mutta vielä enemmän tarvetta on muuttaa Suomalaista kulttuuria niin, että missään perheessä ei tarvitse elää väkivallan pelossa. Tähän on tehty suosituksia ja ohjeistuksia, joissa vastuu on kunnilla. Ensimmäinen taso on kuitenkin jokaisen oma vastuu olla osallistumatta itse väkivaltaan ja toisaalta kertoa tilanteista, ilman syyllisyyttä ja häpeää. Toisena ovat yleisen tiedon lisääminen väkivallan tosiasiallisista, niin henkisistä kuin fyysisistä, vaaroista kouluissa, omien tuntemusten tunnistaminen ja toisenlaisten toimintamallien opettelu ratkaisuna ahdistaviin tilanteisiin. Asia on myös osana puolustusvoimien varusmieskoulutusta. Puuttumisessa väkivaltaan on usein sama tilanne kuin alkoholiongelman kanssa: monet ovat epäilleet mutta liian harva tuttava tai työntekijä kerää rohkeutensa ja ottaa asian puheeksi. Työntekijöiden osalta kyse on kouluttamisesta väkivallan huomaamisen, siitä puhumiseen ja tilanteisiin puuttumiseen. Myös väkivallantekijöille tarvitaan katkaisuohjelmia, joita järjestetään kaupungeissa eri puolilla maata. Myös vankiloissa on kokeiltu erilaisia ohjelmia väkivallan vähentämiseksi. Myös tähän puoleen tarvitaan matalan kynnyksen yhteydenottomahdollisuutta.

Naisiin kohdistuva väkivalta, mukaan lukien perheväkivalta, on ihmisoikeusloukkaus ja yksi syrjinnän muoto sekä vakava maailmanlaajuinen ongelma. Istanbulin sopimus on ensimmäinen, eurooppalainen oikeudellisesti sitova yleissopimus ja maailmanlaajuisesti laaja-alaisin sopimus, jonka toteutus on myös Suomessa otettava vakavasti. Tärkeimpänä syynä on sen muistaminen, että joka vuosi kymmeniä ihmisiä, lähinnä naisia, menehtyy ja satoja ja tuhansia vammautuu fyysisesti ja henkisesti väkivallan uhreina. Näin ei voi olla nyky-yhteiskunnassa ja tähän muutokseen tarvitaan kaikkia.