Hyvät lukiolaiset, opettajat, muut koulun ammattilaiset, kutsuvieraat

On ilahduttavaa päästä tänne Kaakon kulmalle juhlimaan teidän kanssanne 100-vuotiasta koulua ja 105-vuotiasta Suomea. Ilman sivistystä, suomalaista koulutusjärjestelmää – siis kouluja – ei olisi yli satavuotiasta hyvinvointi-Suomeakaan sellaisena kuin sen tunnemme tänään. Siksi onkin kovin luontevaa juhlia näitä molempia nyt täällä samaan aikaan. Mikä olisikaan parempi paikka juhlistaa Suomen itsenäisyyttä ja menestystä, kuin koulu ja koulutus.

Näinä aikoina on myös hyvä juhlia silloin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus ja 100-vuotias koulu jos jokin, on syy juhlaan. Korona-aika on saanut meidät kaipaamaan yhdessäoloa, yhteisiä juhlia ja yhteisiä ilon hetkiä. Myös viime helmikuussa alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on synkistänyt arkeamme monin tavoin, erityisesti täällä rajalla Kaakkois-Suomessa, ja siksikin tällaiset juhlat ovat tärkeitä. Valoa, iloa ja yhdessä läsnä olemista me nyt tarvitsemme. Ja mikäpä hienompaa kuin tehdä se satavuotiaassa koulussa, joka on nähnyt monia vaikeitakin hetkiä historiassamme mutta muistuttaa meitä samalla siitä, että monenmoisesta sitä selvitään ja synkempiäkin historian vaiheita seuraa parempi huominen.

Hyvät kuulijat,

Aina kouluun astuessani – olipa oppilaat sitten alaluokilla tai jo nuoria aikuisia kuten te, hyvät lukiolaiset – en voi olla ajattelematta sitä maailmaa, missä te elätte ja teette työtä tulevaisuudessa. On pysäyttävää ajatella, että täältä koulusta teidän tulisi saada tänään oppeja, joista on hyötyä elämässä ylipäänsä, mutta myös työelämässä, ei viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, vaan yli viidenkymmenen vuoden kuluttua. Työelämässä, jossa te lukiolaisetkin olette vielä 2070-luvulla. Siinäpä suomalaiselle peruskoululle ja toiselle asteelle haastetta kerrakseen; nähdä kauas, antaa elämänmittaisia oppeja joita tarvitsette tässä ja nyt sekä kaukana tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa josta emme vielä tiedä oikein mitään.  Tulevaisuuden ammatit voivat olla hyvinkin toisenlaisia nyt. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi pystyviljelijä, ikävaikuttaja, DNA-traineri, pilvenvartija tai vaikka robotin persoonallisuuskehittäjä.  Mutta olemme toivoakseni valmiita vastaamaan tähän haasteeseen ja varmistamaan, että suomalainen opetus – koulut – pystyvät näitä vuosikymmenten päähän kantavia oppeja elämään tarjoamaan. 

Yhteiskunta ympärillämme on muuttunut melkoisella tavalla viimeisen sadan vuoden aikanakin. Suomi on muuttunut köyhästä, maatalousvaltaisesta ja syrjäisestä, itsenäisyytensä ensimmäisiä haparoivia askeleita ottaneesta maasta vauraaksi, kansainväliseksi toimijaksi ja pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Koulutuksella on ollut tässä kehityksessä kenties kaikkein tärkein rooli.  Vuonna 1921, eli aivan tämänkin koulun perustamisen aikoihin, säädettiin ensimmäistä kertaa laissa oppivelvollisuus, joka tuolloin määräsi kaikille pakolliseksi vähintään kuusivuotisen kansakoulun oppimäärän suorittamisen. 1970-luvulla siirryimme kaikille yhteiseen peruskouluun ja aivan viimeisimpänä suurena uudistuksena pidensimme edellisvuoden syksystä alkaen oppivelvollisuuden päättymään vasta kun oppilas täyttää 18 vuotta tai kun toisen asteen koulutus on suoritettu. Samalla toisen asteen koulutuksesta tuli aidosti maksutonta.

Hyvät ystävät,

Suomen seuraavankin sadan vuoden menestystarina voidaan kirjoittaa vain korkealla osaamisella. Siksi kouluistamme ja koko koulutusjärjestelmästämme on pidettävä hyvää huolta; sitä ei saa ottaa itsestäänselvyytenä tai päästää rapautumaan. Tarvitsemme ammattitaitoisia ja motivoituneita opettajia, tarvitsemme kunnolliset ja riittävät resurssit. Suomalaisten koulujen on elettävä ajassa mutta samalla myös sopivasti tulevaisuudessa. Koulujemme on voitava ottaa huomioon erilaiset oppijat ja tarjottava jokaiselle tarvittaessa apua ja tukea. Suomalaisten koulujen on kyettävä tasoittamaan myös lasten ja nuorten erilaisia lähtökohtia joista elämään ponnistetaan; meidän kouluissamme jokaisesta lapsesta ja nuoresta on voitava tulla mitä tahansa ja jokaiselle on tarjottava aito mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Koulun tärkeä tehtävä on tietysti osaamisen lisääminen. On kuitenkin muistettava, että koulut ovat paljon muutakin; paikkoja joissa tehdään yhdessä, ollaan uteliaita, sosiaalisia, turvallisia aikuisia, kasvattajia, kasvajia. Kouluissa tunnetaan, oivalletaan, joskus jopa viihdytään. Tämä kaikki on oppimisen rinnalla valtavan arvokasta ja ehkä näinä kriisien rikkomina vuosina on ymmärryksemme ja arvostuksemme näitä koulun moninaisia rooleja kohtaan lisääntynyt. Omaankin kouluaikaani liittyy paljon muistoja opettajista ja eri oppiaineista, mutta parhaiten koulusta muistan kaverit, jotka monet myös asuivat samassa talossa tai naapurustossa ja toisaalta yhdessä tekemisen eli retket, ryhmätyöt, välituntien pelit ja leikit sekä yhdessä opettelun vaikkapa luokan tai oppilaskunnan toimintaan. 

Hyvä juhlaväki, 

Yhteen vuosisataan mahtuu paljon maailman myllerrystä ympärillä. Näiden myrskyjenkin keskellä meillä onneksi on vakaita ja tulevaisuutta rakentavia instituutioita arjessamme; sellainen todella on ihan tavallinen koulu, iso tai pieni ja sijaitsipa se kaupungissa tai maalla. 

Vuosisatainen koulu on todella juhlansa ansainnut, joten onnea Virolahden koululle!