Hyvät kuulijat,

on ilahduttavaa saada kutsu johdattelemaan keskustelua tämän kaltaiseen tulevaisuuteen luotaavaan tilaisuuteen. Jo vuosia niin sanotun ”päivän politiikan” ytimessä toimineena, on äärimmäisen avartavaa ja mielenkiintoista välillä saada pysähtyä hieman pidemmän aikavälin kehityskulkujen äärelle ja puhua pidemmän aikavälin haasteista sekä niistä toimista, joita on tehtävä näistä haasteista selvitäksemme. Vuosina 2009-2011 sain eduskuntatyössä toimia Tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä, ja tämä tehtävä oli erinomaisen opettava kokemus. Tulevaisuusvaliokunnalla on tärkeä rooli politiikanteon pitkäjänteisyyttä korostavana elimenä ja sen merkitykselle soisi julkisessa keskustelussa tässä ajassa suuremmankin arvon. Päätöksenteon ytimessä on hyvä olla foorumi, jossa keskitytään ilmiöpohjaisesti asioihin yli budjetti- ja vaalikausien. Tulevaisuusvaliokunta on myös suunnitellut kansanedustajille tulevaisuuslukutaitokoulutusta. Tulevaisuuslukutaidon vahvistaminen parantaisi päättäjien kykyä tunnistaa erityisesti ennakoinnin ja pitkäjänteisyyden merkitystä politiikkatoimissa.

Ihmisillä – ja poliittisilla päättäjillä – usein on vaikeuksia toimia sellaisten uhkien edessä jotka ovat hitaasti kehittyviä, mutta jotka uhkaavat pidemmällä aikavälillä perustavanlaatuisella tavalla elinympäristöämme tai pahimmillaan koko ihmiskunnan olemassaoloa. Niin globaalilla, Euroopan kuin kansallisellakin tasolla meillä on usein vaikeuksia toimia pitkäjänteisesti torjuen uhkia, jotka ovat vasta tekeytymässä tai joiden vaikutukset tulevat kenties näkyviin vasta vuosien ja vuosikymmentenkin kuluessa. Usein näiden uhkien torjunta vaatisi myös lyhyellä aikavälillä monien mielestä ikävältäkin tuntuvia päätöksiä, ja siksi poliittisesti asiat eivät ehkä ole aina helppoja.  Lisäksi meillä yhteiskunnassamme keskustelu saattaa lyhyen aikavälin haitoista viedä ilmatilan, vaikka pidemmällä aikavälillä toimenpiteet olisivatkin hyviä ja oikein. Vastuullisten päätöksentekijöiden on kuitenkin tunnustettava, että vaikeisiin ongelmiin ei ole olemassa helppoja ratkaisuja, vaan joihinkin haasteisiin on kyettävä vastaamaan suurillakin yhteiskunnallisilla muutoksilla. Katseen on oltava kaukana, jopa seuraavissa sukupolvissa, jotta voimme jättää heille elinkelpoisen planeetan sekä vakaan ja hyvinvoivan yhteiskunnan.

Hyvä kuulijat,

tätä tilaisuutta varten minua pyydettiin nimeämään kymmenen omasta mielestäni merkittävintä haastetta, joihin joudumme vastaamaan tulevaisuudessa – ja tietysti osin myös jo tänään. Monet näistä haasteista ovat varmastikin samoja, jotka meillä kaikilla melko automaattisestikin nousevat ensimmäisenä mieleen: esimerkiksi ilmastonmuutos ja luontokato. On selvää, että nämä eksistentiaaliset uhkat ovat päällimmäisenä mielessämme, melkoisen yksituumaisesti ja hyvä niin. Näihin itsestään selviin ihmiskuntaa uhkaaviin haasteisiin on suuri osa maailmasta viime vuosina herännyt, mutta haasteiden ratkaisuista tai uhkien torjunnasta emme vielä voi mennä takuuseen, vaan työtä on jatkettava. Tietoisuus näistä haasteista on kuitenkin aivan eri tasolla kuin vaikkapa 1990-luvun alussa. Jos tiedeyhteisölle nämä haasteet ovatkin olleet tiedossa pitkään, esimerkiksi poliittisten päätöksenteon agendalle ne ovat nousseet paljon myöhemmin – ja työtä on vielä paljon tehtävänä. Näin on varmasti useiden hiljaa kehittyvien uhkien osalta tilanne: tiedeyhteisöllä niistä on parempi aavistus paljon ennen poliittisia päättäjiä tai ihmismassoja. Siksikin tarvitsemme keskustelua ja vuoropuhelua, avointa ja vapaata tiedonvälitystä.

Hyvät kuulijat,

on hyvä pysähtyä myös arjessamme pohtimaan niitä heikkoja signaaleja, joita ympäröivässä yhteiskunnassa on nähtävillä. Toisaalta on osattava ennakoida myös mahdollisia äkillisiä shokkeja, jotka voivat järkyttää koko yhteiskuntaamme täysin odottamatta. On osattava ennakoida, jotta olisimme varautuneita ja valmiita kun tällainen shokki realisoituu, tai mikäli hiljaiset signaalit voimistuvat. Viime vuodet ovat osoittaneet, että tässä maailmassa eteemme voi yllättäen iskeytyä pandemian tai sodan kaltainen shokki, joka ylitsemme vyöryessään ei saa laittaa yhteiskuntaa polvilleen. Jos kuluneesta kolmesta vuodesta jotakin olemme oppineet, niin toivottavasti ainakin tämän: Tarvitsemme valmistautumista, varautumista, joustavuutta ja kestävyyttä sekä kykyä sopeutua; eli resilienssiä.

Kansakuntana emme voi kasvattaa resilienssiämme vain vasta kriisin keskellä, vaan sitä on tehtävä jatkuvasti. Huomisen haasteisiin vastaamisessa on olennaista rakentaa yhteiskuntaamme luottamusta, vahvistaa demokratiaa ja pitää jokainen kansalainen mukana, siis yhteiskuntamme tärkeänä, täysivaltaisena jäsenenä. Tähän perustaan liittyvät monet niistä haasteista, jotka itse näen myös tulevaisuudessa odottavan ratkaisuaan. Populismi, valeuutiset ja kansan syvä kahtiajako ovat ilmiöitä, joille ei saa antaa yhtään suurempaa jalansijaa maailmassa, saati suomalaisessa yhteiskunnassa. Maailman näyttäytyminen jatkuvasti epävarmana, luo näille ilmiöille otollisen kasvualustan. Siksi erityisesti poliittisilla päätöksentekijöillä on suuri vastuu luottamuksen rakentamisessa ja tulevaisuuden rakentamisessa toivon – ei pelon –varaan. Tarvitsemme avoimuutta, vuoropuhelua, ymmärrystä ja luotettavaa tiedon jakamista, niin normaaliakana kuin mahdollisten kriisien keskelläkin.

Tähän liittyen teimme koronakriisin aikana Suomessa innovaation: Vuosina 2020–2021 järjestettiin lähes 300 Poikkeusajan dialogia, joihin osallistui yli 2000 keskustelijaa. Dialogeissa käytettiin Sitrassa kehitettyä Erätauko-menetelmää, joka mahdollistaa tasa-arvoisen rakentavan ja luovan keskustelun. Poikkeusajan dialogit olivatkin ainutlaatuinen kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten yhteisponnistus, jotka ovat herättäneet kiinnostusta myös ulkomailla. Keskusteluista saatiin tärkeää tietoa, jota käytettiin muun muassa koronaan liittyvässä valmiustyössä ja hallintopolitiikan ohjauksessa.

Luottamuksen eteen on kuitenkin tehtävä töitä joka päivä. Luottamuksen ja demokratian vahvistaminen eivät saa olla pelkästään projekteja ja hankkeita.

Suomi on yhä monella mittarilla vahva demokratia, jossa kansalaisten luottamus toisiinsa sekä eri instituutioita ja hallintoa kohtaan ovat korkealla tasolla.  Tätä luottamusta on vahvistettava jatkuvasti eikä sitä koskaan saa ottaa itsestäänselvyytenä. Meillä on maailmassa näkyvissä esimerkkejä siitä, mitä seuraa, jos osattomuus, näköalattomuus ja luottamuksen puute valtaavat alaa. Vapaan ja demokraattisen maailman johtajavaltiossa Yhdysvalloissa näemme tästä varoittavia esimerkkejä. Salaliittoteorioista ja ääriliikkeistä etsitään vaihtoehtoja ja tietynlaiset poliittiset voimat käyttävät tilaisuuden hyväkseen – murentaakseen demokraattista järjestelmää entisestään. Erilaiset salaliittoteoriat ovat saaneet pauloihinsa myös suomalaisia. Meillä on kansalaisia, jotka aidosti uskovat koronarokotteiden mukana ihmisiin asennetuista siruista, Venäjän kertomaan tarinaan Kiovaa hallitsevista natseista tai arkisemmin; hallituksen esitys digitaalisesta henkilötodistuksesta on lukuisissa palautteissa nähty valtion keinona vakoilla ja seurata kansalaisiaan.

On totta, että salaliittoteoriat ja niihin uskovat tahot saavat meidät hämmentyneiksi, surullisiksi tai joskus jopa hieman huvittuneiksi, mutta meidän tulee osata ottaa oppia myös siitä, mitä ilmiön taustalla on. Lisäksi on muistettava, että alati digitalisoituvassa maailmassa, jossa tekoälyn käyttö alkaa olla arkipäivää, on valeuutisten ja salaliittojen levittäminen ja kohdeyleisön löytäminen tälle viestille entistä helpompaa.

Olennaista on, että kaikessa päätöksenteossa olemme avoimia, koko valmisteluprosessin alusta aina lakien vahvistamiseen asti. Päätöksenteon avoimuuteen olennaisena osana liittyy myös korruption torjunta. Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista, mutta tätäkään asiantilaa emme voi ottaa itsestäänselvyytenä. Korruption ennaltaehkäisyyn on kiinnitettävä huomiota niin hallinnossa kuin politiikassakin, jälkimmäisenä mainitussa erityisesti vaalirahoituksen avoimuuden osalta.

Hyvät ystävät,

haluan puhua vielä yhdestä haasteesta, jota itse kutsun pysähtyneisyyden uhkaksi.

Kuten olemme todenneet, maailma ja tulevaisuus näyttäytyvät usein kovin epävarmoina. Maailma on alati muutoksessa. Maailma on monimutkainen ja keskinäisriippuvainen. Haasteet, joita meidän on ratkaistava ovat usein globaaleja, tai jos kansallisia, vaikuttavat niihin usein silti globaalit trendit.

Siksi Suomikaan ei voi pysähtyä.

Huomisen haasteet eivät ratkea eilisen keinoilla. Tulevaisuuden uhkat eivät poistu silmiä sulkemalla. Monimutkaisiin kysymyksiin ei ole helppoja vastauksia. Yhteiskuntamme menestyy vain luomalla uutta, investoimalla ja innovoimalla. Tähän tarvitaan osaavia ja uteliaita kansalaisia, rohkeita poliittisia päättäjiä ja kansainväliset verkostot ja foorumit vaikuttamiseen. Suomessa on uskallettava tehdä muutosta niin maamme sisällä kuin maailman mittakaavassakin. Koska maailma ympärillämme muuttuu joka tapauksessa, emme me voi pysähtyä tai kulkea taaksepäin, vain seurata muutosta sivusta. Silloin yhteiskuntamme taantuu.

Suomessa on oltu rohkeita koko itsenäisyytemme ajan ja jo sitä ennen. Olemme uskaltaneet luoda pohjoismaisen hyvinvointivaltion, vaurastua, kansainvälistyä ja kouluttaa kansamme. Signaalit siitä, että tämä kehitys olisi kääntymässä, on otettava vakavasti. Kehitys ei saa pysähtyä. Suomi ei ole valmis eikä milloinkaan tule valmiiksi, sillä ympäröivä maailma edellyttää meiltä jatkuvaa muuntautumista ja eteenpäin menemistä. On luotava jatkuvasti uutta, vaikka eteen tulisi finanssikriisi, energiakriisi, ilmastokriisi tai huoltosuhdekriisi. Ja oikeastaan, juuri siksi on luotava jatkuvasti uutta; jotta voimme vastata tulevaisuuden uhkakuviin ja haasteisiin mahdollisimman hyvin.