Sosiaali- ja terveyspalveluiden tasa-arvoisempi saatavuus ja terveyserojen kaventaminen ovat olleet tavoitteena kaikissa sote-uudistuksen versioissa. Moneen kertaan on myös epäonnistuttu, keskittyen liian kapeaan näkemykseen asiassa tai edellisellä kerralla liittäen siihen suurempien kuntien rakentaminen tai nyt vain hallituspuolueiden kesken valtion aluehallinnon yhdistäminen peruspalveluiden tuottamiseen ja vahvalla valtionohjauksella luoda maakunnat tilaajaksi vahvasti markkinaehtoiseen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään. Luettuani Sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen keskusjärjestöjen pohjoismainen yhteistyökomitea SAMAKin pääsihteerin Jan-Erik Støstadin kirjoittaman kirjan, jossa arvioitiin muissa Pohjoismaissa ja erityisesti Norjassa saatuja kokemuksia, olen entistä vakuuttuneempi, että nyt suunniteltua linjaa on muutettava.

Tähän mennessä Pohjoismaissa ovat olleet kokeilussa: markkinatie, jossa julkinen valta tukee käyttäjien vapaata valintaa ja tehokasta palvelutuotantoa lähinnä huolehtimalla rahoituksesta, toisena New Public Management-tie, jossa lähtökohtana on julkinen toimia, käyttäen arvioinnissa ja suunnittelussa markkinoiden toimintatapoja esimerkiksi tulosmittausta ja tulosyksiköitä sekä kolmantena Perinnetie, eli aiempi malli, jossa on vahva luottamus hyvinvointipalveluiden julkiseen ohjaukseen. Kaikissa näissä malleissa on joitakin hyvin toimivia piirteitä, mutta kun kaikkia näitä on kokeiltu, on arvio että mikään ei sellaisenaan ole toimiva järjestelmä. Tarvitaan uudenlaista ajattelua, joka lähtee yhteiskehittämisestä, jossa on mahdollista saada aikaan aidosti parempaa palvelua.

Yhteiskehittämis-mallissa käyttäjät ovat mukana palveluiden kehitystyössä, ei vain kohteina tai arvioimassa palveluita jälkikäteen. Jos kysytään käyttäjien mukanaoloa, ovat kaikki jo testatut kolme erilaista mallia toteuttaneet asiakasraateja, tyytyväisyyskyselyjä, palvelupalautteita, asuinalueneuvostoja ja niin edelleen, tulokset eivät kuitenkaan ole sillä tasolla mikä tulisi olla tavoiteltavaa. Jotta kehittämistyötä voidaan aidosti tehdä, vaatii se pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista kaikilta toimijoilta, niin työntekijöiltä, käyttäjiltä/asukkailta kuin luottamushenkilöiltä. Jokaisella on oma roolinsa, luottamushenkilöillä päätösvaltaa palveluiden tuottamisen kehittämiseen, työntekijöillä ammattitaitoa hoitoon ja hoivaan sekä ihmisten kohtaamiseen sekä käyttäjillä moninaiset odotukset eri elämäntilanteissa. Kaikilla on varmasti tahto tehdä entistä parempaa, mutta siihen ei tunnu olevan aikaa tai resursseja. Kehittämistyössä on tärkeää nähdä koko yhteisön etu, samalla kun palvellaan yksittäistä käyttäjää. Parempiin tuloksiin pääsemiseksi on pohjalla oltava luottamus pysyvyydestä, ei lyhytaikaisia sitoumuksia yhteen palveluntuottajaan ja toisaalta on tiedettävä mitä kehitetään eli mitkä ovat aidosti hyvinvoinnin mittareita, jotta voidaan arvioida saavutetaanko tuloksia.

Luodaan ja kehitetään yhdessä, niin että kokonaisuudesta tulee enemmän kuin sen osat.