Kuntakentällä on tapahtumassa nyt paljon, minkä huomaa myös lähes päivittäisestä julkisesta keskustelusta. Hallituspuolueiden sisällä haetaan linjauksia ja painotuksia joskus hankalienkin kompromissien kautta. Julkinen yleinen keskustelu yhdessä oppositiopuolueiden kanssa sitä vastoin syyttää milloin liian nopeasta, milloin liian hitaasta etenemisestä. Muistettavaa on kuitenkin se, että kokonaispaketin uudistamistyötä, jonka nykyinen hallitus asetti tavoitteeksi, ei ole tehty moniin vuosikymmeniin, jos koskaan. Puhuttu siitä kyllä on ja tarve samanaikaisille uudistuksille, jotka tukevat toisiaan, on tunnustettu, mutta haastetta ei ole uskallettu tai haluttu kohdata.

Monet erilliset uudistukset esimerkiksi valtionosuusjärjestelmässä, ovat parantaneet varmaankin aina juuri kyseistä ongelmaa, mutta mitään hallittavaa kokonaisuutta, jossa olisi vertailukelpoiset kriteerit, ei näin ollut enää olemassa. Toisaalta Paras-hakkeella, jossa keskustan ja sosialidemokraattien hallituskaudella uudistettiin kuntarakennetta ilman että se oli hallitusohjelmaan edes kirjattu, saatiin yli 100 kunnan väheneminen aikaan.

Nyt on siis päätetty uudistaa kuntarakennelaki, kuntalaki, valtionosuusjärjestelmä, metropolialueen hallinto ja sote-rakenne. Kaikki, sote-rakennetta lukuun ottamatta, ovat jo valmistelussa pitkällä ja tulossa eduskuntaan viimeistään syksyn aikana. Soten osalta valmistelua on tehty paljon ja nyt yhteisesti haettuun malliin on tarkoitus saada tarkennukset toukokuun loppuun mennessä. Tähän liittyy vielä monia kysymysmerkkejä, niin rahoitukseen kuin päätöksentekoon. Tärkeimpänä on kuitenkin muistaa ne, kenen vuoksi palveluja järjestetään eli kansalaiset. Kaikilla tasoilla tulee pitää kiinni yhteistyömallista sosiaali- ja terveystoimen kanssa ja toisaalta säilyttää kuntapuoli myös tulevaisuudessa ensisijaisena palveluiden tuottajana, yhteistyössä kolmannen sektorin ja yritysten kanssa.

Kaikkien muiden mainittujen uudistusten kohdalla tuntuu eri alueilla ja eri puolueilla löytyvän haluja muuttaa jo nyt yhteisesti sovittuja asioita, mutta maltin pitäisi kestää viedä niitä eteenpäin. Kyse on monessa kohdin kompromisseista ja kokonaisuudesta, jossa yhden palan liikuttaminen vaikuttaa myös muihin ja voi pahimmassa tapauksessa päätöksenteon osalta jumittaa koko paketin. Näitä kohtia tuntuvat olevan vuorollaan metropolihallinto, kuntien työntekijöiden asema, valtionosuuksien väännöt, vaalikelpoisuuskysymykset, tai pakkoliitokset, joiden osalta tolkku on onneksi voittamassa.

Näissä muutoksissa kuntapäättäjät ovat vastuunkantajina kovilla. Näiden muutosten lisäksi on tehty useita muita kuntien toimintaan suoraan vaikuttavia uudistuksia, joiden merkitys voi olla hyvinkin suuri. Ensimmäisenä on todettava, että julkisen talouden tilasta johtuen kuntien valtionosuuksiin on kohdistunut säästöjä, mutta toisaalta on yritystä yhä enemmän kuntien toimintojen rahoittamiseen niiden omilla verotuloilla. Esimerkiksi jäteveron tuoton suuntaaminen kunnille valtion sijaan on yksi esimerkki tästä. Taloudelliseen ohjaukseen ollaan rakentamassa ns. kehysmenettelyä, jossa valtio ja kunnat tekevät yhteiset tavoitteet kuntatalouteen. Tämä on ns. uudistettu peruspalveluohjelma. Toimeentulotuki, tai sen laskennallinen osa, on päätetty siirtää Kelalle hoidettavaksi, joka vapauttaa sosiaalitoimen voimavaroja toiseen suuntaan, eli kuntien vastuun lisäämistä tapahtuu, kun työmarkkinatuella olevien nyt 500 päivän jälkeen kuntien vastuulle siirtyy tulevaisuudessa jo 300 päivän jälkeen. Monia muitakin toimia esimerkiksi liittyen nuorisotakuun toteutumiseen tai vanhusten laitoshoidon toteutumiseen on meneillään. Vielä valmisteluvaiheessa olevat kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsiminen sekä pätevyysvaatimusten muutokset, tulevat muuttamaan kuntakenttää toivottavasti joustavampaan suuntaan, jolloin kunnilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet miettiä miten parhaiten edistävät kuntalaisten etua.