Valo sammutti valot liikunnalta, Kuntoliikuntaliitto ja Nuori Suomi käytännössä ajettiin alas. Nyt Valo veti töpselin irti itseltään. TUL on pitkään ollut sitä mieltä, että suomalaista huippu-urheilua on johdettavat olympiakomiteavetoisesti. Tämän lisäksi liikunnan (ja myös urheilun) edunvalvojaksi tarvitaan laajat joukot kasaavaa selkeää edunvalvonta- ja palveluorganisaatiota. Tätä viittaa sovitettiin Valolle, mutta se ei sitä halunnut. Nyt se kuitenkin päätti sulauttaa itsensä puolta pienempään huippu-urheiluorganisaatioon. Suomalaista liikuntaa johdetaan käytännössä huippu-urheilun edut edellä.

Nyky-Suomen suurin kansanterveydellinen haaste liian vähäisestä liikkumisesta on tiedostettu lähes kaikilla yhteiskunnan eri sektoreilla, mutta mitä tekee liikunnan ja urheilun toimijat – vahvistavat mitalikiimassa huippu-urheilun asemaa. Ylätasolla puhutaan hurskaasti maailman liikkuvimmasta urheilukansasta, mutta oikeasti se näyttää rakenteiden ja tekojen näkökulmasta ihan joltakin muulta. Mihin oikeasti ollaan menossa? Sportti, urheilu, menestys ja mitalit – vai liikunnallisuus, terveys, kansalaistoiminta ja hyvinvointi? Itse valitsen jälkimmäiset.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä näyttää olevan käynnissä palatsivallankumous. Vastoin poliittista ja yhteiskunnallista tahtoa huippu-urheilun rahoitus on viime vuosina noussut huomattavasti muita sektoreita enemmän. Liikuntayksikön virkamiesjohto oikein riemastui konsulttiselvityksestä, jossa heidän visionsa legitimoitiin. Ylärakenteen yhdentymiset myydään turhasta byrokratiasta säästämisellä ja rahojen jakamisesta kentälle ja oikeaan toimintaan. Uuden järjestelyn sisäänrakennetuista arvorakenteista ei haluta käydä avointa keskustelua. Tämä lienee sitä uutta toimintakulttuuria, jota jokaisessa tiedotteessa ylväästi esitellään.

Onko todella niin, että sosiaali-, terveys-, eläkeläis-, nuoriso-, kulttuuri- tai vaikkapa koiraharrastajien järjestöt tulevat olemaan ne toimijat joiden varaan on rakennettava suomalaisten liikunnan tulevaisuus? Tämä on todella edessä oleva tulevaisuus, mikäli liikunta- ja urheilujärjestöt eivät ota tehtävää vaan keskittävät yhä enemmän voimavaroja huippu-urheilulle. Suomalainen urheilu on ollut vapaaehtoisen kansalaistoiminnan taidon- ja tahdonnäyte. Nyt on selvästi halu ammattimaiselle urheilulle, jossa tärkeintä on mitalit ja niiden tuoma mammona ja glooria. Kenen ehdoilla mennään?

Tarkasteltaessa tehtyjä päätöksiä yhteisestä organisaatiosta, puheenjohtajaan ja pääsihteeriin VALOn ja Olympiakomitean kesken, ei edellinen huoli ole turha. Viime viikkoina keskusteluissa olleessa urheilun rakenteiden konsulttiselvityksessä tämä oli sopivasti näin jälkikäteen myös kirjoitettu. Varsinaisten jäsenjärjestöjen kanssa asiasta ei ole keskusteltu, vaan päätökset tehdään hiljaisuudessa, pala kerrallaan, käymättä avointa ja keskinäistä luottamusta herättävää keskustelua. On totta, että toimintoja on mahdollista ja järkevää tehdä yhdessä, mutta useissa maissa on nähty valitettavia esimerkkejä koko kansan liikunnan jäämisestä alisteiseksi huippu-urheilulle jos ei sillä ole vahvaa omaa järjestöä ja puolustajaa.