Liikunta ja urheilu ovat itseisarvoja eli tärkeää ja merkityksellisiä sellaisenaan, mutta niin kotimaassa kuin laajemminkin tunnustetaan yhä vahvemmin liikunnan välillinen merkitys ja toisaalta välineellinen arvo tavoiteltaessa muita päämääriä. Näistä kootaan jatkuvasti lisää tutkittua tietoa, mutta lähtötilanteet ovat usein hyvinkin erilaiset, joten suorien johtopäätösten tekeminen on haasteellista. Näistä muutamia koti- ja ulkomaisia esimerkkejä viime viikon IWG seminaarista ja pohdinnoista pidemmältä ajalta.

TUL:n ja jonkin verran muidenkin Suomalaisten liikunta- ja urheilujärjestöjen tehtävä on määritelty laajemmaksi kuin vain huippu-urheilumenestykseen. Näissä puhutaan laajemmin liikunnan yhteiskunnallisesta merkityksestä ja sen yksilöille laajasti hyvää tuottavasta tavoitteesta. Seuroja, lajeja ja harrastajia on hyvin erilaisia, joten niiden yhdistävä tekijä löytyykin ehkä siitä, että on liikunnasta kokonaisvaltainen näkemys; ei pelkästään sen roolista kehon liikuttamisen ja tulosten tekemisessä, tai terveyden parantamisesta, vaan myös yhtä tärkeänä nähdään liikunta kasvatuksellisena, iloa ja yhteisöllisyyttä tuottavana toimintona. Samalla tarjotaan ihmisille mahdollisuus osallistua helposti, saada hyvää mieltä, oppia ja kokemusta siitä, että on tärkeänä osana omaa ja muiden tekemistä.

Kehollisuus on yksi liikunnan ja urheilun mukana kulkeva teema, jossa tulee pysyä kuulolla ja tietoisena. On ihmisiä joille kaiken mittaaminen on elämäntapa, mutta joka liikunnan ja urheilun harrastamisen kohdalla voi helposti kääntyä terveyttä vastaan, vaikka sitä niin perustellaan. Jos yhä parempia tuloksia yritetään tehdä, tunnistamatta oman kehon hälytysmerkkejä, voi lopputuloksena olla tulosten heikkeneminen tai jopa vammautuminen, mutta myös mielekkyyden ja motivaation väheneminen. Samoin toisenlainen esimerkki, jossa liikuntaa käytetään välineenä kehon muokkauksessa ja sitä kautta menestyksen saamisessa niin, että keho ei kestä tai psyyke pysy mukana, näitä hälyttäviä esimerkkejä on jo nyt nuorten tai jopa lasten osalta.

Viime viikon seminaarissa kuultiin useita kansainvälisiä esimerkkejä, miten liikunta on toiminut välineenä itsetunnon ja osaamisen rakentamiselle. Samalla on liikunta ja urheilu usein parantanut pysymistä koulussa ja opettanut elämäntaitoja. Joissakin maissa on, ehkä meille tutumman liikunnan terveysvaikutusten lisäksi enemmänkin, otettu huomioon omasta terveydestä huolehtiminen esim. raskauden ja HIV:n ehkäisystä puhumalla. Suuressa roolissa ovat myös keinot väkivallan, raiskausten ja seksuaalisen ahdistelun välttämiseksi. Mukana oli myös yhä täysin vastakkaisia tilanteita, joissa olemalla vahvasti mukana urheilussa, jää monessa maassa ja kulttuurissa yhä tärkeänä koettu naimisiinmeno ja lasten saaminen ja valintana on perheettömyys. Näin urheilu voidaan kokea uhkana yhteiskunnan normaalina pidetystä mallista ja sen harrastajat syrjäytetään ulkopuolelle. Tuntemamme malli yhdistää koulu, työ- ja perhe-elämä sekä harrastukset ei ole ollut itsestään selvää kaikille kotimaassakaan, mutta monissa muissa maissa vielä hyvin kaukana.

Tekemistä siis riittää niin yksilöiden, perheiden, harrastustoimintaa järjestävien kuin yhteiskunnankin tehtäväksi, jotta kaikilla on tulevaisuudessa mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun sekä sen myötä osallistumiseen ja itsestä huolehtimiseen.