Lakko-oikeus on ihmisoikeus

 Nähdäkseni Kotkan yrittäjien Kirjavainen esitteli (Kymen Sanomat 22.6.) näkemyksenään hyvin yksinkertaisen tulkinnan työtaisteluoikeudesta Suomessa. Hänen kirjoituksestaan saa kuvan, että riidat työelämässä johtuvat aina ja poikkeuksetta työntekijän toiminnasta. Kuten yleensä on Suomessa ajateltu, riidoissa on aina kaksi puolta, mikä pätee myös suomalaisille työpaikoille.

Lakko-oikeudesta on vahvat Suomea sitovat kirjaukset muun muassa YK:n ihmisoikeussopimuksessa, ILO:n työoikeuden sopimuksissa, EU:n perussopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Näistä sitoumuksista johtuen oikeus lakkoon on ihmisen perusoikeus. Sopimusta allekirjoittaessaan Suomi on nähnyt, että lainsäädännön tulee voimakkaimmassa muodossaan suojella tavallista ihmistä vahvempaa vastaan.

Tämä heikommassa asemassa suojelun periaate on mielestäni hyvä ja kestävä. Jos näin ei olisi, joutuisi ihminen täysin riippuvaiseksi esimerkiksi siitä henkilöstä, jolle hän tekee työtä. Työtaisteluoikeudessa on siis muiden ihmisoikeuksien tapaan kysymys vapauden ja tasa-arvon suojelusta. On kylmän oikeistolaista marssittaa lyhyen aikavälin taloudelliset intressit yleisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien yli.

Lakoissa on nykyisin kysymys työntekijän protestista, jonka syyt juontavat työoloihin tai perusteettomaan uhkaan työpaikan menetyksestä. Syyt lakkoon ovat näin ollen inhimillisesti painavia: Epäinhimillinen kohtelu työpaikalla, liian suuri työtaakka tai kannattavien työpaikkojen lopettamisen uhka nostavat protestimielialan pintaan kuuliaisimmallekin suomalaiselle ihmiselle. Lakkoilun syyt ovat siis muuttuneet, nykyisin palkankorotus on harvoin lakkoilun syy. Sen sijaan protestiin työpaikalla ajavat työelämän laatuun liittyvät tekijät.

Päinvastaisesti kuin Kirjavainen kirjoittaa, on syytä ymmärtää myös laittomia lakkoja. Ne eivät eroa syiltään laillisista lakoista. Tämän vuoksi kannatan vahvaa lakko-oikeutta myös Kirjavaisen tekstin luettuani.

Sirpa Paatero

Kansanedustaja (sd.)