Kuntaministerin mietteitä

Elämme vielä koronakriisin keskellä, mutta jo nyt on hyvä katsoa kuntien tilannetta laajemmin ja tätä hetkeä pidemmälle. Olemme pitäneet kiinteää yhteyttä kuntien kanssa realistisen näkemyksen aikaansaamiseksi ja tukitoimien tarpeen ja kohdentamisen arvioimiseksi. Kunnat ovat mukana myös siinä suunnitelmassa, miten kriisistä päästään parhaiten ulos. 

Viime syksyn ja alkuvuoden aikana laadittu kuntien tilannekuva julkaistiin helmikuussa. Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023 julkaistiin osana julkisen talouden suunnitelmaa huhtikuussa. Kuntien tilanne on näyttänyt haastavalta jo ennen koronaa, mutta erityisesti nyt kriisin aikana ja tulevina vuosina kuntien asema tulee olemaan kriittinen. 

Talouden haasteet pohjautuvat vaikeisiin vuosiin. Kaksi kolmesta kunnasta teki vuonna 2019 negatiivisen tuloksen. Samanaikaisesti tapahtuu jo pidempään jatkunut väestön ja verotulojen väheneminen. Haastetta kasvattaa sekin, että palvelutarpeet lisääntyvät väestön ikääntyessä. Useiden kuntien osalta talouden paineet tarkoittaisivat 2-3 % veronkorotustarvetta. Tällainen veronkorotus ei ole kovin helposti tehtävissä kuntapolitiikassa, tai toisaalta mielekästä, koska erot kuntaverossa ovat jo nyt jopa 7 %. Kuntaveron tuoton vaihtelu on lisäksi suurta, eikä osa kunnista pysty veronkorotuksilla paikkaamaan talouttaan. Vaikka olemme linjanneet, että pelkästään koronan vuoksi mikään kunta ei ajaudu arviointimenettelyyn, kuntatalousohjelman ja tilannekuvan antamien lukujen perusteella kriisikuntien määrä kasvavaa, joka tapauksessa lähivuosina. Kuntien lainakanta on lisäksi kasvussa varsinkin monien korjausten ja elinvoimaa lisäävien investointien vuoksi. 

Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen trendi, joka näkyy myös Suomessa. Ihmiset seuraavat työpaikkojen perässä ja erityisesti työvoimavaltaiset ja palvelualan yritykset keskittyvät sinne, missä on koulutettuja työntekijöitä. Eriytyminen kuntien ja alueiden välillä on voimakasta, samoin eriytyminen kaupunkien sisällä voimistuu. Vaikka väestö vähenee melkein joka puolella Suomea, näkyy meillä selvästi erot erityisesti suurempien kaupunkiseutujen investointien lisääntymisenä kouluihin ja päiväkoteihin, kun niitä muualta joudutaan sulkemaan. Valmistelemme parhaillaan kaupunkistrategiaa, jonka tarkoitus on vastata kaupungistumisen ja alueiden haasteisiin yhteisellä valtioneuvoston näkemyksellä ja toimenpiteillä. Meillä tulee olla uskallusta panostaa kaupunkeihin, koska se tuo elinvoimaa koko ympäröivälle alueelle. 

Hallitusohjelmassa on linjattu, että suomi pidetään elinvoimaisena eri puolilla maata. Tämä edellyttää koulutuksen tarjoamista ja infran ylläpitämistä. Yhtenä keinona ovat alueiden ja valtion väliset sopimukset, jotka suurempien kaupunkien osalta ovat MAL sopimuksia ja muiden alueiden osalta alueiden vahvuuksiin perustuvia toimia. 

Sote-uudistus valmistellaan niin, että tasa-arvo sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudessa eri puolilla Suomea voidaan taata. Sote-palveluiden lisäksi soten rahoitus siirretään pois kunnilta kohdentamalla peruspalveluiden valtionosuuksia sote-aluille. Samalla kuntien verotuloista noin puolet, sekä nykyisten sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien kiinteistöt ja omaisuus siirretään sote-alueille. Sote-uudistus tuo taloudellista ennakoitavuutta varsinkin niille kunnille, jotka ovat siirtäneet sote-palvelut toiselle tuottajalle, kun laskutus ei enää pääse yllättämään. Uudistukseen on suunniteltu tasaus, jonka mukaan minkään kunnan valtionosuuksiin ei tule kohtuutonta muutosta. Sote-uudistuksen jälkeen on kuitenkin tarve aloittaa välittömästi kuntien valtionosuusuudistus. 

Koronakriisin aikana olemme saaneet huomata, miten tärkeitä julkiset palvelut ovat. Yhteiskunnan vahvuus on tässä suomalaisen ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustassa. Päivittäin käyttämämme sote-palvelut, opetus ja laajemmin sivistys sekä teknisemmät palvelut kuten vesi- ja jätehuolto ovat kuntien vastuulla. Kuntien vastuu on näyttäytynyt meneillään olevassa kriisissä nopeana toimintana. Sairaaloihin on lisätty tehohoitopaikkoja, etäopetus ja siihen liittyvän ruokailun järjestäminen, riskiryhmien palveluiden hoitaminen yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa, yritystukien jakaminen ja muut tarvittavat tehtävät laitettiin pystyyn viipymättä. Palveluista huolehtivat kriisin aikana ja normaalioloissa kunnat itsehallintonsa nojalla. Kuntien itsehallintoon kuuluu merkittävällä tavalla kolme näkökohtaa: vaaleilla valitut päättäjät, verotusoikeus, joilla kustantaa palveluja ja yleinen tehtävä, jonka nojalla kunta saa toimia lakisääteisiä tehtäviä laajemmin. Myös päätöksenteossa on kuntien valmius sähköisiin kokouksiin tullut testatuksi ja pääosin positiivisin kokemuksin. Kaikki tämä osoittaa kuntien ketteryyttä.

Kuntien taloudellinen tilanne on heikentynyt jo pitkään, kun samanaikaisesti asukasmäärä tippuu ja verotulot vähentyvät. Osana heikkoa taloutta voidaan pitää myös lukuisia uusia tehtäviä, joiden rahoitus ei ole aina vastannut todellisia kuluja. Tästä syystä hallitusohjelmaan on nyt kirjattu, että valtion kattaa kulut uusista tehtävistä kokonaan. Soten, toisen asteen koulutuksen, yläkoulujen ja joidenkin muiden tehtävien kohdalla on jo ollut tilanne, että kaikki kunnat eivät yksin ole voineet taata yhdenvertaisia palveluita asukkailleen. Tästä syystä on perustettu kuntayhtymiä ja yhä enenevässä määrin yhteisiä yhtiötä tai toimittu ns. isäntäkuntamallilla. Kuntien eriytyminen on vahvistunut myös palveluiden rahoituksen osalta. Joissain kunnissa valtionosuuksien määrä kattaa suurimman osan peruspalveluiden rahoitusta ja toisissa vain pienen osan.

Tärkeintä on varmistaa kansalaisten eli kuntalaisten oikeus yhdenvertaisiin peruspalveluihin. Tämä oikeus menee myös kunnan itsehallinnon edelle. Suomalainen ja pohjoismainen vahva itsehallinto on ollut toimivan hyvinvointiyhteiskunnan tae. Tasapainoa on haettu valtion päätöksien eli lakien ja säädösten sekä toteutuksesta vastaavien itsehallinnollisten kuntien välillä. On siis tasapainoteltava yhtenäisen mallin ja paikallisten innovaatioiden välillä. Samalla meidän on yhä vahvistettava kumppanuutta, jotta käsitys yhtenäisestä koko julkisesta hallinnosta kasvaa. Yhteistä ajatusta yhdestä julkisesta hallinnosta tarvitaan, kun mietitään esimerkiksi digitaalisia palveluita. Tavoitteena ei tule olla siirtyminen jokaisen yksityiskohdan säätämiseen valtion tasolla, vaan luottaa paikalliseen valmisteluun ja päätöksentekoon, ilmenneet ongelmat huomioiden. 

On tarpeen miettiä, mitä kunta on tulevaisuudessa, ja minkälaisen roolin haluamme sille kansalaisten palveluiden ja lähellä olevan päätöksenteon välineenä. Teknisestä edistymisestä huolimatta tuttujen asioiden ja ihmisten kanssa paikallisesti toimiminen on hyvä keino lähipalveluiden järjestämisessä. 

Kuntien tilanteen ollessa haasteellinen ja samalla sote uudistuksen edetessä, on kuntien verorahoituksen lisäämistä mietittävä esimerkiksi pääomaverotuksen suuntaamisella kunnille. Toisaalta tehtäviä on hyvä pohtia niin, että toisen asteen koulutuksen turvaaminen kaikille, jätelain kierrätyksen velvoittavuuden lisääminen ja työllisyyspalveluiden siirtäminen kokeiluna kunnille tuovat uudenlaisen mahdollisuuden panostaa opetukseen ja sivistykseen, sekä tekniseen ja hyvinvointisektoriin. Kunnilla on paljon mahdollisuuksia myös kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyön saralla. 

Emme voi, emmekä halua välttää keskustelua kuntarakenteen muutoksista. Motivaatio keskusteluun tulee ennen kaikkea talouden haasteista, mutta samanaikaisesti varteenotettavasta mahdollisuudesta kuntien erilaisiin tehtäviin. Vahva kunta, yhteistyössä valtion kanssa, on paras tae ihmisten tasa-arvolle ja demokratialle paikallistasolta.

Kommentit

Jätä kommentti