Suomeen on yleensä vuosittain tullut 3000–4000 maahanmuuttajaa, joista suuri osa työhön tai opiskelemaan. Moni on tullut maahan, kun puoliso on suomalainen. Osa tulee pakolaisina ja osa turvapaikanhakijoina. Viime vuonna koko Eurooppaan tuli huomattavasti enemmän ihmisiä varsin hallitsemattomasta. Ulkorajoilla, etenkin etelässä, sijaitsevat maat ovat joutuneet kohtuuttomien tilanteiden eteen. Suomessa tilanne näkyy siten, että tänne saapuneista ainakin väliaikaisen oleskeluluvan saa noin 12 000 – 15 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa, että samalla määrällä ihmisiä on myös tarve kotikuntapaikalle sekä kotoutumiselle. Jos ja toivottavasti kun tilanne saadaan hallintaan, voidaan EU:n Itärajalla yhtälailla kuin Etelä-Euroopassa keskittyä kotoutumisen toteuttamiseen.

Kototutumisen tarpeellisuudesta keskustellaan paljon. Eri maista on nähtävillä niin hyviä kuin huonoja kokemuksia. Kotoutuminen sisältää ja on tarpeellista kaikin eri perustein maahan muuttaville, vaikka tarvittavat palvelut onkin räätälöitävä eri tavoin. Suomessa VATT:n tutkimustulosten perusteella kotoutumiseen satsaaminen kannattaa. Sen mukaan tehdyt kotouttamissuunnitelmat nostivat maahanmuuttajien tuloja lähes puolella kymmenen vuoden aikana ja vähensivät reilusti heidän saamiaan tulonsiirtoja. Näyttää siis siltä, että kohtuullinen määrä maahanmuuttajia, joille palvelut järjestetään, tuottaa myös hyvää tulosta ja tulevaisuutta niin maahanmuuttajille itselleen kuin koko yhteiskunnalle.

Kielen opiskelu on ensimmäinen ja tärkein asia. Sen opetus on aloitettava jo vastaanottokeskuksissa ns. esikotouttamisessa. Esikotoutuksella tarkoitetaan kielen lisäksi myös kulttuurin ja tapojen sekä yhteiskunnan ja työelämän toimivuuteen liittyvien asioiden opetusta. Tähän voidaan liittää myös vapaa-ajan aktiviteetteja kuten kulttuuritapahtumia, liikuntaa, kirjaston ja esimerkiksi uimahallin palvelujen käyttö tai vaikka tutustumista paikkakuntaan. Tärkeää on yhteinen tekeminen ja kenties mukaan voidaan ottaa myös ystäväperhetoimintaa.

Kotoutumisessa kielen lisäksi tärkeimmät asiat ovat koulutus ja työpaikka. Koulutus on lasten ja nuorten osalta kuntien vastuulla. Aikuisten kouluttaminen ja uudelleenkoulutus on työvoimahallinnolla. Erilaisia työllistymispolkuja on tarpeen tehdä yhteistyössä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa. Jos kunnat olisivat nykyistä paremmin kokonaisvastuussa työllisyyteen liittyvistä asioista, olisi kaikki tieto paremmin käytettävissä. Kokonaisuudesta ei pidä unohtaa yritystoiminnan aloittamista, mikä on hyvä vaihtoehto työllistää itsensä, mutta se vaatii erityisen hyvää tukea maahan juuri muuttaneille.

Kotoutuminen on viranomaistoimintaa, jota kolmas sektori ja vapaaehtoiset ovat tukemassa. Jälkimmäisillä on kuitenkin valtavan suuri rooli. Ehkäpä voitaisiinkin puhua entistä enemmän kotiutumisesta. Siinä ihminen kokee olevansa osa yhteisöä ja voivansa toimia tasavertaisesti muiden kanssa. Tämän saavuttamiseen tarvitaan meitä kaikkia. Siihen kuuluvat normaalit arkipäiväiset kohtaamiset kaupassa, bussipysäkeillä tai päivähoidossa. Siihen kuuluvat myös aktiivisemmin yhteiset vierailut koteihin tai kesämökeille, ruuan laittaminen yhdessä tai vaikka lastenhoitoapu. Kotikuntapaikan mukana tulee asunto ja kielikoulutus. Vaikka siihen lisäisi työpaikankin, ei kotiutuminen ole mahdollista, jos asuinyhteisö ei anna hyväksymisen kokemusta.