Kunnat ovat olleet yli 150 vuotta ihmistä lähellä oleva palveluiden järjestäjä, joka on itsenäisellä päätöksenteolla tukenut alueen elinvoimaisuutta. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat loistavia esimerkkejä paikallishallinnon järjestämisestä hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajana ja monessa muussa maassa ollaankin siirtämässä lisää päätösvaltaa kuntiin. Suomessa kuntien asemaa ollaan tällä hetkellä haastamassa maan hallituksen sekä yksityisen sektorin puolelta. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä on juuri ilmestynyt Työ- ja elinkeinomisteriön selvitys yrittäjyyden edistämisen strategiseksi toimenpideohjelmaksi vuosille 2018–2028. Siinä esitetään, että ”Kunnat alkavat järjestelmällisesti vetäytyä markkinoilta, joilla on tai joille voi syn¬tyä riittävän kilpailun tuomaa yksityistä tarjontaa.”

Kuluneella hallituskaudella kuntien toimintaa heikentäviä esityksiä on tehty runsaasti: valtionosuuksia on leikattu vuosittain, indeksikorotukset on jäädytetty ja kilpailukykysopimuksen jälkeen tehtiin leikkaukset työajan pidentämiseen perustuen. Samalla heikennetään kuntien investointimahdollisuuksia muuttamalla kuntien takauskeskuksen ja kuntarahoituksen asemaa ja siirtämällä sote- ja maakuntauudistusten mukana puolet verotuloista ja valtionosuuksista pois, velkojen jäädessä kuntiin. Ongelmalliseksi kunnille tulee myös sote-kiinteistöjen vuokraus, jota ei toteuteta alueilla sopien tai yhteisenä yhtiönä, vaan rakentamalla ”senaatti 2”, jossa päätösvalta on valtiolla. Samaan aikaan kunnille on tullut lisäkustannuksia kela-taksien kilpailutuksesta sekä toimeentulotuen siirrosta kelalle.

Sote-palveluiden osalta on erikseen kirjattu, että kunnat eivät saa niitä tuottaa, vaikka tämä mahdollisuus on kaikilla yrityksillä, järjestöillä, säätiöillä ym. Samoin erikseen kielletään pelastuslaitoksilta nuohouksen järjestäminen alueen haluamalla tavalla, sekä jätehuolto omana toimintana esim. sairaaloille. Myös hankintalakia muutettiin niin, että kuntien yhtiöiden myynti ulos on maksimissaan 5%, kun se muualla Euroopassa on 20%. Kuntien omistamien työterveyshultoyhtiöiden toiminta tehtiin samalla mahdottomaksi.

Kunnista ollaan sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi siirtämässä pois pelastustoimi, maatalouslomitukset ja ympäristöterveydenhuolto. Kunnilta kielletään mahdollisuus osallistua työllisyyden hoitoon ja mahdollisuus järjestää nuorten työpajatoimintaa, jos kaikki on kilpailutettava. Samalla kuntien ja valtion yhteisesti organisoima työvoiman palvelukeskusten toiminta lopetetaan. Kuntien vastuuta kotouttamisesta ja elinvoimaisuudesta siirretään maakuntiin, jonka jälkeen tosin yhä käytännön vastuuta on kunnilla.

Kaiken tämän jälkeen on jopa hieman ironista puhua kuntien uudesta mahdollisuudesta. Kaupungit ja kaupunkiseudut ovat suomalaisen talouden pohja ja siksi tavoitteena tulee olla kuntien aito mahdollisuus toimia elinvoimaisuuden toteuttajana, osaamisen, koulutuksen, työllisyyden, palvelujen, kaavoituksen ja infran rakentamisen kautta sekä elinkeinoja tuottavien yhtiöiden tukena omilla kunnallisilla yhtiöillä.

Tarvitaan siis vahvempia – ei heikompia – kuntia ja kaupunkiseutuja, jotta elinvoimaisuus säilyy eri puolilla Suomea