Luin juuri Taina Kinnarin kirjaa ”Ei menny niiku Strömsössä” ja tunnelma on vähän samanlainen. Alussa on hyvä idea ja jotakin hyvin suunniteltuna, kunnes sitten vain jotakin käsittämätöntä tapahtuu ja kaikki menee pieleen. 

Lähtökohta hallitusneuvotteluihin ei ollut helppo. Kun kolmen suuren pohjaa ei tullut, oli kahden suuren pohjasta kuitenkin hyvä aloittaa hallituksen rakentaminen.

Pohjatyöt demareiden osalta oli tehty jo vaaleja varten eli talouslaskelmat ja vankka käsitys niiden asettamista reunaehdoista uudistuksille olivat kaikilla tiedossa. Ennen neuvottelujen alkua oli vielä hyvää aikaa tarkentaa kokonaisuudet eri työryhmien mukaisiksi kokonaisuuksiksi. Media seurasi neuvotteluja ”radiohiljaisuuden” vallitessa jännityksellä tulkiten jokaista risahdusta. Luottamus neuvottelujen etenemiseen oli vahva, vaikka aikataulut eivät olleetkaan selvillä. 

Kuitenkin luottamus siihen, että jos on tahtoa, on aina myös mahdollisuus hakea yhteisymmärrystä, on toiminut politiikassa ja toimii toivottavasti tulevaisuudessakin. Uudenlainen poliittinen kulttuuri on kuitenkin tuonut mukaan oikeistolaisen mallin, jossa neuvottelukumppaneille asiat viestitään median kautta, tuodaan kesken uusia laskelmia, asetetaan ’ota tai jätä’ -tilanteeseen tai vuodetaan ulos vääriä tai vihjailevia tietoja. Tästä aiheutuvaan hämmennykseen on hankala rakentaa.  

Nyt tilanne on kylläkin erilainen kuin Strömsö-esimerkeissä, sillä hallitusneuvottelujen kariutuminen ei  naurata vieläkään, eikä ehkä tule naurattamaankaan seuraavaan neljään vuoteen. Jos tähänastinen, jo neljä vuotta koettu, oikeistolainen linja saa jatkoa, tilanne on monen osalta enemmänkin itkettävä. Ihmisten luottamus siihen, että vaalien tulos tuo muutoksen politiikan linjaan, perusturvan, työn tai oikeudenmukaisemman verotuksen puolesta, on oikeutettu ja ymmärrettävä. Sitä haluamme yhä olla tekemässä.