Hienoa nousua gallupeissa on ehditty tulkita hallituksen politiikan huonoudella ja ay-liikkeen ansioilla, mutta ehkä on hyvä katsoa hieman kauemmas. Ehkä kyse on enemmän luottamuksesta ja turvallisuudesta eli siitä, että yhteiskunnan asiat hoidetaan kunnolla. Ehkä kyse on ihmisten tasa-arvoisuuden puolustamisesta ja kaikkien mukana pitämisestä sekä reiluudesta. Nykyinen hallitus on horjuttanut samanaikaisesti niin montaa perusrakennetta, joiden pysyvyyteen kansalaiset ovat luottaneet, että demareiden pitkäjänteinen linja hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana ja puolustajana alkaa kuulostaa taas varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tämä ei tarkoita, ettei muutoksiin oltaisi valmiita, ja ettei tiukkoja vaihtoehtoja tarjoavalle oppositiopolitiikalle ole tarvetta.

Mutta katsotaanpa puolen vuoden saldoa ja lähes viikoittaisia mielenilmauksia hallituksen politiikkaa vastaan.

Pienituloisten osalta tärkeää on huolehtia tasa-arvosta. Edellisellä kaudella tarkasteltiin tuloerojen vähentämistä nimenomaan perusturvaa korottamalla ja verotuksen keinoin. Nykyinen hallitus sen sijaan tietoisesti lisää köyhien eläkkeensaajien määrää noin 30 000 henkilöllä. Ei vaikuta siltä, että kaikki haluttaisiin pitää mukana, jos säästöt kohdistuvat nimenomaan lapsiperheisiin, työttömiin, opiskelijoihin ja ikäihmisiin. Oikeudenmukaista ei ole, kun vanhuspalveluita heikennetään vähentämällä henkilöstöä. Eriarvoisuutta kasvatetaan myös monien palvelumaksujen korotuksilla, kun palveluja saavat yhä useammin vain ne, joilla on varaa maksaa. Samalla ollaan siirtymässä hyvinvointiyhteiskunnasta hyväntekeväisyysyhteiskuntaan, jossa vastuuta siirretään enenevissä määrin vapaaehtoisten harteille.

Koulutus ja sivistys ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan menestys ja sen jatkuvuuden tae. Nyt säästöt kohdistuvat useille sen eri tasoille varhaiskasvatuksesta yliopistoihin sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen eli tulevaisuuden tuotteiden leikkauksiin. Laadukasta varhaiskasvatusta ei ole mahdollisuutta toteuttaa liian suurissa ryhmissä eikä lasten oikeuksia turvata rajoittamalla varhaiskasvatukseen pääsyä. Se ei saa olla riippuvainen vanhempien muuttuvasta työmarkkina-asemasta. Myös yhteys kulttuuriin, liikuntaan ja nuorisotyöhön on hallituksen mielestä vain vapaaehtoisten tehtävä, jos kuntien ei enää tarvitse noudattaa näitä lakeja, kuten hallitusohjelma mahdollistaa.

Kuntarakenne aiotaan laittaa uusiksi varsin mittavalla uudistuksella, joka ei rajoitu enää vain sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tulevaisuudessa uudistus voi tarkoittaa myös pelastuslaitosten, työllistämispalvelujen, toisen asteen ammatillisen koulutuksen, ELY-keskusten ja maakuntaliittojen toimien yhdistämistä. Näin kuntien tehtäviksi jäisivät vain varhaiskasvatus, perusopetus ja lukio sekä teiden auraaminen. Samalla kunnilta vietäisiin jollakin keinolla lähes kaikki tulot sekä omaisuus. Kysymykseen, mitä tehdään 320 tällaisella kunnalla, ei ole tullut vielä selvyyttä. Samalla vauhdilla ollaan rakentamassa uutta hallintoa ja lisää byrokratiaa kuntien ja valtion väliin. Tämä tulee, kun valitaan jälleen eri vaaleilla uusia päätöksentekijöitä uuteen päätöksentekoelimeen, jolle annetaan myös verotusoikeus.

Työmarkkinoiden koko neuvottelujärjestelmä on kyseenalaistettu ja todettu, että kolmikannan ja näin sopimisen aika on ohi. Hallitus on ottanut käyttöön sanelupolitiikan ja uhkaa työntekijöitä monilla heikennyksillä asioihin, jotka ovat olleet osapuolten sopimisen ja luottamuksen sekä kunnioituksen varassa. Sopimisen sijaan nyt ollaan tekemässä pakkolakeja. Puuttuminen palkkoihin, lomiin, sairausajan korvauksiin ja lomarahoihin ovat isku vuosikymmenten neuvottelujen tuloksille. Ja miksi? Ainoana selityksenä sanotaan olevan tuottavuusohjelma, jonka toteuttamiseksi on hallituksen mukaan vain yksi keino: työntekijöiden aiheuttaminen kustannusten karsiminen. Sen sijaan hallituksen soisi pohtivan, miten aidosti kasvatettaisiin työn tuottavuutta. Jollei sopua työmarkkinoilla synny, voidaan vuoden päästä nähdä hyvin hankala yli 300 erillisen neuvottelu syksy, kun työllisyys- ja kasvusopimuksen määräaika täyttyy.

Ulkopolitiikassa on murrettu pitkä linja, jolla Suomen arvostus ja vakaus on saatu luotua. Jo ensimmäisen puolen vuoden aikana on saatu hämmennettyä suhteet sekä Ruotsiin että Venäjään. Ruotsia syytettiin turvapaikanhakijoiden tulosta Suomeen ja Venäjää kiellettiin osallistumasta Suomessa pidettyyn ETYJ:n juhlakokoukseen. En tiedä, mitkä ovat keskustelut pakotteiden osalta, mutta toivon hallituksen ajattelevan ainakin kotimaista vientiä osana ulkopolitiikkaa. Kesällä saimme myös nähdä kummallisen episodin liittyen Ahvenanmaan asemaan sekä Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen. Kaiken tämän lisäksi hallitus on romuttamassa rauhanturvatoimintaa vähentämällä joukkojen määrän ehkä viidennekseen nykyisestä. Samoin vedetään alas rauhansovittelua ja kehitysyhteistyötä, jonka rahoitus puolitettiin ensi vuoden alusta alkaen. Monet suomalaisten järjestöjen vetämät projektit joudutaan lopettamaan kesken kaiken ja sama näyttäytyy myös YK:n alaisten järjestöjen osalta. En tiedä, miten 0,7 % tavoitteesta voidaan yhä sanoa pidettävän kiinni, kun todellisuudessa tiputaan 0,35 % tasolle.

Monia muitakin kummallisuuksia ja luottamusta vähentäviä toimia on meneillään. Tällaisia ovat esimerkiksi harmaan talouden erillisen ohjelman lopettaminen ja rahoituksen vähentäminen esim. poliiseilta ja syyttäjiltä. Rahoitus leikattiin kokonaan pois järjestöltä, joka tutkii yritysten verojen maksua ja työntekijöiden oloja ulkomailla. Samalla ollaan rakentamassa hallintarekisteriä, jonka taakse voidaan piilottaa omaisuutta, ja tuomassa väliaikaista tehokkaaksi katumiseksi kutsuttua lainsäädäntöä, jolla veroja vältelleet saavat anteeksiannon.

Kaikki nämä esimerkit osoittavat, millaisia arvovalintoja nykyinen hallitus tekee. Esimerkkejä arvovalinnoista, joilla ollaan muuttamassa isoja perustavanlaatuisia asioita, joita demarit ovat olleet osaltaan rakentamassa.