Ajatuksia muuttuneesta turvallisuustilanteesta, Venäjästä ja Natosta

Eduskunta on päättänyt laajalla yksituumaisuudella Suomen hakemisesta Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATOn jäseneksi ja hyvä näin. Niin Suomen kansan kuin päättäjienkin näkemykset jäsenyydestä ovat kevään aikana kääntyneet Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Aiemmin kaikki kansanedustajat ovat olleet ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen yhteydessä yksimielisiä siitä, että mahdollisuus liittoutumiselle pitää olla olemassa ja tilannetta on harkittava turvallisuustilanteen muuttuessa. Myös sosialidemokraattisessa puolueessa on puoluekokouksen tekemänä jotakuinkin vastaava linjaus poliittisessa ohjelmassa. Tähän teimme uuden linjauksen viime viikonloppuna puoluevaltuuston kokouksessa, puoluehallituksen esityksestä ja eduskuntaryhmän lausunnon tuella. Olemme kevään aikana keskustelleet sekä eduskunnassa että puolueessa laajasti erilaisissa tilaisuuksissa muuttuneesta tilanteesta. Kun poliittisia linjauksia ei kuitenkaan tehdä gallupeilla, huutoäänestyksellä tai kyselyillä, on varsinainen päätösprosessi hakemisesta nyt valmis. Samalla on hyvä, että Ruotsi on kulkemassa Suomen kanssa samassa aikataulussa ja samaan suuntaan, myös sosialidemokraattien johdolla. On tärkeää, että meille läheiset ja arvopohjaltaan sekä hyvinvointivaltiomalliltaan samankaltaiset Pohjoismaat yhdistävät osaamisensa myös puolustuksellisesti aiempaa vahvemmin.

Mielestäni on selvää, että tämän kokoisia ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä ei pidä tehdä hätiköiden, sillä kukaan ei voi varmuudella tietää mitä seuraa, kun haemme tai jos olisimme jättäneet hakematta jäsenyyttä. Yhteistyötä on tehty jo pitkään niin kahdenvälisesti eri maiden kanssa kuin monenkeskisesti sekä yhä tiiviimmin myös NATOn kanssa. Omaan pitkään harkintaan perustuneessa linjan muuttumisessa vaikuttivat monet asiat, joista NATOn toimet eri maissa ovat yksi näkökulma. Toisaalta luottamus omaan puolustukseen ja laajaan yhteistyöhön, jossa myös Euroopan tason puolustusyhteistyötä on viety koko ajan eteenpäin ja kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen on tehty mahdolliseksi omassa lainsäädännössämme; tätä juuri viime kaudella puolustusvaliokunnassa käsittelimme. Ehkä suurin ”haaste” ylitettäväksi on ollut joutua näkemään ja myöntämään se tosiasia, että kaikkien vuosikymmenten jälkeen Euroopassa kaikkien kansainvälisten pelisääntöjen vastaisesti hyökätään itsenäistä valtiota vastaan. Samalla on järkyttävää, että maailmassa autoritääristen ja diktaattoreiden johtamien valtioiden määrä kasvaa, jopa niin että aiemmin demokratioina tunnettujen maiden hallinto on luisumassa tätä kohti. Suunta on huolestuttava, kun ajatus on ollut – ehkä jopa naivisti – että demokratia on keino, jolla pääsemme maailmassa eteenpäin ja sen pohjalta toimivien maiden määrä tulee lisääntymään. Nyt suunta on päinvastainen. Tarvitsemmekin entistä enemmän työtä demokratian vahvistamiseksi, myös Euroopan maissa ja muuallakin.

Kolmantena näkökulmana omassa pohdinnassa on ollut asuinpaikka kaakkoisessa Suomessa ja perheeni historia; vaikutukset eri puolilla Suomea kun ovat erilaiset. Täällä olemme juuri yhden sukupolven ajan oppineet tekemään pragmaattista yhteistyötä rajan molemmin puolin. Olemme alueella rakentaneet matkailua, kauppaa, yritysten yhteistyötä, vientiä, transitoa ynnä muuta. Nyt iso osa elinvoimaisuuden tärkeistä palasista lähes nollautuu ja on mietittävä uudelleen esimerkiksi rajan kapasiteetti, joka on rakennettu 20 miljoonaan ylitykseen, vaikkakin toki jo koronan aikana liikenne on ollut hyvin vähäistä.

Pari vuotta sitten olin enoni kanssa muistotilaisuudessa, joka pidettiin 80 vuotta ulkosaarista –

meidän suvun osalta Lavansaaresta – lähdön jälkeen. Tähän tilaisuuteen liittyi suurta haikeutta. Mieheni toinen puoli sukua taas on Karjalasta ja toinen vaarini on opiskellut Viipurin teknillisessä koulussa. Asuttaminen Kotkan alueelle oli myös yksi syy siihen, että äitini, enoni ja anoppini ovat olleet myös sotalapsina Ruotsissa, kaikki eri mittaisia aikoja. Katkeruudesta on kuitenkin päästy ja me seuraavat sukupolvet olemme rakentaneet uudenlaista yhteistyötä itäiseen naapuriin. Tätä joudumme aloittamaan taas uudelleen, kun Ukrainan sota on ohi ja pakotteet aikanaan purkautuvat. Nyt näyttää siltä, että aikaa menee paljon, mutta kaikesta huolimatta 1340 kilometriä rajaa sekä merialue on ja pysyy maidemme välissä.

Sosialidemokraattinen puolue on rauhanliike. Siksikin uusi tilanne tuntuu vaikealta, mutta todellisuus on nyt se, että turvataksemme rauhaa ja ihmisten turvallisuutta Suomessa, on meidän liityttävä puolustusliiton jäseneksi.

Kommentit

Jätä kommentti