13.
Eduskuntakauden viimeinen täysistunto siihen liittyvien juhlallisuuksien kera, on aina hienoa että jokaiset valtiopäivät avataan ja päätetään juhlallisesti, kyse on Suomessa korkeimmasta päätöksentekopaikasta. Tällä kertaa päätöstilaisuus jää kohdaltani viimeiseksi, kun äänimäärä ei riittänyt jatkoon. Kun läksin kysyttäessä, mutta empien, ensimmäisiin eduskuntavaaleihin 2003, sen jälkeen kun olin tullut valituksi 2000 kaupunginvaltuustoon, en aavistanut mitä kaikkea olikaan tulossa. Ensimmäisten vaalien jälkeen pääsin kesken kauden kansanedustajaksi 2006 kun Sinikka Mönkäre siirtyi muihin tehtäviin. Olen saanut olla mukana kansanedustaja työn ohella ja jo ennen sitä puolueen, Nuorten Kotkien ja TUL toiminnassa, paikallisesta valtakunnan tason vastuullisiin tehtäviin, joissa kaikissa saanut olla mukana edistämässä samaa arvomaailmaa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Näiden asioiden puolesta olen valmis tekemään työtä myös tulevaisuudessa, sillä aate ei häviä, kun siihen on koko elämänsä kasvanut. Nyt pohdin tilannetta rauhassa ja hoidan tietysti ministerin ja puoluevaltuuston puheenjohtajan tehtäviä. Onneksi kalenterissa lukee pääsiäinen jolloin kokoonnumme kuten on ollut tapana koko perheen kanssa yhteen.
Vaalityötä tehtiin tiiviisti koko viikko kiertäen Pieksämäellä, Kangasniemellä, Rantakylässä, Lapppeenrannassa, Myllykoskella, Kouvolassa ja Haminassa sekä tietysti useita kertoja Kotkan ja Karhulan toreilla ja Karhuvuoressa. Perinteiseen tapaan kävimme vielä vaalipäivänä jakamassa ruusuja kannustaen ihmisiä äänestämään. Viikon aikana kävin myös puhumassa kunnallisjärjestön edustajiston kokouksessa sekä rakennusliiton koulutuspäivässä. Vaalivalvojaisia vietettiin jännittävissä merkeissä Kotkassa, kommentoiden myös Helsinkiin ja medioihin, sillä asialliset hommat hoidetaan oli tilanne mikä tahansa.
Tapaamme monien kanssa vielä monissa paikoin, mutta tässä kohdin jo tuhannet kiitokset perheelle, joiden elämään politiikan tekeminen on vaikuttanut yli 20 vuotta ja aktiivisille vaalityön tekijöille, ketkä tässäkin vaalissa ilmoittautuivat mukaan talkoisiin jo lähes ennen yhdistyksen ehdokkaaksi asettamista. Kiitokset myös kollegoille ja verkostolle järjestöissä, ministeriöissä, yrityksissä ja kansalaisille ketkä tälläkin kertaa yli 5000 äänellä luottivat. Tarkempien analyysien paikka on hieman myöhemmin, nyt pari päivää huilia.
Vanhan sanonnan mukaan eteenpäin sano mummo lumessa ja tämän mummon kohdalla juuri näin tulee tapahtumaan. Hyvää kevättä kaikille ja onnittelut eduskuntaan valituille, pääsette tekemään upeaa työtä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman Suomen hyväksi.
12.
Vaalikierrokset maakunnissa jatku, mutta samalla tehdään ministeriön töitä, onneksi jo reilusti vähemmän. Viikon isoin tapahtuma yleisömäärän mukaan oli pääministeri Sannan vierailu Kotkassa. On ollut hienoa saada tehdä työtä yhdessä Sannan kanssa päivittäin puoluehallituksen ja puoluevaltuuston sekä pääministerin ja kuntaministerin rooleissa. Tiukkoja paikkoja on ollut useita kun korona iski eikä kukaan maailmassa osannut kertoa mitä tulisi tapahtumaan ja toisen kerran kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi, joka jatkuu ja tarvitsee toimia yhä tai siitä seurannutta energiakriisiä ja inflaatiota. Samalla tiukkaa poliittista vääntöä on käyty tehtäessä sote uudistusta, toisen asteen koulutuksen muutosta, työllisyyspalveluiden kehittämistä, vihreää siirtymää ym onneksi Nato asian eteenpäin vieminen hallituksessa sujui varsin yhtenäisesti. Kotkaan torilla oli hirvittävästä räntäsateesta huolimatta satoja ihmisiä kuuntelemassa Sannaa ja ilahduttavaa että yleisössä on aina eri ikäisiä kuulijoita.
Kiersimme viikon aikana Kotkassa useamman kerran toreilla ja Karhuvuoressa sekä Pyhtäällä. Kymenlaakson alueella kiersimme Voikkaan, Jaalan ja Kouvolan, etelä-Karjalassa Parikkalan, Simpeleen , Imatran ja Ruokolahden sekä etelä-savosssa Mikkelin. Vaaleihin liittyen kävin puhumassa Länsi-kotkan työväenyhdistyksen kokouksessa ja XAMK vaalipaneelissa. Pidimme vaalityöryhmän kokouksen jossa käytännön asioita viimeisille viikoille ja teimme haastattelun Länsi-savon lehteen. Puoluehallitus kokoontui käyden läpi viimeisten viikkojen asetelmia ja puoluejohto vielä tarkemmin miten asemoituminen eri hallituspohja vaihtoehtoihin.
Ministeriön töistä eteni valtioneuvostossa hyvinvointialueiden asetus 350 miljoonan euron jaosta ja Presidentin esittelyssä eduskunnan hyväksymä Nato hakemus Suomen osalta. Istuimme käymässä läpi teknisen julkisen talouden kehyksen seuraaville vuosille ja talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa työ ja elinkeinoministeriön asioita. Valtiovarainministeriössä kuntaministerin vastuulle kuuluvien yhtiöiden osalta kävimme läpi yhtiökokouksia varten Hansel, Haus, Digi Finland ja Maakuntien tilakeskus yhtiöiden tilanteet ja hallitusten valinnat. Pidimme myös valmistelupalaverin TE henkilöstön siirtoon liittyen, miten kunnat voivat olla aktiivisia tulevassa työnantaja roolissa.
Onneksi viikkoon mahtui myös Tehtaan lapset eli tarinoita sekä musiikkia Karhulasta ja Kotkasta, pidimme vaalibileet Kairossa Hero bändin soittaessa ja vielä sunnuntaina ehdin olla lapsen ja lapsenlapsen kanssa parkourin harjoituksissa. Vielä viikko vaalityötä, jonka jälkeen tiedämme lopputuloksen ja hienoa havaita että ennakkoäänestys on yhä aktiivisempaa, mutta loppuun asti tehdä kun tiedossa on että osa tekee äänestyspäätöksen vasta viimeisinä päivinä. Vaalikeskusteluista valtakunnan tasolla velka on hieman hiipunut kun talousasiantuntijat ovat tulleet mukaan, toreilla eniten keskusteluttavat ihmisten toimeentulo ja pelko leikkauksista sekä inflaatiosta. Myös horneteista käydään jonkin verran keskustelua.
11.
Sunnuntaista tasan kaksi viikko vaalipäivään ja vaihtoehdot alkavat selkiytyä ihmisille, luottamus nykyiseen pääministeriin jatkokaudelle saa runsaasti kannatusta, kun monilla pienituloisilla ja työntekijöillä ja eläkeläisillä ovat muistissa edellisen kauden leikkaukset toimeentulosta ja kunnilta eli palveluista. Loppukiriä lähdettiin hakemaan puoluevaltuuston kevätkokouksesta, jossa nostin avauspuheessa esille sopimusyhteiskunnan vahvistamisen ei harjoittamisen tarpeen ja ihmisten hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen välttämättömyyden, tärkeätä jokaisen ihmisen kohdalla mutta myös kansantaloudellisesti miljardi luokan kysymys. Tunnelma eri puolilta tulleissa puheenvuoroissa oli hyvä, mutta vaatii vielä paljon työtä että ollaan ykkösenä maalissa.
Tällä viikolla kokoonnuimme sote ministeriryhmän kanssa 163 kerran sattuvasti 16.3 ja saimme eteenpäin sekä 350 miljoonan että Kemi Savonlinna päivystyksen asetukset. Kävimme läpi tärkeän sosiaalityön kehittämisen suunnitelman, joka euromääräisesti suunnilleeen saman suuruinen kokonaisuus kuin erikoissairaanhoito, mutta jää julkisessa keskustelussa usein vähemmälle. Kooste sote uudistuksen tekemisestä tällä kaudella yhdessä paperissa on lähes hengästyttävä määrä, joka tehty vielä Koronan keskellä.
Hallituskauden aikana perustettu digi, data ja julkisen hallinnon ministeriryhmän kanssa järjestimme seminaarin jossa käytiin läpi digitaalisuuden edistämistä tällä ja tulevalla kaudella sekä ministeriryhmän tekemää ja eduskunnan hyväksymää digitaalista kompassia, jossa olemme Euroopan tasolla aivan kärjessä. Hyvää palautetta tuli julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä digi asioiden edistämisessä ja hyvää on myös esim kyber asioiden kokoaminen yhteen eri ministeriöistä. Valtionhallinnon kehittämisosasto on laaja kokonaisuus jossa koko julkisen hallinnon kehittäminen ja siihen liittyen henkilöstö asiat, toimipisteet, tilat, hankinnat, monipaikkainen työ, kansainväliset verkostot ym sekä ohjauksessa Hansel, Haus, senaatti ja valtiokonttori. Ilahduttavaa kuulla kuinka olemme tällä hallituskaudella ottaneet isoja askelia nykyaikaisemman julkisen ja erityisesti valtion hallinnon kehittämisessä.
Vaalityöryhmän kanssa kokoonnuimme maanataina ja nyt on kaikki mainonta sovittuna sekä kierrokset merkittynä kalenteriin. Tämän viikon ainoa naapuri vaalipiiriin liittyvä keikka oli matkalla puoluevaltuuston kokoukseen Porvoossa ja Söderkullassa. Oman vaalipiirin alueella kiersimme Virolahdella, Miehikkälässä, Ylämaalla, Karhulassa, Anjalankoskella, Inkeroisissa, Elimäellä, Savonlinnassa, Kerimäellä, Imatralla, Lappeenrannassa ja Joutsenossa.
Vaikuttaminen erilaisissa verkostoissa on kansanedustajan arkea ja tällä viikolla sitä tehtiin Cursorin järjestämässä tilaisuudessa jossa paikalla ministeriöiden, rahoittajien ja elinkeinoelämän edustajia. Aiheena oli vihreä siirtymä ja siinä tärkeänä akkuklusteri. Kävimme kannustamassa osan porukan kanssa tilaisuuden jälkeen KTP pelissä Seagullsia vastaan, hyvä peli, vaikka ei ihan riittänyt voittoon
Jaa tämä artikkeli