Puhe on pidetty USO Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen (2015–2016) -verkoston teemaseminaarissa 23.9.

Hyvät kuulijat,

Päivän aihe on enemmän kuin ajankohtainen. Taloutemme on polkenut paikallaan useita vuosia, vienti ei vedä, työttömyys kasvaa. Julkinen taloutemme on ongelmissa, valtiota, kuntia ja sosiaaliturvarahastoja koskeva uusi ohjausjärjestelmä otetaan käyttöön.

Kuntasektori on noin viidennes kansantaloudestamme ja vastaa merkittävältä osin kansalaisten peruspalveluiden rahoituksesta. Historiasta voimme todeta, että kuntatalous on aina selviytynyt velvoitteistaan – yhtäkään laskua ei ole jäänyt maksamatta.

Kunnallinen itsehallinto on Suomessa yli 150 vuotta vanha, vanhempi kuin Suomen valtio. Kunnallisen itsehallinnon asema verotusoikeuksineen on perustuslailla vahvistettu. Tämän myötä kuntien varaan on voitu rakentaa suuri osa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteista, toiminnoista ja niiden rahoituksesta.
Kuntien ja kuntayhtyminen lainakanta on jo yli 18 miljardia euroa, eläkevastuut 100 miljardin euron suuruusluokassa ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaukset taloudellisiksi vastuiksi muunnettuina noin 40 miljardia vuosittain. Kaikista näistä haasteista tulisi kuntatalouden selviytyä ollakseen kestävällä tavalla järjestetty ja hoidettu.

Vastuista selviytymiseksi niin tämän kuin tulevan sukupolven kuntapäättäjillä tulisi olla myös taloudellista vapautta tehdä uusia ja hyväksi näkemiään asioita itsehallinnon periaatteiden mukaisesti.

Kuntataloutta on ankkuroitu toisiaan täydentäviin periaatteisiin ja lainsäädännöllisiin velvoitteisiin, joilla kuntatalouden vakautta, ennustettavuutta ja kestävyyttä on edistetty. Kehitettyjen menetelmien pohjana on ollut kunnallinen kirjanpito, joka otettiin käyttöön vuodesta 1997 alkaen.

Yhtenäisen kirjanpidon myötä Suomeen on kehitetty esimerkiksi kattava kriisikuntamenettely, joka tunnistaa ongelmaiset kunnat ja saattaa ne korjaavien toimien kohteeksi. Menettelyyn liittyy kuntia koskeva lakisääteinen velvollisuus alijäämien kattamiseksi.

Näiden velvoitteiden vastapainoksi kunnilla on oikeuksia, joista rahoitusperiaate on ehkäpä keskeisin. Rahoitusperiaatteen taustalla on eduskunnan lakisääteinen mahdollisuus osoittaa kunnille tehtäviä hoidettavaksi. Rahoitusperiaate edellyttää, että eduskunnan tulee tehtäviä osoittaessaan turvata myös noiden tehtävien hoidon vaatima riittävä rahoitus.

Milloin sitten kuntatalous on määritelmällisesti kestävä? Mittareilla tarkastellen kestävä kuntatalous on talous, jossa ei muodostu alijäämiä, jossa velkaantuminen kohdistuu huolellisesti harkittuihin investointeihin ja jossa kuntatalous antaa kuntapäättäjille aidon taloudellisen edellytyksen toteuttaa kunnan itsehallintoa itse tavoitteita harkiten ja asettaen.

Kuntatalous on toisin sanoen kestävä kun kunnan rahat riittävät vastuiden ja velvoitteiden hoitoon ja lisäksi kunnilla on aidon omaehtoisesi päätettyihin toimintoihinsa tarvittavat varat.

Juuri nyt Suomen kuntien talous on keskimäärin kestävällä tasolla, sillä kuntien ja kuntayhtymien talous on ylijäämäinen, investointien omarahoituksen osuus on yli 60 % ja velkaantuminen kohdistuu julkisiin investointeihin, ei syömävelkaan, kuten valtiolla.

Hyvät kuulijat,

Luottoluokittaja Fitch piti luottoluokituksemme ennallaan toisenlaisista arvioista huolimatta. Miksi näin?

On muistettava, että puheista huolimatta olemme Euroopan vähiten velkaantuneiden maiden joukossa. Vaakakupissa painaa myös julkisten toimijoiden varallisuus ja rahoitussaatavat, jotka valtiolla ovat noin 50 mrd.e – tämän päälle tulee sitten kuntakonsernien omaisuus, mm. energialaitokset. Nettovelkamme, jota luokittajat tarkastelevat, onkin noin puolet bruttovelastamme.

Myös sosiaaliturvarahastot ovat voimakkaan ylijäämäisiä ja nämä ylijäämät kasvavat kaiken aikaa.

Ongelmamme on valtion syömävelan kasvu, se on saatava hallintaan. Sen sijaan kasvua ja työllisyyttä edistäviä investointeja, kuten vaikka Länsi-metro, on jatkossakin kyettävä osin rahoittamaan lainarahalla. Se on kestävä tapa hoitaa välttämättömät investoinnit, edistää kasvua ja työllisyyttä sekä sukupolvien välistä solidaarisuutta.

Tämä liittyy olennaisesti myös niin sanotun kestävyysvajeen hallintaan. Kestävyysvaje on erityinen käsite, jonka valtio on ottanut omassa toiminnassaan julkista taloutta ohjaavaksi tavoitteeksi. Vaikka kestävyysvaje ei ole kuntien taloutta ohjaava, sen ympärillä käyty keskustelu heijastuu myös käsityksiin kuntataloudesta.

Kestävyysvajeen tarkastelun taustalla on ilmeinen ristiriita EU :n perussopimuksen ja finanssikriisin yhteydessä Euroopan unionin eräiden maiden, kuten Suomen solmiman finanssipoliittinen sopimuksen välillä.

Perussopimus tarkastelee julkista velkaa ottaen huomioon tuon velan mahdollisen kohdentumisen investointeihin. Finanssipoliittinen sopimus ei kuitenkaan perussopimuksesta poiketen ota huomioon investointeja vaan tarkastelee velkaantumista yhtä lailla riippumatta niiden kohdentumisesta ja jakautumisesta kulutus- tai investointimenoihin.

Suomen valtion soveltamaan finanssipoliittiseen sopimuksessa on rakentunut sisään tavoite, jonka mukaan uusi julkinen omaisuus tulee luoda velattomasti ja mikäli näin ei menetellä, kestävyysvaje kasvaa.

Tällainen kestävyysvajeen käsite on ymmärrettävää, sillä sopimuksen allekirjoitettuaan Suomen valtio on oikeushenkilönä velvoitettu sitä noudattamaan. Tuo velvoite koskee kuitenkin vain sopimuksen allekirjoittanutta oikeushenkilöä mutta ei muita oikeushenkilöitä kuten kuntia.

Finanssipoliittisen sopimuksen seurauksena annettu laki antaa valtioneuvostolle oikeuden antaa julkistalouden ohjausta koskevan asetuksen. Asetuksilla ei kuitenkaan voida antaa kunnille tehtäviä vaan ne tulee antaa lailla. Näin ollen kunnille ei voida velvoittavasti tältä osin asettaa samanlaisia tavoitteita kuin valtiolle. Kunnat eivät ole osa valtion hallintoa eikä kuntatalous ole valtion talouden jatke.

Kun kyse kuitenkin on yhteisistä varoista ja julkistalouden kokonaisuudesta, myös kuntien on vastuunsa kannettava, mutta itsehallintonsa puitteissa.

Hyvät kuulijat,

Vaikka kuntien taloutta ja erityisesti kuntien investointeja ja niiden rahoitusta ei jatkossakaan ole tarkoituksenmukaista tarkastella muutoin kuin kunnallisen itsehallinnon perusteella, toki kuntien osuutta Suomen julkisen talouden rahoitusaseman muodostumiseen on perusteltua mitata ja seurata.

Erityisen haasteen tähän tuo vaikkapa yleisesti esitetyt näkemykset kuntatalouden alijäämäisyydestä vaikka tosiasiassa kuntatalous kokonaisuudessaan on ylijäämäinen. Mistä tämä ristiriita kertoo?

Se kertoo siitä, että käsitteet ovat osin sekaisin ja niitä käytetään eri puolilla hyvin tarkoitushakuisesti.

Kuntien kokonaisuuden vaikutus julkistalouden rahoitusasemaan on laaja ja sen seuraaminen tulisi rakentua jo edellä todetun kuntien itsehallinnon ja määräämisvallan näkökulmasta.

Tällöin kuntien taloutta katsotaan kokonaisuutena, jossa on mukana kaikki viime kädessä kuntien veropohjaan nojaavat yhteisöt, mukaan lukien kuntasektorin sosiaaliturvarahastona Keva.

Uusi näkökulma, jossa kuntien taloutta kulutusmenoineen, investointeineen, velkoineen ja eläkesäästöinen tarkasteltaisiin yhtenä kokonaisuutena, toisi niin kunta – kuin valtiopäättäjille nykyistä syvemmän käsityksen näiden edellä luokiteltujen tekijöiden yhteisvaikutuksesta ja avartaisi keskustelua julkisen talouden kokonaisuudesta, sen osista ja niiden merkityksestä.

Mitä ilmeisimmin Suomen julkinen talous on Ruotsia seuraten siirtymässä taseohjaukseen ja uusi näkökulma toisi sille tarvittavia avauksia ja edesauttaisi uusien menetelmien kehittämistä.

Hyvät kuulijat,

Yksittäisen kunnan, kuten Kotkan kaupungin tilanne voi poiketa voimakkaastikin yleisestä kehityskuvasta. Lainaa on otettu kasvun ja työllisyyden edistämiseksi mutta kun sitä ei ole tullut, jäljelle on jäänyt kasvavat konsernivastuut.

Kun kriisikuntamenettely ulottuu kuntayhtymiin ja kuntakonserniin vuonna 2017, monen suuremmankin kaupungin on syytä tehdä kaikki voitavansa, jotta siltä vältyttäisiin.

Kunnilla on Suomessa suuri merkitys alueensa ja kuntansa elinvoiman kehittäjänä. Ilman kuntien takausta ja jopa suoraa lainoitusta monet hankkeet jäisivät toteutumatta. Tähän liittyy kuitenkin riskejä joiden hallintaan on kiinnitettävä kasvavaa huomiota. Kuntapäättäjien on hyvä tiedostaa tämä ns. ”harmaa alue” jonka kanssa monissa kunnissa painitaan. Tältä osin tarvittaisiin myös laajempaa pohdintaa, neuvontaa ja ohjausta.

Hyvät kuulijat,
Talouden kestävyys perustuu kehittyneille menetelmille mutta aivan erityisesti osaavalle henkilökunnalle. Sen pysyminen kestävällä tolalla edellyttää jatkuvaa kehitystyötä mittareiden ja menetelmien parissa mutta aivan erityisesti kestävä kuntatalous edellyttää, että sitä johtaa jatkossakin osaava ja työhönsä motivoitunut henkilöstö – ja tämä koskee aivan erityisesti teitä, nykyisiä ja tulevia kuntapäättäjiä.