Paatero kysyy liikunnan harrastamisen arvonlisäverokannoista

Kirjoitukset

Tiedote 15.11.2018

 

SDP:n kansanedustaja, TUL:n entinen puheenjohtaja perää hallitukselta kirjallisessa kysymyksessä selkeyttä liikunnan harrastamisen alv-kantoihin.

 

Paateron mukaan liikuntayrittäjiltä ja liikuntaseuroilta tulleen palautteen mukaan arvonlisäverokantojen tulkinta on vaikeaa ja ohjeistuksiin kaivataan selkeyttä. Tällä hetkellä liikuntaan liittyviin palveluihin sovelletaan kahta eri alv-kantaa riippuen palvelun sisällöstä: alennettua 10 prosentin kantaa ja sekä yleistä 24 prosentin yleistä verokantaa. Mikäli liikuntaan liittyy koulutusta, esimerkiksi uimakoulut, katsotaan sen olevan yleistä alv-verokantaa.

 

          Lisäksi esimerkiksi tanssin ohjaukseen liittyvä palkkio koreografiasta on tulkittu arvonlisäverolain 45 §:n mukaiseksi verovapaaksi tekijänoikeuden luovutukseksi. Siten samaan palveluun saattaa sisältyä palvelua, johon voitaisiin erillisinä palveluina soveltaa kolmea eri verokantaa. On ilmeistä, että tämä johtaa käytännössä ongelmatilanteisiin, sillä on ylipäätään erittäin vaikea tehdä raja siihen kuinka paljon ohjattu tunti pitää sisällään liikuntaa tai opetusta, toteaa Paatero.

 

Paateron mukaan syntyy ongelmia, kun liikuntapalveluyrittäjien tulee tulkita Verohallinnon ohjetta sekä oikeuskäytäntöä ja löydettävä oikea alv- kanta omalle toiminnalleen. Lisähaasteen liikuntayrittäjille tuo se, että verosta vapautetuiksi yleishyödyllisiksi yhteisöiksi katsotut urheiluseurat voivat järjestää samaa palvelua maksamatta arvonlisäveroa lainkaan.

 

Paatero huomauttaa, että liikunnan harrastamista tulisi kaikin tavoin tukea, eikä sen maksuihin liittyvässä verotuksessa saisi olla monimutkaisuuksia tai monitulkintaisia kohtia.

 

          Liikunnan harrastaminen on tehtävä mahdollisimman helpoksi sekä myös edulliseksi. Sen lisäksi, että ohjeistuksia tulisi selkiyttää, SDP:n veromallissa arvonlisäveroon on esitetty kestävän kehityksen veromuoto, jolloin sitä voitaisiin käyttää hyödyllisten palvelujen tukemiseen laajemminkin.

 

Lisätiedot

Sirpa Paatero

050-5121602