Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Avoimuus ei vaadi pakkoa (4.12.2013) esitetään toiveita siitä, että työeläkeyhtiöiden avoimuus lisääntyisi merkittävästi vapaaehtoisuuden pohjalta, eikä lainsäädäntöä asian tiimoilta tarvitsisi kiristää. Tähän toiveikkuuteen on syytä suhtautua hyvin kriittisesti, sillä tämähän olisi ollut mahdollista jo tälläkin tehkellä, jos halua olisi ollut.

Kuten HS:n pääkirjoituksessakin todetaan, olisi työeläkeyhtiöiden – jotka sijoittavat ”työntekijöiden omia rahoja” – päätöksentekoon osallistuvien osakeomistukset ja yhtiön lähipiirikaupat oltava julkisesti omistajien eli varsin laajan kansanosan tiedossa.

Useaan otteeseen on julkisuudessa puhuttu eläkeyhtiöiden läpinäkyvyyden puolesta.  Kesällä 2012 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) perusti kolmikantatyöryhmän pohtimaan eläkeyhtiöiden läpinäkyvyyttä ja sisäpiirikauppoja.  Työ saatiin valmiiksi pari viikkoa sitten. Palkansaajajärjestöt halusivat lisää avoimuutta, mutta Elinkeinoelämän Keskusliitto ei. Ministeri tyytyi tuolloin tähän.

Tuntuu siltä että vasta julkinen keskustelu ja samanaikaisesti Kevan myötä eläkeyhtiöiden asioista noussut kohu saivat ministeri Risikon laittamaan asian uudelleen arviointiin. Ministeri on aiemmin ollut lausunnoissaan avoimuuden linjalla. Hyvä näin.

Esitysluonnos eläkeyhtiöiden avoimuudesta on nyt lausuntokierroksella, ja se toivottavasti käsitellään eduskunnassa jo ensi vuoden alussa. Kyseinen laki on tuskin teknisesti kovin haastava valmistella, enemmän on kyse tahdosta ja poliittisesta linjauksesta saada asia eteenpäin. HS:n pääkirjoituksen mukaan ”tilanne pitkittyy ja mutkistuu, paras ratkaisu olisi vapaaehtoisuus.”  Kansalaisten ansaitsemaa avoimuutta ei kuitenkaan vapaaehtoisuuden pohjalta ole harjoitettu, ja siksi on erinomaista, että asiaan puututaan viimein lainsäädännön keinoin, niin tässä kuin muissakin yhteisen varallisuuden huolehtimiseen liittyvissä kohdissa.