Osa demokratiaa, sanavapautta, vaikuttamista, tukea ja palveluja, sivistystä, oppia, edunvalvontaa, harrastus, mielekästä tekemistä, toisten auttamista, yhteisöllisyyttä, kansakunnan rakentamista, resilienssiä. Ne ovat ärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa, jonka juuret ovat 1700 luvulta nykyisin Suomessa toimii yli 100000 järjestöä tai yhdistystä ja voi sanoa että tämä kokonaisuus elää ajassa.

Suurimmalla osalla suomalaisista tai lähes kaikilla kokemusta järjestöjen työstä, joko tekijänä tai osallistujana. Urheiluseurat, kyläyhdistykset, chat palvelut, lastenhoito, retket, vanhusten asuminen ym ym. Se on merkittävä osa yhteiskuntaa. 

Omassa elämässäni kosketus järjestöelämään alkoi Nuoret Kotkat kerhossa kaupungin vuokratalon alakerrassa sekä mummoni kautta urheiluseura Popinniemen Ponnistuksessa. Näihin sisältyivät leirit, tapahtumat sekä kansainvälinen toiminta. Hieman kasvettuani myös koulutukset, kurssit ja apuohjaajana toimiminen. Omaa aktiivisuutta myös oman nuoriso-osaston perustamisessa sekä koulussa toimimisessa. 

Aikuisena toimiminen erilaisissa rooleissa puolueen eri tasoilla paikallisyhdistyksestä ja piiristä puoluehallitukseen ja lapsi sekä liikuntajärjestöjen johdossa. Ehkäisevän päihdetyön ohjaajan tehtävässä, jota tehdään yksin, tärkeä osa työtä oli tehdä sitä yhdessä järjestöjen kanssa kouluilla, tapahtumissa ym. Nyt kosketukseni järjestöelämään on ensisijaisesti Ensi-ja turvakotiliitton sekä Kuluttajaliiton paikallis-sekä valtakunnan tason toimijana ja päättäjänä. 

Kansanedustajana ja ministerinä oli moneen aiheeseen tarpeellista saada lisätietoa paikallisista ja kansallisista sekä kansainvälisistä asioista järjestöjen kautta. Näitä olivat esim. työntekijä- ja työnantajajärjestöt, luonnonsuojelu, sosiaali- ja terveysalan järjestöt, potilasjärjestöt, lapsijärjestöt, nuoriso, liikunta, kulttuuri, eläkeläis, kehitysapu, maahanmuuttaja, Seta, MTK, tuulivoima ym aiheesta riippuen. 

Järjestötoiminnassa on hyvin erilaisia rooleja, joissa monet harrastavat kansalaisjärjestötoimintaa, osa osallistuen tai käyttäen niiden palveluja, osa vastaten myös organisoinnista ja hallinnosta esim urheilu, lapsi ja kulttuuri yhdistykssissä. 

On hyvä ymmärtää järjestöjen autonomia ja itsenäisyys, ne on perustettu tarpeeseen, ja toiminta lähtee jokaisen omasta arvopohjasta. Nyt järjestöjä yritetään pakottaa toteuttamaan kulloisenkin hallituksen ohjelmaa tai kuntiensa ja alueiden linjauksia, ainakin rahoitusta suuntaamalla sekä pakottamalla niitä yhdistymään. Osa järjestöistä on  mukana palveluiden järjestämisessä tukien ja täydentäen julkisia palveluita ja monessa kohdin niiden aloittajana ja kehittäjänä esim. Ensi- ja turvakodit. Jotkut mutta varsin harvalukuiset järjestöt osallistuvat julkisiin kilpailutuksiin ja toimivat palveluiden tuottajana kuten julkinen sektori tai yritykset, mutta ilman voitontavoittelua. Tämä tuntuu olevan joillekin lähes ainoa mielikuva järjestöistä.

Vaikuttamistyö on kiinteä ja tärkeä osa järjestöjen työtä, yhteistyöverkostoissa alueilla, kyläyhdistyksistä luonnonsuojeluun tai valtakunnan tasolla lausumalla lainsäädäntöön sekä esim hallitusohjelman ja eduskuntavaalien valmisteluun, jota esim Kuluttajaliitto tekee vahvasti. Tuskin olisi kuluttajien oikeuksia aivan hyvää hyvyyttään parannettu ilman lobbausta. Vaikuttamista tehdään myös EU tason päätöksien valmisteluun ja osallistumalla oman järjestön pohjoismaisiin, Euroopan ja maailmanlaajuiseen yhteistyöhön.

Yhtenä tärkeänä roolina järjestöt ovat olleet väylä työllistymiseen esim. järjestämällä välityömarkkinoita eli mahdollisuuden työllistyä, silloinkin jos voimat eivät riitä täyteen viikkoon tai päivään ja tarvitaan joustoa kunnon mukaan. Järjestöissä voidaan myös kasvattaa osaamista ja työelämän pelisääntöjä vapaaehtoistyön kautta.

Yhdistykset ovat monelle ihmiselle kohtaamispaikka, jossa voi tavata osallistua kokea merkityksellisyyttä tai vain olla. Samalla monella on erilaisia taitoja, vaikkapa tehdä ruokaa, hoitaa pihaa, lapsia tai vaikka opettaa suomea, joita voidaan kanavoida järjestön kautta esim. SPR ystävätoiminta, aikuinen kaveritoiminta tai eläinten turvatalot ym. Monet järjestöt toimivat siellä missä muut eivät. Järjestöjen toiminnalla kasvatetaan myös ihmisten resilienssiä, osaamista ja ymmärrystä. 

Järjestöjen kautta tulevat kuulluiksi myös he jotka eivät itse mene barrikadeille tai kaupungintalolle tai kirjoita kansalaisaloitetta. Aktiivisten toimijoiden ja ammattilaisten kautta ihmisten, myös eläinten ja luonnon arki tulevat tietoisuuteen. Hyvätkään ammattilaiset eivät ole joka paikassa ja joskus niiden rooli on kontrolloiva. Järjestöissä ihmiset voivat rakentaa luottamusta toisiin ihmisiin ja koko yhteiskuntaan, tämä on merkityksellistä myös sisäisen turvallisuuden kannalta, olemmeko kaikki yhtä arvokkaita, kuuluuko kaikkien ääni vai vain vahvempien ja onko yhteiskunta puolustamisen arvoinen.  

Suomalainen yhteiskunta on toiminut monissa kohdin kolmen tukijalan varassa, jotka ovat julkinen sektori, yritykset ja kansalaisyhteiskunta eli järjestöt ja yhdistykset. Nyt suunta hallituksen tekemillä leikkauksilla ja osin jo pidempään on näyttänyt olevan että julkista puolta halutaan pienentää, järjestöt ajetaan ahdinkoon, mutta yrityksiä tuetaan. Järjestöt ovat arvokas voimavara kansalaisten äänen kuulemisessa, palveluissa, harrastuksissa, jota ei kannata menettää 

Silloin tällöin herätetään kysymys, miksi järjestöt eivät ole vain talkootyötä? Järjestöjen ammattimaistumisen syitä ovat viime vuosikymmeninä olleet ainaki  osallistuminen kilpailutuksiin, palveluiden tarjoaminen, asiakkaiden vaatimukset kuten yrityksiltä, byrokratian lisääntyminen hakemuksissa ja raportoinneissa, vapaaehtoisten työn organisoinnin ja koulutuksen tarve. Kun toimintakenttä avustuksista on EU, kunnat, valtio (Okm, STEA, Tem, Um, Ym, MMm) säätiöt ym tarvitaan siihen osaamista. Muutoksia tapahtuu ja viime hallituskaudella VM ssä oli tavoitteena kaikkien valtionapua saavien tahojen hakemisen ja raportoinnin selkeyttäminen ja digitalisointi. Rahapelijärjestelmän muuttuessa lupaus oli että rahoitusta arvioidaan parlamentaarisesti. On hyvä muistaa että historiassa rahapelijärjestelmä on ollut järjestöjen omaa varainkeruuta, joka on siirtynyt sittemmin valtiolle.

Rahoitus on iso haaste ja uusia väyliä on hyvä löytää, aihe joka puhuttaa kaikkia järjestöjä. Ehkäpä rahoituslaki suurempi ongelma on koko järjestökentän arvosteleminen turhaksi puuhasteluksi tai joidenkin omaa etua tavoittelevaksi keinoksi vaurastua tai saada valtaa. Halu luoda negatiivinen sävy kaikkeen. Puheet vain kohtaavaan työhön satsaamisesta osoittavat ymmärtämättömyyttä järjestökentän toimintaa, kun kehittämistä on parempi tehdä isompana kokonaisuutena sekä laadun varmistamiseksi. Ristiriitaista on myös että  näin lisätään esim paikallisten toimijoiden työtä, eli byrokratiaa, jos apua ei saada keskusjärjestöstä vaan kaikki lainsäädännöllinen tuki ja hakemukset ja hallinto hoidetaan yhä pienemmissä yksiköissä alueilla.

Kansalaisyhteiskuntaa ja järjestöjä tarvitaan yhä. Uudenlaisia muotoja toimia on tullut ja tulossa ja on hyvä miettiä erilaisia vapaampien ryhmien, kertaluonteisten tapahtumien ja toimintojen rahoitusta, mutta järjestäytymällä saadaan toiminta usein pitkäjänteisemmäksi ja yleisesti hyväksytymmäksi. Nähtävillä mm.vapaaehtoistyön ja digitaalisuuden kasvu. Tärkeänä ovat myös järjestöjen työnjako, jossa vältetään päällekkäisiä toimintoja sekä verkostoyhteistyö järjestöjen ja muiden tahojen kesken. Tarvitaan uudenlaista järjestötyön arvostamista ja mahdollisuuksia kehittää toimintoja rahoituksen, mutta myös lainsäädännön ja muiden toimintaedellytysten osalta esim pankkien maksut. 

Tällä hetkellä kun monista hyvinvointiyhteiskunnan palveluista karsitaan ja ihmiset tuntevat jäävänsä tyhjän päälle, on järjestöjen tekemälle työlle aiempaa enemmän tarvetta, mutta resursseja aiempaa vähemmän. Säästöjen varjolla tehdään muutoksia, jotka vaikuttavat eriarvoistavasti ja heikentävät kansalaisyhteiskuntaa, jonka vaikutukset näkyvät vasta hetken päästä, eikä takaisin kelaaminen, esim ammattilaisten saaminen takaisin, ole ihan helppoa. 

Johtaminen järjestöissä on työntekijöiden ja vapaaehtoisten kohdalla on hyvin erilaista, kun vain ensimmäisinä mainittuihin on suora määräämisvalta ja keinot sen toteuttamiseen. Vapaaehtoisten johtaminen tapahtuu motivoinnilla, erilaisella palkitsemisella, ryhmään kuulumiselle, tärkeän työn eli hyvän tekemisellä muille ja tätä osaamista ja mahdollisuutta ei kannata menettää. 

Uusia järjestöjä ja yhdistyksiä perustetaan ja vanhoja lakkaa toimimasta, mutta vanhimmat yhä toimivat ovat 1800 luvulta, joten tiukkoja aikoja on ollut historiassa monesta syystä, mutta aina ovat ihmiset halunneet kokoontua yhteen ja tehdä yhdessä eikä tätä toivottavasti pystytä koskaan sammuttamaan.