Vierailulla Kotkan kotihoidossa ja työntekijän mukana kotikäynneillä keskustelimme teknisten laitteiden käytöstä työssä. Varsinaiset kohtaamiset ovat yhä edelleen työn tärkein osa, joita on voitu jopa lisätä löytämällä järkeviä sähköisiä malleja töiden ohjaukseen, asiakastietojen kirjaamiseen, aikataulutukseen ym. Erittäin hyvä laite on jokaisella mukana kulkeva työpuhelin, johon tulee lista työvuoron käynneistä, osoitteista, tilanteista ja perustiedoista asiakkaan luona. Jokaisen asiakkaan luona on lätkä, jonka kautta sisään tullessa ja ulos mennessä kirjautuu paikalla oltu aika. Samalla jo paikalla ollessa on helppo välittömästi kirjoittaa tiedot tilanteesta mitä tehty, huomioista tulevia arviointeja varten tai muistettavista asioita. Näin tiedot ovat välittömästi kaikkien työntekijöiden käytettävissä, joka helpottaa seuraavaa työvuoron tekijää sekä töiden suunnittelijaa.
Aiemmin kaikki tiedot, niin kellonajat kuin asiakkaan/potilaan kunto ja muut huomiot, oli kirjattu ylös työvuoron lopussa, saavuttaessa toimistolle. Digitaalisuuden hyödyntäminen kotihoidon työssä on työntekijöiden lisäksi hyödyntänyt käytetyn ajan ja tietojen ajantasaisuuden osalta myös asiakkaita. Työrytmi on kova ja joskus tilanteet asiakkaiden luona eivät suju suunnitellusti tai joskus nettikartan kautta tulevat siirtymäajat eivät ole realistisia, ja aikatauluun tulee muutoksia. Esimerkiksi näissä tilanteissa työntekijöillä on mahdollisuus tehdä muutoksia toisten tiimien kanssa työvuorolistaan.
Tekniikka on auttanut työntekoa myös turvarannekkeiden ja manuaalisten apuvälineiden osalta. Tulevaisuudessa lisää tietoja saadaan yhä enemmän myös ihmisen liikkumisesta, heräämisestä ruokailuista tai verenpaineesta ja sokeriarvoista sähköisillä välineillä, jolloin myös asiakkaiden turvallisuus paranee ja yllättävissä tapauksissa voidaan nopeammin käydä tarkastamassa tilanne.
Hyviä kokemuksia oli kierroksella muun muassa turvarannekkeista, sähkölaitteiden aikarajoituskytkimistä ja kuvallisesta ovipuhelimesta. Laitteet toimivat ja helpottavat arkea, mutta lisää toimivuutta tarvitaan nykyiseen järjestelmään, esimerkiksi potilasrekistereiden kirjauskäytäntöjen osalta, jotta kaikki onnistuisi yhdellä laitteella.
Asiakastietojen kantamisesta repussa on päästy siirtämällä tiedot puhelimeen, tehtävää on kuitenkin vielä muun muassa avaimen osalta. Käyntipaikkoja on paljon, yhden vuoron aikana jopa 18, jolloin mukana on saman verran avaimia sekä asuntoihin että lääkelaatikoihin. Siirtymistä sähköiseen lukitukseen asuntojen ovissa on kokeiltu, ja vaikka ensimmäiset kokemukset eivät täysin onnistuneet, näkevät työntekijät sähköisen lukituksen tulevaisuudessa hyväksi vaihtoehdoksi käytännöllisyyden ja turvallisuuden vuoksi. Kahden päiväsaikaan toimivan työvuoron lisäksi yöllä liikkuvat yöpartiot. Turvarannekkeiden hälytysten kohdalla sähköiset kirjaukset ja sähköinen lukitus ovissa nopeuttavat auttajien paikalle tuloa ja oikean tiedon saamista.
Toisen ihmisen kohtaamista ei voi hoitaa vain koneellisesti, vaikka laitteista on paljon apua, kuten esimerkeistä näkyy. Kotipalvelun työntekijä on monella asiakkalla/potilaalla ainoa asunnossa vieraileva ihminen jopa moneen viikkoon. Asiakkaan kotona tehdään paljon tärkeää työtä, kuten ruokailussa ja peseytymisessä avustamista, hoidollisia toimia sekä muita tehtäviä. Parhaiten ihmisten olotilan muutokset ja tunnelman saa tietää kohtaamalla ja keskustelemalla, johon tulee olla aikaa myös tulevaisuudessa. Isot kiitokset tutustumisesta työhön kotihoidon osaaville ja positiivisille ammattilaisille.
Jaa tämä artikkeli