Viikko 10

Viikon fiilikset

Vaalikiertueet käynnistyivät alueellamme, kun piirin kaksi vaaliautoa lähtivät liikkeelle perjantaina. Tietenkin ehdokkaat tukiryhmiensä kanssa ovat olleet liikkeellä jo aiemminkin, mutta nyt tehdään koko porukalla yhdessä. Eduskunnan ollessa istuntovapaalla, ministereiden työt kuitenkin jatkuvat ja tällä viikolla kävimme läpi kotikuntalain kokonaisuudistusta, joka saadaan vielä lausuntokierrokselle kevään aikana. Talouspoliittinen ministerivaliokunta kokoontui myös ja valtioneuvoston istunnossa päätettävänä asetuksia ym. 

Aloitimme Kevan kanssa sote-, opetus- ja turvallisuusalan työntekijöiden työhyvinvoinnin parantamisen ja siihen liittyvän tutkimushankkeen nimellä Kestävää työelämää. Sairauslomien ja ennenaikaisten eläköitymisen hinta on paitsi ihmisille itselleen iso asia, myös työvoiman saatavuuden näkökulmasta palveluita käyttäville ja julkiselle taloudelle tästä aiheutuu yli miljardin kustannukset vuosittain. Demarit julkaisivat oman hyvinvointiajatuksensa, jossa laskettu ennaltaehkäisyn vaikutus valtion talouteen. Tässä puhutaan pidemmästä aikajänteestä, mutta miljardeista euroista. 

Virolahden kunta järjesti yhdessä alueen yrityspalvelu Cursorin kanssa seminaarin rajalla, kauppakeskus Zsarin entisissä tiloissa. Aiheita keskusteluissa olivat elinvoimaisuuden vahvistaminen ja rajan turvallisuus. Kymenlaakson kansanedustajien kanssa kävimme läpi yhteiset edunvalvontatavoitteet ajatellen seuraavaa hallitusohjelmaa. Iitissä käydessä tapasin kunnanjohdon sekä Päijät Hämeen liiton edustajat. 

Vaalityötä tehdään nyt voimistuvalla vauhdilla ja viikkoon mahtuivat EKAMIn eli ammatillisen koulutuksen ja tietokirjailijoiden vaalipaneelin. Toisena vierailut puhumassa sotesta ja vanhusten hoivasta Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa ja yhdistyksen vanhojen ”herrojen” juttutuvassa. Teimme Kymen sanomiin haastattelun aiheina alueen elinvoima, vaikuttaminen eduskunnassa ja kommentit valtiovarainministeriön leikkauslistoihin ym. Kokoonnuimme myös oman vaalityöryhmän kanssa ja puoluehallituksessa poliittisen tilanteen lisäksi myös imagotutkimuksen läpikäynti jossa demarit olivat nousseet ykköseksi. Tästä on hyvä jatkaa vaalityötä. Kierrokset oman vaalipiirin alueella olivat ensin Etelä- ja sitten Pohjois-Kymenlaakson alueella eli Hamina, Pyhtää, Karhula ja Karhuvuori, sitten Kuusaa, Kouvola, Valkeala ja Myllykoski sekä sunnuntaina markkinat ja kumparepuiston tapahtuma. Ilo tehdä vaalityötä aurinkoisissa keleissä ja aiheita keskusteluihin riittää inflaatiosta turvallisuuteen ja palveluista työllisyyteen.