Ajatuksia

Viikot 44 ja 45

Vaihtoehtobudjettien ajankohtaiskeskustelu oli satutettu keskiviikolle, mediahuomion otti osaltaan Yhdysvaltojen presidentinvaalituloksen julkistaminen aamulla Donald Trumpin voittaessa. Tähän liittyen on olemassa hyvin paljon epävarmuutta, niin talous-, kauppa-, kuin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyen, joten jää nähtäväksi mitkä ennusteet oikeasti toteutuvat. Oppositiopuolueet esittelivät kaikki…
Lue lisää

Kuntien itsehallintoa ei saa rajoittaa maakuntauudistuksessa

SDP:n kansanedustaja ja Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Paatero on huolissaan hallituksen maakuntauudistusesityksen vaikutuksista kuntiin. Hän vaatii, että kunnat tulee pitää toimintakykyisinä myös uudistuksen jälkeen. SDP on nostanut omassa sote-lausunnossaan esille useita kuntien asemaan liittyviä ongelmakohtia. Kuntien järjestettäväksi jää uudistuksen jälkeenkin…
Lue lisää

Valtion ”kehittämisyhtiö” susi jo syntyessään

SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero tyrmää Sipilän hallituksen ”kehittämisyhtiön” jo alkuunsa. Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan perusteluista jää epäselväksi kehittämisyhtiön tarpeellisuus tai mitä asioita sillä yritetään ratkaista. Lisäksi lakiesityksen perusteella ei ole mahdollista saada kuvaa yhtiön taloudellisista tai yhteiskunnallisista vaikutuksista. –          Sosialidemokraatit arvostelivat…
Lue lisää

Yksityistämisvimma

Nykyisen kolmen puolueen, Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus, hallitusohjelman lause ”Kaikkien yritysten kannalta on tärkeää, että kilpailua lisätään ja julkisia palveluja avataan yritysten kilpailulle” kuvaa hyvin heidän toimintaansa. Kyse ei siis ole kansalaisten palveluiden turvaamisesta ja tehokkaammasta järjestämisestä vaan tarkoituksena on…
Lue lisää

SDP:n kansanedustajat: Poliisien määrää ei voida enää laskea

SDP:n hallintovaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Mika Kari, Sirpa Paatero ja Joona Räsänen vaativat poliisien määrän leikkauksien lopettamista. He jättivät eduskunnassa talousarvioaloitteen, jossa poliisin resursseihin panostettaisiin lisää 15 miljoonaa euroa, jolla poliisien määrä saataisiin pysymään tämän vuoden tasolla. – Poliisien määrän vuosittaiselle vapaapudotukselle…
Lue lisää

Niiralan ja Imatran rajanylityspaikkoja ei tule sulkea yöksi

Kaakkois-Suomen sosialidemokraattiset kansanedustajat Sirpa Paatero, Anneli Kiljunen, Satu Taavitsainen ja Suna Kymäläinen esittävät hallitukselle, että itärajan rajavalvonnalle myönnetään riittävästi resursseja, jotta sujuvat mahdollisuudet rajanylityksiin toteutuvat myös tulevaisuudessa. Erityisen tärkeää on varmistaa, että Niiralan ja Imatran rajanylityspaikat ovat auki myös yöllä.…
Lue lisää

Parempaa palvelua

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tasa-arvoisempi saatavuus ja terveyserojen kaventaminen ovat olleet tavoitteena kaikissa sote-uudistuksen versioissa. Moneen kertaan on myös epäonnistuttu, keskittyen liian kapeaan näkemykseen asiassa tai edellisellä kerralla liittäen siihen suurempien kuntien rakentaminen tai nyt vain hallituspuolueiden kesken valtion aluehallinnon yhdistäminen…
Lue lisää

Kuntalain muutokset haastavat pohtimaan tulevaa

Kuntalakia on muutettu edellisen kerran isommin kaksikymmentä vuotta sitten ja nyt seuraavan valtuustokauden alusta tulee useita muutoksia. Näistä osa on velvoittavia ja osa mahdollistavia. Kunnissa on uudistuksia mietittäessä ongelmana myös epävarmuus tulevasta, toteutuuko suunniteltu maakunta- ja sote-uudistus ja jos niin,…
Lue lisää

Ville Skinnari ja Sirpa Paatero: Ymmärtääkö hallitus energia-alan tulevaisuutta?

SDP:n kansanedustajat Ville Skinnari ja Sirpa Paatero jättivät kirjallisen kysymyksen hallituksen energiapäätösten kestävyydestä tulevaisuudessa. Skinnari ja Paatero ovat huolissaan säätövoiman toteuttamisesta Suomessa. Suomessa on noin arviolta 300 megawatin tarve säätövoimalle. Samaan aikaan käytöstä poistuu vanhentuvaa kapasiteettia. Tulevaisuudessa säätövoiman tarve vain…
Lue lisää

Kaksisuuntainen demokratiavaje

Sote-uudistus kaatui viime kauden lopulla, perusteena liian suuren päätösvallan siirtyminen pois suoraan vaaleilla valituilta henkilöiltä. Tällöin oli ajatus järjestää sote-palvelut pitkälti sairaanhoitopiirin mukaisesti, kuntayhtymien pohjalta, eli välillisen demokratian päähän. Silloin valittavat päättäjät kuitenkin olisivat olleet, kuten tälläkin hetkellä, kiinteässä yhteydessä…
Lue lisää