Ajatuksia

Mukaan kuntavaaleihin 2017

Kuntavaalit ovat monin tavoin poikkeukselliset ja myös siksi erittäin tärkeät tulevan alueellisen päätöksenteon ja tietysti puolueen menestyksen osalta. Tähän muutosten tekemiseen tarvitaan runsaasti demareita. Ensin kuntavaalit on päätetty siirtää lokakuusta 2016 pidettäväksi 9.4 2017.  Näin huhtikuusta muodostuisi tulevaisuudessa niin euro-,…
Lue lisää

Terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltolain viimeiset vaiheet

Terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltolain sekä siihen liittyvä päivystysasetus ovat herättäneet kovaa keskustelua sekä eduskunnassa että monella alueella, kuten meillä Kymenlaaksossakin. Lakiesityksellä, jonka viimeiset äänestykset olivat jouluviikolla, tarkoituksena on tehdä Suomeen kahden tai kolmenlaisia sairaanhoitopiirejä. Jo nyt ovat viisi yliopistollista sairaalaa toimineet…
Lue lisää

Kuntia ja lähidemokratiaa tarvitaan

Hämmentyneenä on täytynyt seurata nykyisen hallituksen tahtoa heikentää kuntien toimintoja rajusti eli perusasetelmaa, jossa kunnat ovat sata vuotta olleet kantava voima kansalaisten palvelujen järjestäjänä. Samalla ollaan romuttamassa pohjaa palveluiden demokraattisesta ohjauksesta, siirtämällä toimintoja yhtiöihin ja yksityiselle sektorille. Tekeillä on valtava…
Lue lisää

Kunnat sosialidemokraattien linjoilla lausunnoissaan maakunta- ja sote-uudistukseen

SDP:n kansanedustaja Sirpa Paateron mielestä sosialidemokraattien tarjous hallitukselle keskeisistä muutosesityksistä maakunta- ja sote-uudistuksen parantamiseksi saa vahvan tuen kunnilta, sairaanhoitopiireiltä ja maakuntaliitoilta. Paateron mielestä näiden lausunnoissa hallituksen maakunta- ja sote-uudistukseen korostuvat samat huolenaiheet, joita myös sosialidemokraatit ovat oppositiossa esittäneet. ─ Kuntien,…
Lue lisää

Kuntien sote-ulkoistukset

Sote- ja maakuntauudistus-suunnitelmien epävarmuudessa monet kunnat yrittävät pitää kiinni palveluistaan. Tähän on monessa kohdin ajateltu ratkaisuksi palveluiden ulkoistus, yksityistäminen ja yhteisyritykset sosiaali- ja terveydenhuollon yritysten kanssa. Vuoden 2015 aikana seitsemän kuntaa on ulkoistanut palvelut ja parhaillaan prosessi on käynnissä ainakin…
Lue lisää

TUL:n tulevaisuus on harrasteliikunnassa

Työväen urheiluliiton olemassaolosta on varmaankin keskusteltu koko sen lähes 100 vuoden olemassa olon ajan ja useimmiten aktiivisia ovat olleet oikeistopuolueiden vaikuttajat ja ihmiset, joilla ei ole tietoa siitä, mitä TUL:n toiminta oikeasti on. Nyt muutama viikko sitten keskustelua herätettiin myös…
Lue lisää

EU:n tiukin hankintalaki vaikeuttaisi kuntayhtiöiden toimintaa kohtuuttomasti

SDP:n hallintovaliokunnassa istuvat kansanedustajat Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen arvostelevat hallituksen hankintalakiesitystä. Kansanedustajat vaativat valiokunnan lausuntoon jättämässään eriävässä mielipiteessä, että kuntien sidosyksiköiden ulosmyynnin yläraja tulee nostaa EU:n hankintadirektiivin mahdollistamaan 20 prosenttiin ilman euromääräistä ylärajaa. Direktiivin mukaan sidosyksiköllä voi…
Lue lisää

Hallituksen korjattava soten ongelmakohdat

– Hallituspuolueilla on vielä valtavan suuri työ tehtävänä, jos se aikoo saada kunnialla sote-uudistuksen maaliin. Siksi olisikin parempi keskittyä olennaiseen, eikä tuhlata energiaa opposition arvostelemiseen, toteaa kansanedustaja, Sirpa Paatero (sd) hallituspuolueista eilen tulleeseen arvosteluun. Hallituksen sote-ja maakuntauudistuksen lausuntokierros päättyi äskettäin.…
Lue lisää

Kuntatalous Kotkassa

Muutamia asioita vastauksena Pasi Hirvoselle valtuuston veroprosenttikeskustelusta. Osaltani ehkä hämmästyttävimmät kohdat olivat kaupunginhallituksessa yksimielisesti tehty esitys, jota sitten valtuustosalissa Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta lähtivät vastustamaan ja toisena 1.7 miljoonan euron lisäleikkaukset, ilman vastuullisuutta ja tietoa mistä ne otetaan, tai Keskustan…
Lue lisää

Palkkatukimäärärahojen leikkaus vähentää pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksia

Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) on huolissaan palkkatukimäärärahojen leikkauksen vaikutuksesta pitkäaikaistyöttömiin sekä heitä palkkatuella palkkaaviin järjestöihin. Hallituksen vuoden 2017 talousarviossa palkkatukimäärärahoja on varattu koko Suomessa 3000 henkilötyövuotta vastaavalta osalta. Määrärahoihin on kohdistettu merkittävä leikkaus, sillä vuonna 2015 järjestöissä palkkatuella aloitti 5 250 henkilöä.…
Lue lisää