Kesän aikana on tullut tavattua ihmisiä niin ympäri Suomea kuin omallakin alueella ja asiaa on riittänyt.  Monessa keskustelussa on käyty läpi lomarahaleikkaukset ja siitä johtuvat muutokset kesän suunnitelmiin. Vaikka ihmiset ymmärtävät, että ns. kilpailukykysopimus oli vaihtoehto pakkolaeille, kuten sunnuntaikorvausten ym. leikkauksille, tuntuvat ne silti kohtuuttomilta. Etenkin kun jo saman tien kesän aikana on sunnuntaikorvauksista luopuminen otettu hallituspuolueiden keskustelulistalle. Tuntuu, että työntekijöiden puolelta joustamisessa mikään ei riitä.
Sama yksipuolinen joustaminen tuli mieleen, kun aamun lehtiä lukiessa syksyn liittokierroksella halutaan nolla- tai hyvin maltilliset palkankorotukset, koska edellytyksiä ei kuulemma tällä hetkellä ole muihin ratkaisuihin olemassa. Samaan aikaan monella alalla menee paremmin kuin aikoihin ja keväällä jaettujen osinkojen määrä oli suurempi kuin koskaan. Yksittäisten työntekijöiden näkökulmasta tilanne on kaikkea muuta kuin reilu: heitä koskettaa työajan lisääminen kolmella päivällä ilman lisäystä palkassa, mutta ”yhteiset talkoot” kansakunnan talouden pelastamiseksi eivät pääministerin kauniista toivomuksesta huolimatta kosketa kaikkia.
Hallituksen budjettiriihessä tulee arvioitavaksi luvattu tuloverotuksen alennus ja syksyn aikana palkankorotukset yksi toisensa jälkeen. Kun työntekijöiden ostovoima on kikyn myötä laskenut mm. sotu-maksujen korotuksella ja arvio ostovoiman pitämiseksi nykytasolla edellyttää tuloveron alennusten lisäksi joka tapauksessa palkankorotuksia, on tiedossa tiukka vääntö, joka kestää ensi talveen asti. Kun tässä kaikessa taustalla vaikuttaa tehty kiky-ratkaisu, olisi varmaan perusteita arvioida myös se uudelleen.