Alueita kohdeltava tasa-arvoisesti

Ajatuksia,Kirjoitukset

Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) peräänkuuluttaa tasapuolista kohtelua Teslan, sähköauto ja akkutuotannon johtavan yrityksen, tehtaan sijoituspaikan valmistelussa. Työ- ja elinkeinoministeriö ja erityisesti Finpro ovat kannustaneet eri alueita ja kaupunkeja arvioimaan ja tarjoamaan hyviä paikkoja mahdolliselle tehtaalle.

– Suomi tarvitsee investointeja ja työpaikkoja. On tärkeää, että kaikkia alueita kohdellaan tasa-arvoisesti, kun Teslan mahdollisen tehtaan sijoituspaikkaa selvitetään ja päätetään, Paatero korostaa.

Paatero on tänään jättänyt aiheesta ministerille kirjallisen kysymyksen.

–  Kotkan-Haminan seutu on yksi varteenotettava mahdollisuus hyvällä logistisella sijainnilla sataman ja rautatien sekä Venäjän suuren markkinan osalta. Alueella on myös alan osaamista ja koulutusta sekä esimerkkejä jo olemassa olevista kansainvälisistä hankkeista, Paatero kertoo.