Vietimme eduskunnassa viimeistä täysistuntoviikkoa, eli viikolla oli myös viimeiset äänestykset sekä viimeinen kyselytunti ja ryhmäkokous. Eduskunnassa päätimme, että Nato-ratifiointiprosessi viedään loppuun, vaikka edelleen puuttuvatkin Unkarin ja Turkin päätökset asiasta. Äänestystulos oli laajan yksimielinen, vain seitsemän oli vastaan – ja toivottavasti ennen Vilnan kokousta prosessi olisi selvä.
Saimme vahvistettua myös esimerkiksi TE-uudistuksen, ja työllisyys- sekä elinvoimapalveluiden siirtyminen kuntien vastuulle tapahtuisi vuoden 2025 alusta eli kunnilla on nyt aikaa suunnitella. Harmillisesti eduskunnan kiireistä johtuen joidenkin lakiesitysten käsittely jäi kesken – esimerkiksi lakiesitystä digitaalisen identiteetin ja henkilötunnuksen uudistuksesta ei ehditty käsitellä. EU on onneksi kuitenkin edistämässä sähköistä tunnistautumista, joten asia tulee käsiteltäväksi seuraavalla eduskuntakaudella. Hyviin uutisiin kuuluu myös lisätalousarvion valmistuminen, joka sisälsi 350 miljoonan lisärahoituksen hyvinvointialueille.
Sote-ministeriryhmä kokoontui vielä kolmesti ja kokonaisuudessaan kokouksia on ollut kauden aikana yli 160, jonka lisäksi on ollut tietenkin vielä erityisavustajien valmistelevia kokouksia sekä virkamiesten vastaavia. Saimme lausunnolle asetuksen, jolla 350 miljoonaa voidaan jakaa hyvinvointialueille eli nyt myös tiedon, millä kriteereillä jako tapahtuu. Toisena valmistelussa on myös Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden yhteispäivystyksen järjestämiseen liittyvän asetuksen työstö. Kävin tutustumassa Keski-Suomen hyvinvointialueeseen, jossa palveluilla oli aiemmin 22 eri järjestäjää. Samalla tapasin myös kaupunginjohtajan, ja keskustelun selvänä aiheena kaupunkipolitiikka seuraavassa hallitusohjelmassa. Soten julkisen hallinnon ICT-tilanteesta ja ratkaisuista kävin puhumassa Rud Pedersenin järjestämässä seminaarissa. Tällä sektorilla on paljon hyödynnettäviä ratkaisuita, ja niiden avulla samalla saatavissa parempaa laatua sekä tehokkuutta. Puolueen varainkeruuseminaarissa puhuimme hyvinvointitaloudesta eli siitä, miten suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnilla ja nyt tehdyllä sote-ratkaisulla voi olla talouteen. Oma osuuteni koski verotusta ja sen merkitystä hyvinvointivaltion rahoittajana.
Päätimme yhteisen kauden hallintovaliokunnan kanssa luoden katsetta hieman myös kuluneeseen
kauteen, mutta enemmän tulevaan – eli mihin kaikkien puolueiden olisi hyvä valmistautua niin julkisen hallinnon ICT:n, valtionhallinnon kuin kunta- ja hyvinvoitialueiden osalta. Isoina pohdittavina asioina esimerkiksi koko valtionhallinnon rakenne sekä kuntien tulevaisuus. Kävimme myös kunta- ja aluehallinnon osastokokouksessa läpi kulunutta kautta. Esille tuli erityisesti heidän näkemyksensä mukaan jo 20 vuotta jatkuneen sote-säätämisen eräänlainen loppu, jonka hallinnon ja rahoituksen valmistelu on yhä väännön kohteena. Työtä on ollut valtavasti, mutta myös kehittämistä tulevaan erityisesti kuntien kohdalla, joihin on hyvä keskittyä seuraavaksi.
Venäjän hyökkäyssota on jatkunut yli vuoden ja samoin ensimmäiset ukrainalaiset pakolaiset ovat olleet Suomessa jo vuoden. Yhteensä tulijoita on lähes 50 000. Pidimme ministerikollegoiden kanssa tiedotustilaisuuden mahdollisuudesta hakea kotikuntaa ja siitä, mitkä ovat muutokset näin tehdessä. On myös tärkeää tarjota opastusta aiheesta Ukrainan kielellä. Monelle kunnalle voi tulla lisäystä asukasmäärään, jos pakolaiset haluavat jäädä – he ovat jakautuneet noin 280 kunnan alueelle.
Edunvalvonnan tehostamiseen perustettiin – aiemmin Etelä-Suomen liittouman nimellä olleen tilalle – neuvottelukunta, jossa mukana ovat alueet Varsinais-Suomesta Etelä-Karjalaan. Yhteistä edunvalvontaa edistää ainakin jo heti kansallisesti jaettava EU-rahoitus.
Vaaleihin valmistautuminen tarkoittaa paljon erilaisia keskusteluja ja valtakunnallisista keskustelutilaisuuksista kävin edustamassa puoluetta kirkon arvokeskustelussa, joka oli hyvin toteutettu ja toi myös hyvin esille erilaisia arvolähtökohtia. Vantaan kunnallisjärjestö oli vierailulla eduskunnassa ja esittelin heille poliittista tilannetta ja vaaliasetelmaa. Perjantaina piipahdin vielä Keski-Suomen vaalityössä eli Jyväskylän kävelykadulla ja vaalikahvilassa ennen kotimatkaa. Viikonloppuna Kotkassa oli Kymenlaakson kauppakamarin järjestämä vaalipaneeli ja erillinen keskustelu kampanjakierroksella olleen Lintilän ja naapurimaakunnan Häkkäsen kanssa. Talouspolitiikassa kyllä näkyvät erot, jos miljardin veronkevennyksistä eduskunnan tietopalvelun mukaan reilun tuhannen euron palkkaa saavat hyötyisivät nollan euron verran ja 2000 euroa kuukaudessa tienaavat saisivat 10 €. Ei vaadita mielikuvitusta siinä, kenelle veronalennukset on aidosti suunnattu. Etenkin, kun samalla leikkaukset tehtäisiin asumistukeen ja työttömyysturvaan sekä moniin julkisiin palveluihin. Pidimme vielä sunnuntai-iltana myös kunnallisjärjestön vaalipalaverin.
Istuntokauden loppuun liittyy myös aina kauden päättäjäiset, jotka pidettiin torstai-iltana sekä myös haikeita jäähyväisiä, kun meidän demareiden eduskuntaryhmässä kansanedustajuudesta luopuu kuusi nykyistä edustajaamme – ja muista ryhmistä tietysti myös. Monien kanssa on vuosien aikana tehty paljon yhteistyötä ja osan kanssa myös jaettu niin työhön kuin perheeseen liittyviä asioita. Useammalla on ollut myös pitkään tärkeä rooli puolueen linjojen vetäjänä ja asioiden edistäjänä, josta suuret kiitokset. Työ yhteiskunnan eteen ei varmasti lopu, vaikka kansanedustajan tehtävät jäävät taakse.
Jaa tämä artikkeli