Viikko 4

Viikon fiilikset

Lisätalousarvioneuvottelut siirtyivät, kun neuvottelut hoito-, hoiva- ja kuntoutusvelan määrästä olivat yhä kesken. Sähköyhtiöiden hintoihin tekemän alennuksen osalta on nyt varauksena 400 miljoonaa, ja osallistuin neuvotteluun lausuntokierroksen jälkeen – kollegani Tuulan tuuraajana. Aihe oli myös demareiden ministeriryhmän listalla käsittelyssä. Tämän jälkeen on käyty lisäneuvotteluja, sillä maksajaksi ajatellun valtiokonttorin kanssa asiaa ei oltu ennalta käyty läpi. Viikon aikana asiaa saatiin hoidettua, mutta joillakin ministeriöillä on kummallinen tapa kirjoittaa tehtäviä toisten ministeriöiden ohjauksessa olevien virastojen vastuulle. Tähän tarvittaisiin kunnon pelisääntökeskustelu, sillä missään ei ole valmiiksi olemassa resursseja eikä järjestelmiä odottamassa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön tai työministeriön uusia ideoita. Nyt on tärkeintä saada kansalaisille varmuus sähkölaskujen osalta, että kohtuuttomat laskut kompensoidaan. 

Digi-, data- ja hallinnon ministeriryhmässä aiheena on ollut valtion tilojen luokittelut ja varustautuminen sähkön, lämmön ja verkkojen osalta kriisitilanteissa. Lisäksi toisena tärkeänä aiheena on käsitelty myös kybervarautumista sekä digikompassin toimeenpanoa ja digisalkun edistämistä. Kauden oletettavasti viimeinen kokous. Seuraavaa kautta ajatellen ja positiivisen alun jälkeen kannattaa jatkaa eri ministeriöiden yhteistä työtä. Vielä meneillään on teknologianeuvottelukunnan seminaari ja Suomen digitaalisen kompassin valmistuminen eduskunnasta sekä tietysti useita lakeja ja EU-asioita. Teimme myös digiturvallisuudesta podcast-ohjelman HAUS:in tiloissa. 

Sote-ministeriryhmä kokoontui viikon aikana kolme kertaa aiheenaan tämän vuoden ensimmäinen lisätalousarvio. Kävin esittelemässä yliopistosairaaloiden rahoituksen eduskunnan lähetekeskustelussa eli vielä riittää uusia esityksiä näin vaalikauden lopullakin. Hyvinvointialueiden talouden ja hallinnon neuvottelukunta kokoontui kaikkien rahoituselementtien tiimoilta perjantaina. Kokonaisuus on monimutkainen ja on hyvä käydä läpi myös kesken olevat asiat. Annoin myös kommentit ruotsinkieliselle kuntalehdelle hyvinvoitialuiden aloituksesta. 

Muita viikolla olleita tilaisuuksia olivat muun muassa puheenvuoro valtionavustushankkeen seminaarissa ja tapaaminen OKM-asioissa. Kymenlaakson kansanedustajien kanssa puhuimme lyhyesti EU-huoltovarmuusvarastojen sijoittelusta eri paikkakunnille. Puoluehallituksessa linjattiin eduskuntavaaliohjelman ja talousohjelman viimeiset kohdat. Hallitusohjelmatavoitteisiin liittyen kävimme vielä keskustelun koskien kriisinkestäviä kuntia. Kotkan valtuustossa keskustelussa on ollut kaksi myös valtakunnan tasolla olevaa teemaa eli kotoutuminen, jossa tulisi huomioida maahan tulleet ukrainalaiset sekä TE-hallinnon siirto kuntien tehtäväksi, jossa tässä kohdin tehtävänä organisoinnin muoto vastuukuntamalliin. 

Eri puolueiden vaalitavoitteet ja asemoituminen vahvistuu. Eniten yllättävää joidenkin halu irrottautua EU:sta, joka kuitenkin on tällä hetkellä yhteisen markkinan lisäksi myös tärkein turvallisuuspoliittinen tuki Suomelle. Kävimme juuri iltakoulussa läpi turvallisuustilannetta Ukrainassa sekä Nato-hakemuksen käsittelyn vaihetta. Toinen oikeistopuolueiden suosittu teema on kansalaisten kurjistaminen sekä puhe velan määrästä, jonka kaikki tietävät johtuvan koronasta ja Venäjän hyökkäyksestä. Tähän saakka on enemmänkin kuulunut, että yritysten, kuntien ja kansalaisten selviämiseen osoitetut tuet ovat olleet liian pieniä – eli logiikka ei aivan pidä. Työmarkkinatilanne ei ole edennyt positiivisesti, vaan lakkoilmoituksia tuli lisää. Valtion sopimuksen kannalta on onneksi vielä hetki aikaa neuvotella ja uskon sen riittävän. Viikonloppu oli tällä kertaa vapaa ja vaikka keli ei ollutkaan aivan ideaali, oli kiva päästä ulkoilemaan.