Viikko 46

Viikon fiilikset

Hallitus pysyy kasassa, vaikka useamman viikon aikana on väännetty lopuista lakiesityksistä ja varjoviisikko sekä viisikko ovat joutuneet selvittämään sotkuja. Se että revitään auki sovitut asiat ja tuodaan pöytään uusia, on kestämätöntä politiikan tekoa, joka vie luottamusta ja erityisesti voimia. Se, että kehysriihessä tehtyjä sopimuksia ei kunnioitettu ja että näistä monta asiaa tuli esille julkisuuden kautta, eikä asiallisesti neuvotellen, on surkeaa yhteistyötä. Nyt kuitenkin paketti on jotakuinkin kasassa ja lakiesitykset, mukaan lukien kymmenen vuotta tekeillä ollut saamelaiskäräjälaki, on saatu eduskuntaan siinä määräajassa, jossa eduskunta on luvannut ehtiä käsitellä asiat. Vielä on neuvoteltavaa ensimmäiseen lisätalousarvioon ja nähtäväksi jää, miten sitoutuminen eduskunnassa pitää, vai jatkuuko sama kuin hallituksessa, toivottavasti ei. Erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisesti Suomi ei tarvitse nyt hallituskriisiä, vaan toimintakykyisen hallituksen. Tälläkin viikolla jatkoimme Ukrainan tukemista, jossa tilanne energian saannin kannalta pahenee päivä päivältä, vaikka alueita on saatu vallattua takaisin. 

Osallistuin viikolla OECD:n hallintoministereiden kokoukseen Luxemburgissa ja kotimaan hässäköiden jälkeen oli hieman toisenlainen tunnelma, kun Suomi nähdään demokratian ja luottamuksen edistämisen yhtenä mallimaana. Lähtökohdat eli vapaa media, vähäinen korruptio, itsenäinen oikeuslaitos, vapaa osallistumisoikeus, avoin hallinto ja tieto, sananvapaus sekä koulutustaso ovat se pohja, josta on pidettävä kiinni. Tietysti Suomella on myös tehtävää ja keskustelu Mis ja Dis informaation tuomista haasteista digitaalisessa maailmassa vaatii myös rajat ylittävää yhteistyöt. Suomi on myös tässä työssä ensimmäisten joukossa. 

Viron ministereiden kanssa pidimme seminaaria yhteistyön tekemisen 1+1=3-raportin asioiden pohjalta. Mailla on jo nyt paljon yhteistyötä ja kun molemmilla rajayhteistyö itään on lähes poikki, on hyvä lisätä etelä-pohjois akselin yhteistyötä. Digitaalisuudessa teemme paljon samoja asioita ja sparraamme toisiamme. Tätä työtä tehdään kahdenvälisen työn lisäksi myös pohjoismaiden ja Baltian maiden digiministereiden yhteisissä pöydissä. Viimeinen konkreettinen vaihe oli valtiosopimus väestötietojen vaihdosta, jo nyt verotukseen ja yritysten tietoihin sekä E-reseptit toimivat.  

Kävin eduskunnassa esittelemässä lähetekeskustelussa senaatti ja digi kompassin selonteot. Senaatti-selonteko tehtiin eduskunnan pyynnöstä ja oli hyvä saada keskustella kokonaisuudesta, eikä vain yksittäisistä kiinteistöistä. Digitaalinen kompassi on EU:n ensimmäinen kokonaisuus, jossa huomioitu infra, osaaminen, julkinen ja yksityinen puoli samoissa kansissa. Tämä on ollut mahdollista uuden ministeriryhmän työskentelyssä. Jonkun verran digikysymyksiä käsiteltiin myös teknologiateollisuuden vaalipaneelissa, johon osallistuin pikaisella hälytyksellä. 

Esittelin eduskunnassa myös hyvinvointialueiden ja kuntien hallintosäännön tehtävän muutoksen, jossa kaikilla tulee olla mietittynä kriisiajan päätöksenteko, myös silloin, kun ei kyse ole vielä valmiuslain käyttöönotosta. Osalla tämä valmius on jo olemassa, mutta tarvetta on saada se kaikille. Tällä viikolla valtioneuvostossa olivat kuntien harkinnanvaraiset tuet ja itärajan sulkeutuminen vaikutti Virolahden ja Miehikkälän tukeen, myös Kouvola ja Mikkeli saivat tukea, mikä on tämän kokoisille kaupungeille harvinaisempaa. OECD-kokouksen vuoksi en päässyt sote ministeriryhmään, mutta kävimme läpi hyvinvointialueiden talouden ja hallinnon ensimmäisen kokouksen valmistelut. Omassa johtoryhmässä kävimme läpi digi data ja hallinnon ministeriryhmän asiat vietäväksi eteenpäin. Digi asioihin liittyen saimme talouspoliittisen ministerivaliokunnan täydentävässä talousarvioissa myös alkurahoituksen varautumisesta Nato kriteerit täyttävän tietojen siirron järjestämiseksi. Muut asiat talpossa olivat yhtiöiden tilannekatsaukset. Iltakoulun aiheena olivat EU vaikuttaminen ja esitetyt rahoitussäännökset, joista keskustelu on vasta alkamassa. Samalla keskustelua käydään myös kotimaan kehysmenettelystä, jossa on tähän mennessä käsitelty vain menoja, mutta ei tuloja ollenkaan. 

Puoluehallitus kävi läpi eduskuntavaaliohjelman sisältöjä keskiviikkoiltana ja torstaina poliittista tilannetta samasta aiheesta kuin ministeriryhmä eli luottamuksesta ja hallituksen toimintakyvystä.

Kotkassa saimme vahvistettua ensi vuoden talousarvion ja investoinnit, joissa suurin muutos oli Karhulan koulukeskuksen aikaistaminen. 

Viikonloppu meni Lappeenrannassa puoluevaltuuston johtamisessa, jossa mukava ja eteenpäin vaaleihin katsova tunnelma. Oli kiva huomata, että puhuttiin oman puolueen eikä niinkään muiden asioista eli itseluottamusta tämän kauden tehtyjen uudistusten jälkeen löytyy. Kokouksen yhteydessä tapasin myös kaupungin johdon, tukipalveluita tuottavat yhtiöt, hyvinvointialueen johdon sekä tutustuin liikkuvien palveluiden autoon eli miten esim. hammashuolto voidaan toteuttaa uudella tavalla. Voimaannuttava viikonloppu, jonka lopuksi tietysti seurakuntavaalien äänestys, jonne kävelimme samalla, kun lumi satoi ja valaisi katuja.      

Kuva: Hanne Salonen/Eduskunta