Puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero: sopimusyhteiskuntaa on vahvistettava

SDP:n puoluevaltuusto kokoontui kauden viimeiseen sääntömääräiseen kokoukseensa sunnuntaina 19.3. Helsingissä. Puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero korosti avauspuheessaan sopimusyhteiskunnan merkitystä Suomelle. Paatero piti valitettavana kehityksenä, että suomalainen sopimisen kulttuuri on murentunut sisältä päin.

– Suomen kaltaisen pienen maan vahvuus mitataan sillä, millainen on kansakunnan kyky toimia yhdessä ja pyrkiä aina löytämään erimielisyyksienkin keskellä yhteinen näkemys. Työmarkkinajärjestelmämme pirstaloituminen ei ole johtanut yhdenkään osapuolen näkökulmasta toivottuihin tuloksiin vaan päinvastoin – hankaloittanut yhdessä sopimista ja asioiden eteenpäin viemistä, kenties jopa kilpailukykyämme, Paatero totesi puheessaan.

Paatero sanoi, että tulevalla vaalikaudella SDP on osaltaan tukemassa ja voimistamassa sopimusyhteiskuntaa.

– Jatkossa tarvitsemme sopimusyhteiskunnan vahvistamista ja sen nostamista uudelleen arvoonsa, emme enää sen heikentämistä, Paatero linjasi.

Työelämän pelisääntöihin tarvitaan muutosta

Paatero korosti puheenvuorossaan myös sitä, että hyvinvointivaltion tulevaisuus turvataan vain sillä, että yhteiskunnassa on riittävästi työssäkäyviä ja hyvinvoivia ihmisiä. Tulevalla kaudella on varmistettava, että jokainen pääsee omien mahdollisuuksiensa mukaan osaksi työelämää.

– Tarvitsemme kokonaan uutta ajattelua, jotta työkyvyttömyyden kasvu saadaan pysäytettyä ja ihmisten työhyvinvointia parannettua. Mitä paremmin ihmiset työssään voivat, sen pidempään he pystyvät myös osallistumaan työelämään. Tämä on miljardiluokan kysymys – miten saamme sairauspoissaolot karsittua ja ihmiset pysymään työkykyisinä entistä pidempään.

Paatero muistutti puheessaan presidentti Tarja Halosen vaikuttamistyöstä, jonka tuloksena kansainvälinen Työjärjestö ILO omaksui aikanaan säällisen työn käsitteen. Säällisellä työllä tarkoitetaan työtä, joka on turvallista, takaa riittävän toimeentulon, ei syrji ketään ja kunnioittaa myös oikeutta järjestäytymiseen.

– Myös 2020-luvun Suomessa voimme yhä peräänkuuluttaa säällistä työtä. Meillä Suomessa pitäisi olla itsestään selvä asia, että kokoaikaisesta työstä saa palkkaa, jolla tulee toimeen ja voi elättää itsensä ja perheensä; mutta sitä se ei ole. Työmäärän alle ei pitäisi kenenkään uupua. Suomalainen työelämä ei saa syrjiä ketään, Paatero vaati.

– Työelämän pelisääntöjen uudistamista me haluamme kyllä: meille sosialidemokraateille se tarkoittaa erilaisten elämäntilanteiden mukaan joustavaa työelämää, parempaa johtamista, vaikuttamismahdollisuuksia omaan työhön ja sen kehittämiseen sekä työnantajan lisääntyvää vastuuta työntekijöiden osaamisen ylläpidosta vastaamaan muuttuviin työnkuviin alati digitalisoituvassa ja kehittyvässä maailmassa, Paatero painotti.

Kommentit

Jätä kommentti